Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 15.01.2018/Pykälä 28

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Asianro 54/00.00.01/2018

§ 28

Aarre Tuhkasen luottamustoimet Raision kaupungissa

 

 

                                                          Kaupunginsihteeri Sari Vahtera 15.1.2018:

 

Raision kaupungin luottamushenkilö Aarre Tuhkanen on menehtynyt ja hän on ollut valittuna seuraaviin luottamustoimiin:

 

-       Teknisen lautakunnan varajäsen 1.6.2017–31.5.2021

-       IV Läntisen äänestysalueen (Tikanmaan koulu) vaalilautakunnan 2. varajäsen presidentinvaalissa 2018

 

Vaalilain 15 §:n mukaan kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaaleja asetettava kutakin äänestysaluetta varten vaalilautakunta, johon kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja kolme muuta jäsentä sekä tarpeellinen määrä varajäseniä, joita on kuitenkin oltava vähintään kolme.

 

Vaalilain 15 §:n mukaan sekä vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan jäsenten että niiden varajäsenten tulee mahdollisuuksien mukaan edustaa asianomaisessa vaalipiirissä edellisissä eduskuntavaaleissa ehdokkaita asettaneita puoluerekisteriin merkittyjä puolueita. Ensisijaisesti jokaisella ryhmällä tulisi olla toimielimessä varsinainen jäsen (KHO 2017:118). Jäseniä ja varajäseniä valittaessa on noudatettava tasa-arvolakia.

 

Kuntalain 79 §:n mukaan kesken toimikautta avoimeksi tulleeseen luottamustoimeen on valittava jäljellä olevaksi toimikaudeksi uusi luottamushenkilö.

 

 

 

Päätösehdotus                           Kaupunginjohtaja Ari Korhonen

 

Kaupunginhallitus päättää

 

1)    ottaa asian ylimääräisenä käsittelyyn

 

2)    todeta Aarre Tuhkasen luottamustoimet Raision kaupungissa päättyneiksi

 

3)    valita IV Läntisen äänestysalueen (Tikanmaan koulu) vaalilautakuntaan 2. varajäsenen presidentinvaaleihin 2018

 

4)    ehdottaa valtuustolle, että valtuusto valitsee teknisen lautakunnan varajäsenen jäljellä olevaksi toimikaudeksi.

 

Pöytäkirja tämän asian osalta tarkastetaan heti.

 

 

Päätös                                           

Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti

 

1)    ottaa asian ylimääräisenä käsittelyyn

 

2)    todeta Aarre Tuhkasen luottamustoimet Raision kaupungissa päättyneiksi

 

3)    valita IV Läntisen äänestysalueen (Tikanmaan koulu) vaalilautakuntaan 2. varajäseneksi presidentinvaaleihin 2018 Matti Svennevigin

 

4)    ehdottaa valtuustolle, että valtuusto valitsee teknisen lautakunnan varajäseneksi Matti Svennevigin jäljellä olevaksi toimikaudeksi.

 

Pöytäkirja tämän asian osalta tarkastettiin heti.

 

 

 

 

 

Tiedoksi

 

Nimetyt

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa