Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 12.02.2018/Pykälä 57

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

Tekninen lautakunta

§ 99

20.6.2017

Tekninen lautakunta

§ 165

14.11.2017

 

 

Asianro 960/10.02.03/2016

§ 57

Raision kaupungin 3. kaupunginosan (Kerttula) kortteleita/tontteja 332/2,5,6 ja 339/5 sekä katu- ja puistoalueen osaa koskevan asemakaavan muutoksen hyväksyminen (Tornipuisto)

 

 

Päätöshistoria

 

Tekninen lautakunta 20.6.2017 99 §

 

                                                          ”Tornipuiston asemakaavan muutosluonnos

 

Toimistoarkkitehti Emma Kaitaa 13.6.2017:

 

Kaavamuutoksen tavoitteena on mahdollistaa asuinkerrostalon rakentaminen Raision kaupungin keskusta-alueelle Tornikadun varrelle sekä kevyenliikenteen väylän esittäminen Tornikadun pohjoislaidalle. Paikalla sijaitsee kaksikerroksinen ns. Music Barin kiinteistö, joka on tarkoitus purkaa. Samalla puretaan myös osa Tornikatua kattavasta pihakannesta ja tarkistetaan suunnittelualueen muita kaavamerkintöjä.

 

Suunnittelualue sijaitsee 3. kaupunginosassa (Kerttula) keskustassa. Alue käsittää osan Tornikatua, sitä reunustavia rakennettuja kortteleita sekä pienen osan Keskuspuistoon liittyvää puistoaluetta, joka nykykäytössään on pääosin paikoitusaluetta. Alueella risteilee kaukolämpö- ja vesihuoltolinjoja. Kaava-alueen pinta-ala on noin 0,7 ha ja se on pääosin Raision kaupungin omistuksessa.

 

Rakentaminen vaatii osittaista muutosta alueella voimassa oleviin asemakaavoihin Torikeskus (kaavatunnus 3:25, vuodelta 1991) ja Liikekeskus (kaavatunnus 3:02, vuodelta 1977).

 

Uudelle asuinkerrostalolle on osoitettu kaavaluonnoksessa rakennusoikeutta yhteensä 3300 k-m² ja enimmäiskerroslukumääräksi kahdeksan (VIII). Uudelle rakennuspaikalle on kaavaluonnoksessa esitetty autopaikkamitoitukseksi 1 autopaikka 100 asuinkerrosneliömetriä kohden (1 ap/100 as-kem²), jolloin rakennuksen edellyttämästä 26 autopaikasta 21 sijoittuisi luonnoksen mukaisesti tontille ja loput viisi Tornikadun laidalle muodostettavalle pysäköintialueelle.

 

Kaava on tullut vireille kaavoituskatsauksessa 8.4.2016 ja laajennettuna suunnittelualueena 24.3.2017.

 

Liitteinä ovat osallistumis- ja arviointisuunnitelma sekä asemakaavan muutosluonnos.

 

Lisäksi liitteinä ovat varjotutkielma ja havainnekuva.

 

Päätösehdotus                           Tekninen johtaja Antti Korte

 

Tekninen lautakunta merkitsee Tornipuiston osallistumis- ja arviointisuunnitelman sekä asemakaavan muutosluonnoksen tietoonsa saatetuiksi.

 

Päätös                                            Tekninen lautakunta hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.”

 

 

Tekninen lautakunta 14.11.2017 165 §

 

                                                          ”Kaupunginarkkitehti Olli Arvola 8.11.2017:

 

Tornipuiston asemakaavan muutosluonnos oli nähtävillä 29.6.–25.8.2017. Luonnoksesta saatiin yksi mielipide naapurustossa sijaitsevalta asunto-osakeyhtiöltä, joka oli huolissaan lisääntyvästä liikenteestä ja pysäköintipaikkojen riittävyydestä. Vastine mielipiteeseen löytyy kaavaselostuksen kohdasta 4.2.3.

 

Kaavaluonnoksesta pyydettiin lausunnot Turku Energia Oy:ltä ja Caruna Oy:ltä. Turku Energia ei antanut lausuntoa. Carunan lausunnossa todetaan, että kaavamuutoksen myötä sähkön käyttö alueella kasvaa, minkä johdosta alueella tarvitaan mahdollisesti pienjännitemaakaapelointeja.

 

Asemakaavan muutosehdotuksen sisältö on säilynyt samana kuin luonnosvaiheessa. Kaavamuutoksella Tornikadun varteen syntyy uusi, korkeintaan kahdeksankerroksiselle asuinkerrostalolle osoitettu tontti, jonka rakennus­oikeus on 3 300 kerros-m2 ja jonka autopaikkamitoitus on 1ap/100 asuin­kerros-m2. Kaavamuutostyön yhteydessä kaava-alueeseen kuuluvien jo rakennettujen tonttien kaavamääräyksiä ja -merkintöjä päivitetään nykytilannetta vastaaviksi.

 

Liitteinä ovat asemakaavan muutosehdotus ja selostus.

 

Päätösehdotus                           Tekninen johtaja Antti Korte

 

Tekninen lautakunta hyväksyy Tornipuiston asemakaavan muutosehdotuksen asetettavaksi julkisesti nähtäville maankäyttö- ja rakennusasetuksen 27 §:n mukaan. Ehdotuksesta pyydetään lausunnot Turku Energia Oy:ltä ja Caruna Oy:ltä.

 

Mikäli asemakaavaehdotusta vastaan ei tehdä muistutuksia, eikä lausunnoissa ole huomautettavaa tai kaavaehdotuksen tarkistaminen on niiden perusteella vähäistä, kaavaehdotus saatetaan kaupunginhallituksen ja edelleen kaupunginvaltuuston hyväksyttäväksi.

 

Päätös                                            Tekninen lautakunta hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.”

 

 

                                                          Kaupunginarkkitehti Olli Arvola 6.2.2018:

 

Tornipuiston asemakaavan muutosehdotus oli julkisesti nähtävillä 23.11.- 22.12.2017. Kaava-alueen naapurissa sijaitseva Asunto Oy Raision Kerttulantori (Tornikatu 8) lähetti sisällöltään saman palautteen kuin kaavamuutoksen luonnosvaiheessa. Asunto-osakeyhtiö oli huolissaan liikenteen lisääntymisestä ja vapaiden pysäköintipaikkojen riittävyydestä. Kaavanlaatijan vastine löytyy kaavaselostuksen sivulta 7. Turku Energia ei antanut lausuntoa ja Caruna Oy antoi saman lausunnon kuin luonnosvaiheessa. Kaavaehdotusta ei ole muutettu Caruna Oy:n lausunnon tai naapuriyhtiön muistutuksen perusteella.

 

Asemakaavan muutosehdotus ja selostus ovat liitteinä.

 

 

Oheismateriaali

2

Tornipuisto asemakaavan muutoskartta kh 12.2.2018

 

3

Tornipuisto asemakaavamuutoksen selostus kh 12.2.2018

 

 

Päätösehdotus                           Kaupunginjohtaja Ari Korhonen

 

Kaupunginhallitus ehdottaa valtuustolle, että

Raision kaupungin 3. kaupunginosan (Kerttula) kortteleita/tontteja 332/2,5,6 ja 339/5 sekä katu- ja puistoalueen osaa koskeva asemakaavan muutos (Tornipuisto) hyväksytään.

 

Pöytäkirja tämän asian osalta tarkastetaan heti.

 

Päätös                                           

Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa