Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta
Pöytäkirja 15.11.2017/Pykälä 194

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Asianro 446/02.05.01/2013

§ 194

Avustussopimuksen jatkaminen tukihenkilötoiminnan järjestämisestä Lounais-Suomen Mielenterveysseurassa vuonna 2018

 

 

Vs. sosiaalityön johtaja Leena Lahti 7.11.2017:

 

Lounais-Suomen Mielenterveysseura (jatkossa L-SMS) hakee avustusta 2000 €/vuosi tukihenkilötoiminnan järjestämiseksi, avustusanomus on oheismateriaalina.

 

Raision sosiaali- ja terveyskeskuksella on ollut vuodesta 2006 lähtien sopimus tukihenkilötoiminnan järjestämisestä mielenterveyskuntoutujille ja muille arjessaan tukea tarvitseville henkilöille ja perheille. Sopimus on kattanut vuosittain 3 - 4 tukisuhdetta. Vuodelle 2018 haetaan tukea enintään neljään tukisuhteeseen.

 

Lounais-Suomen Mielenterveysseura valitsee hakemusten ja haastattelun perusteella tukihenkilöt, järjestää heille tukihenkilökoulutuksen (35 h) ja työnohjauksen koko tukihenkilötoiminnan ajan. Tuettavat asiakkaat ovat olleet sosiaalityön ja/tai psykiatrisen kotitiimin ohjaamia.

 

L-SMS:n järjestämä tukihenkilötoiminta on vakiintunut Raisiossa ja Ruskolla yhdeksi palvelumuodoksi ammatillisen viranomaistoiminnan rinnalla. Suomen Mielenterveysseura on arvioinut, että tukisuhteen kustannukset ovat vuositasolla 500 550 € silloin kun palkkaukseen voidaan käyttää STEA:n tukea.

 

Lounais-Suomen Mielenterveysseuralla on vahva osaaminen ja pitkokemus tukihenkilötoiminnan järjestämisestä erilaisille asiakasryhmille. Raision kaupungilla ei ole vastaavaa omaa toimintaa. Sopimus kattaa tukihenkilötoiminnan kehittämisen, tukihenkilöiden rekrytoinnin, koulutuksen, työnohjauksen, matkakulut ja muut toiminnasta aiheutuvat kohtuulliset kustannukset. Avustussumma on ollut vuosittain sama. Avustus maksetaan aikuissosiaalityön määrärahoista.

 

Raisio on käyttänyt Lounais-Suomen Mielenterveysseuran tukihenkilöpalveluita keskeytyksettä vuodesta 2006 alkaen. On tarkoituksenmukaista, että sopimus avustamisesta tehdään toistaiseksi voimassa olevaksi ja Raisio sitoutuu avustamaan yhdistystä 2000 euron vuosittaisella avustuksella ja Lounais-Suomen Mielenterveysseura sitoutuu järjestämään Raisiolle enintään neljä tukisuhdetta vuodessa.

 

 

 

 

Oheismateriaali

6

Avustushakemus tukihenkilötoiminnan jatkamiseksi Lounais-Suomen Mielenterveysseurassa 2018.pdf

 

 

 

Päätösehdotus                          Sosiaali- ja terveysjohtaja Juha Sandberg

 

Raision sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta päättää myöntää Lounais-Suomen Mielenterveysseuralle avustusta 2000 € vuodelle 2018 tukihenkilötoimintaa varten niin kauan kuin Raision kaupungilla on tarvetta em. toiminnalle. Avustus maksetaan aikuissosiaalityön määrärahoista.

 

 

 

Päätös                                         

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.

 

 

 

Tiedoksi

 

Lounais-Suomen Mielenterveysseura ry

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa