Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta
Pöytäkirja 21.06.2017/Pykälä 107

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Asianro 930/00.02.02/2016

§ 107

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan kokoukset ja pöytäkirjojen nähtävilläpito vuonna 2017 uudella valtuustokaudella

 

 

                                                      Talouspäällikkö Sami Koskikallio 14.6.2017:

 

Raision kaupungin hallintosääntö sisältää määräyksiä muun muassa lautakunnan kokousmenettelystä. Hallintosäännön 2 luvun 2 §:n mukaan toimielin pitää kokouksensa päättämänään aikana ja paikassa. Kokous on pidettävä aina silloin, jos enemmistö toimielimen jäsenistä tekee puheenjohtajalle tai esittelijälle esityksen sen pitämisestä.

 

Hallintosäännön 2 luvun 3 §:n mukaan kokouskutsu lähetetään jäsenille ja muille, joilla on läsnäolo-oikeus tai -velvollisuus, toimielimen päättämällä tavalla. Mikäli toimielin ei ole muuta päättänyt, kokouskutsu on lähetettävä viimeistään kolme päivää ennen kokousta.

 

Hallintosäännön 2 luvun 5 §:n mukaan toimielimen jäsenen, joka on estynyt saapumasta kokoukseen, on kutsuttava varajäsen sijaansa. Milloin jäsen on esteellinen käsittelemään jotakin asiaa kokouksessa tai esteen vuoksi ei voi osallistua jonkin asian käsittelyyn, hän voi kutsua varajäsenen kokoukseen sitä asiaa käsittelemään. Myös puheenjohtaja tai esittelijä voi toimittaa kutsun varajäsenelle.

 

Hallintosäännön 2 luvun 17 §:n mukaan kokouksen pöytäkirjan kirjoittaa puheenjohtajan johdolla pöytäkirjanpitäjä. Pöytäkirjan allekirjoittaa puheenjohtaja ja varmentaa pöytäkirjanpitäjä. Pöytäkirja tarkastetaan toimielimen päättämällä tavalla.

 

Pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä toimielimen päättämänä aikana ja paikassa siten kuin siitä vähintään yhtä päivää aiemmin on ilmoitettu.

 

Kuntalain 51 §:ssä tarkoitetun kuntien yhteisen toimielimen pöytäkirja on pidettävä nähtävillä kaikissa sopimukseen osallisissa kunnissa.

 

Kokouspaikka on pääsääntöisesti kaupunginhallituksen huone. Lautakunnan kokouspäiväksi esitetään keskiviikkoa.

 

Hallintosäännön 2 luvun 12 §:n mukaan muut toimielimet kuin kaupunginvaltuusto ja kaupunginhallitus määräävät sihteerin ensisijaisesti alaisistaan viran- tai toimenhaltijoista.

 

 

 

 

Päätösehdotus                          Sosiaali- ja terveysjohtaja Juha Sandberg

 

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta päättää:

 

kokoontua vuoden 2017 aikana uudella valtuustokaudella pääasiallisesti keskiviikkoisin seuraavina päivinä:

 

21.6.

23.8.        toteutuma 1-6 2017

13.9.        kello 16.00

3.10.        tiistai

15.11.

13.12.,

                                                      

pitää kokouspaikkana kaupunginhallituksen kokoushuonetta tai valtuuston istuntosalia,

 

aloittaa kokoukset kello 18.00 paitsi talousarvion valmistelukokous 13.9. kello 16.00,

 

että kokouskutsu tai sähköpostiviesti siitä, että kokouskutsu on luettavissa sähköisessä kokousjärjestelmässä ja Raision kaupungin kotisivuilla, toimitetaan sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan jäsenille ja varajäsenille sekä muille kokoukseen osallistuville pääsääntöisesti edellisen viikon perjantaina, kuitenkin vähintään kolme päivää ennen kokousta. Salaisten yksilöasioiden kohdalta menettelystä päätetään erikseen.

 

että kokouksen pöytäkirjat tarkastetaan valitsemalla kussakin kokouksessa kaksi pöytäkirjantarkastajaa. Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan tarkastetut pöytäkirjat pidetään nähtävänä yleisessä tietoverkossa, jollei salassapitoa koskevista säännöksistä muuta johdu

 

määrätä sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan sihteerinä toimimaan talouspäällikkö Sami Koskikallion.

 

 

 

Päätös                                         

Esittelijä muutti päätösehdotustaan seuraavaksi:

 

. . .  Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan tarkastetut pöytäkirjat pidetään nähtävänä yleisessä tietoverkossa sekä kokousta seuraavana tiistaina klo 13 - 16 sosiaali- ja terveyskeskuksen hallintopalvelukeskuksessa (Nallinkatu 3), jollei salassapitoa koskevista säännöksistä muuta johdu. . . .

 

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa