Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta
Pöytäkirja 15.11.2017/Pykälä 193

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

Asianro 952/00.04.02/2017

§ 193

Raision kaupungin ja Raisio-Naantali Fountain House ry:n välinen ostopalvelusopimus Karvetin klubitalon tuottamista palveluista vuonna 2018

 

 

                                                      Vs. sosiaalityön johtaja Leena Lahti 2.11.2017:

 

Raisio-Naantali Fountain House yhdistys ry ylläpitää Karvetin klubitaloa. Mielenterveysongelmista kärsivät jäsenet osallistuvat voimavarojensa mukaisesti Karvetin klubitalon ohjattuun työpainotteiseen päiväohjelmaan. Jäsenillä on mahdollisuus nauttia edulliseen hintaan lounas. Klubitalo tarjoaa kiinnostuneille jäsenille myös mahdollisuuden päästä Klubitalon järjestämään siirtymätyöhön, mikä on osa-aikaista ja määräaikaista työtä. Siitä maksetaan TES:n mukainen palkka. Nuorille aikuisille on omaa ryhmätoimintaa, johon osallistuvien raisiolaisten määrä on paljon kasvanut. Klubitalolla on myös laaja vapaa-ajanohjelma, johon kuuluu liikuntaa, kulttuuria, erilaisia juhlia, tapahtumia ja retkiä. Organisoitua liikuntaa järjestetään neljänä päivänä viikossa, minkä tavoitteena on, että mahdollisimman monet jäsenet omaksuvat liikunnallisemman elämäntavan. Klubitalo osallistuu aktiivisesti sekä Suomen klubitalot ry:n että Klubitalojen kansainvälisen kattojärjestön Clubhouse Internationalin toimintaan. Clubhouse International valvoo Klubitalojen toiminnan laatua ja sen akkreditointi on Klubitalossa seuraavan kerran joulukuussa 2017.

 

Uudet jäsenet tulevat Klubitalolle Raision psykiatrisen poliklinikan, psykiatrisen sairaalan, sosiaalityöntekijöiden ja terveyskeskuksen ohjaamina. Karvetin klubitalon jäseneksi voi tulla myös omasta aloitteesta tai perheenjäsenten ohjaamana. Jäseniltä edellytetään diagnosoitua psyykkistä sairautta, mistä kuntoutumiseen henkilö tarvitsee Klubitaloa. Kaikki jäsenyysehdot täyttävät raisiolaiset mielenterveyskuntoutujat voivat liittyä Karvetin klubitalon jäseniksi.

 

Karvetin klubitalon toimintaan on 1.1. - 31.8.2017 osallistunut 42 raisiolaista jäsentä. Heidän kuntoutumispäiviensä määrä tuona aikana oli 1.634. Vuonna 2016 kuntoutuspäivien määrä vastaavana ajanjaksona oli 1.438, joten kasvua edelliseen vuoteen on 11 %. Elokuun loppuun mennessä Raision kaupunkia on laskutettu raisiolaisten osallistumisesta Karvetin klubitalon toimintaan 61.170 €. Mikäli raisiolaisten osallistuminen Karvetin klubitalon toimintaan on yhtä suurta myös loppuvuoden ajan, niin laskennallinen kokonaislaskutus vuonna 2017 tulee olemaan 91.755 €, mistä Raisio sopimuksen mukaan maksaa 70.000 €.

 

Karvetin klubitalo tarjoaa jäsenilleen myös seuraavat palvelut, joista ei Raision kaupunkia laskuteta:

 

-        Klubitalo tarjoaa kuljetuksen sitä tarvitseville jäsenille Klubitalolle ja sieltä kotiin. Jäsenet saavat tarvitessaan kuljetuksen myös mm. terveyskeskukseen sekä erilaisiin Klubitalon ulkopuolisiin tapahtumiin.

-        Yhteydenpito jäseniin. Klubitalo pitää säännöllisesti yhteyttä kaikkiin jäseniinsä (myös niihin jotka eivät aktiivisesti käy Klubitalolla) sen selvittämiseksi, mikä on jäsenten terveydentila ja elämäntilanne. Tarvittaessa soitetaan, tehdään kotikäyntejä tai käydään sairaalassa katsomassa jäsentä.

-        Ympäri vuoden auki oleva sunnuntaikahvila.

-        Klubitalo huolehtii, että jäsenet saavat kaikki sosiaalietuudet, joihin he ovat oikeutettuja. Klubitalon työntekijät auttavat tarvittaessa jäseniä heidän asioidensa hoidossa, asuntoasioissa sekä auttavat jäseniä saamaan heidän tarvitsemiaan terveydenhoitopalveluita.

 

Esitys vuoden 2018 sopimukseksi

 

Vuoden 2017 sopimuksen mukaan Raision kaupunki maksaa Klubitalon työpainotteiseen päivään kuukaudessa vähintään 12 tuntia osallistuvasta jäsenestä 315 euroa ja vähintään 5 tuntia mutta alle 12 tuntia osallistuvasta jäsenestä 157,50 € kuukaudessa. Alle 5 tuntia Klubitalon toimintaan osallistuvista jäsenistä ei laskuteta. Klubitalon työllistämisohjelmaan (siirtymätyöhön) työllistyneestä jäsenestä kaupunki maksaa 315 € kuukaudessa. Raisio-Naantali Fountain House yhdistys ry esittää myös vuodelle 2018 näiltä osin saman sisältöistä sopimusta.

 

Vuodesta 2012 sopimuksen laskutuskatto on ollut 70.000 €. Mikäli raisiolaisten osallistuminen Karvetin klubitalon toimintaan on yhtä suurta loppuvuoden ajan kuin alkuvuotena tulee laskennallinen kokonaislaskutus vuonna 2017 olemaan 91.755 €, mistä Raisio sopimuksen mukaan maksaa 70.000 €. Nyt laskutuskattoon esitetään 6.000 euron korotusta johtuen palvelujen käytön suuresta kasvusta. Näin vuoden 2018 laskutuskatoksi Raisio-Naantali Fountain House yhdistys ry esittää 76.000 €. Laskutuskaton ylittyvältä osalta Raision kaupunkia ei laskuteta.

 

Karvetin Klubitalon toiminta on erittäin tärkeä tuki niille raisiolaisille ja ruskolaisille jäsenille, jotka ovat toiminnan piiriin sitoutuneita. Karvetin toiminnalla pyritään ylläpitämään asiakkaiden hyvää terveydentilaa, päivärytmiä ja vähentämään mm. sairaalajaksojen tarvetta. Ellei toimintaa olisi tarjolla raisiolaisille asiakkaille, omaa päivätoimintaa olisi lisättävä. Yhdistyksen palvelun piiriin pääsy ei edellytä lähetettä. Klubitalon jäsenet hakeutuvat mukaan toimintaan itse tai heidät voidaan ohjata toiminnan piiriin, jos toiminnan katsotaan tukevan heidän arkeaan. Yhdistyksen toiminnassa vertaistuella on erittäin tärkeä asema ja tehtävä.

 

 

 

Liitteet

2

Esitys vuoden 2018 ostopalvelusopimukseksi.pdf

 

3

Avustuksen ehdot vuodelle 2018.pdf

 

4

Raisiolaisten osallistuminen Karvetin klubitalon tuottamaan toimintaan 2016 - 2017.pdf

 

 

Päätösehdotus                          Sosiaali- ja terveysjohtaja Juha Sandberg

 

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta päättää oikeuttaa sosiaali- ja terveysjohtaja Juha Sandbergin solmimaan liitteen mukaisen ostopalvelusopimuksen Raisio – Naantali Fountain House ry:n kanssa.

 

 

 

Päätös                                         

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.

 

 

 

Tiedoksi

 

Raisio-Naantali Fountain house yhdistys ry

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa