Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta
Pöytäkirja 15.11.2017/Pykälä 187

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

Asianro 956/00.04.00/2017

§ 187

Osallistavan sosiaaliturvan kokeilu sosiaalityössä

 

 

                                                      Vs. sosiaalityön johtaja Leena Lahti 7.11.2017:

 

                                                      STM toteuttaa yhdessä THL:n kanssa osallistavaan sosiaaliturvaan liittyvän hankkeen. Hanke on mukana hallitusohjelmassa. Hankkeeseen valitaan kuusi kuntaa, joiden valitut sosiaalityöntekijät osallistuvat THL:n toteuttaman osallistavan sosiaaliturvan koulutukseen ja ottavat käyttöönsä osallistavan sosiaalityön mallin vuoden 2018 alussa. Hanke päättyy maaliskuussa 2019. Hankkeeseen pyydetyt kaupungit ovat Kemijärvi, Tornio, Tampere, Kangasala, Kuopio ja Raisio. Näissä kaupungeissa on käynnissä valtakunnallinen työllisyyskokeilu te-toimiston työntekijöiden siirryttyä työskentelemään kunnan työntekijöiden rinnalle ja tämä on ollut Osallistavan sosiaaliturva- hankkeeseen valikoitumisen edellytys.

 

Osallistavan sosiaaliturvan mallilla tarkoitetaan työmenetelmien ja toimintojen kokonaisuutta, jossa sosiaalityöntekijä tai ohjaaja räätälöi yhdessä asiakkaan ja muiden keskeisten toimijoiden kanssa asiakkaan tarpeita vastaavan toimintojen kokonaisuuden käyttäen apuna AVAIN-mittaria. Hankkeen tavoitteena on tarjota sosiaalityölle uusia työvälineitä ja kehittää käytössä olevista välineistä entistä osallistavampia, hyödyntää AVAIN-mittaria ja antaa sosiaalityöntekijälle mahdollisuuden tehdä työvoimapalveluihin kuuluvia suunnitelmia ja päätöksiä.

 

Hankkeeseen kuuluu viiden koulutuspäivän sarja ja lisäksi THL:n kouluttajat antavat tarvittaessa etäohjausta. Hankkeen tutkijat seuraavat osallistavan sosiaaliturvan vaikuttavuutta AVAIN-mittarin avulla, KELA:n toimeentulorekisterien avulla (kuinka osallistavan sosiaaliturvan mallin käyttöönotto vaikuttaa toimeentulotuen saannin kestoon) ja haastattelemassa sosiaalityön ammattilaisia. Tuloksia verrataan verrokkikuntiin, joissa käytössä on vain työllisyyskokeilu tai ei ole ollenkaan käytössä työllisyyskokeilua ja osallistavan sosiaaliturvan hanketta.

 

Hankkeen budjetti on 2 milj. euroa. Kaupungit valitsevat hankkeeseen omat vastuutyöntekijät, jotka koordinoivat hankkeen edistymistä ja toimivat yhteyshenkilönä THL:n ja sosiaalityöntekijöiden välillä. Vastuutyöntekijän tilalle palkattavan henkilön palkkakuluihin on mahdollista hakea hankerahoitusta. Lisäksi hankerahoituksena on mahdollista saada ns. toiminnan kehittämisrahaa, jonka avulla on mahdollista toteuttaa erilaisia osallistavan sosiaalityön toimintoja.

 

Hankkeeseen osallistuminen ei maksa mitään kaupungille, eikä tähän sisälly omarahoitusosuutta.

 

 

 

Oheismateriaali

5

Osallistavan sosiaaliturvan  kokeilu sosiaalityössä.pdf

 

 

Päätösehdotus                          Sosiaali- ja terveysjohtaja Juha Sandberg

 

Sosiaali- ja terveyspalveluiden lautakunta päättää

 

1.      osallistua osallistavan sosiaaliturvan hankkeeseen ajalla 1.1.2018 - 31.3.2019

 

2.      valtuuttaa sosiaali- ja terveysjohtajan nimeämään hankkeeseen vastuutyöntekijän.

 

 

 

Päätös                                         

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.

 

 

 

Tiedoksi

 

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL)

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa