Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Infralautakunta
Pöytäkirja 19.03.2024/Pykälä 30


Intime-raportti 1 2024 (ulkoiset)

 

Infralautakunnan käyttötalouden toteutuma 1/2024

 

Infralautakunta 19.03.2024 § 30  

277/02.02.02/2024  

 

 

 Valmistelija: talouspäällikkö Sami Koskikallio, etunimi.sukunimi@raisio.fi

 

Talousarvion sitovuus määräytyy lautakunnittain siten, että sitovia lukuja ovat lautakunnan ulkoiset kokonaistulot, ulkoiset kokonaismenot ja netto. Lautakunta voi suorittaa muutoksia palvelualueiden välillä. Tili- ja vastuuvapauden edellyttämä sitovuus muodostuu toimintakatteesta (nettobudjetti).

 

Talousarvion toteutumista seurataan toimielimissä kuukausittain. Kaupunginvaltuustolle laaditaan talouden toteutuman raportti maaliskuun lopun, kesäkuun lopun ja syyskuun lopun tilanteesta.

 

Laskennallinen toteutuma 31.1. on 8,3 %.

 

Yhteiset palvelut

 

Infralautakunnan yhteisten palvelujen ulkoiset toimintakulut olivat 12.232 euroa ja toteutumaprosentti oli 5,6 %. Kaikki toimintakulujen tiliryhmät jäivät alle laskennallisen talousarvion.

 

Kunnallistekniset palvelut

 

Kunnallisteknisten palvelujen ulkoiset toimintatuotot olivat 240 euroa. Ulkoisten toimintakulujen toteutuma oli puolestaan 582.996 euroa toteutumaprosentin ollessa 8,1 %. Kaikki toimintakulujen tiliryhmät jäivät alle laskennallisen talousarvion lukuun ottamatta aineet, tarvikkeet ja tavarat -tiliryhmää (13 %) sekä vuokria (14,3 %).

 

Tilapalvelut

 

Tilapalvelujen ulkoiset toimintatuotot olivat 258.563 euroa ja toteutumaprosentti oli 8,6 %. Tilapalvelujen ulkoiset toimintakulut olivat puolestaan 941.678 euroa toteutumaprosentin ollessa 8,7 %. Toimintakulujen tiliryhmistä laskennallisen talousarvion ylittivät aineet, tarvikkeet ja tavarat -tiliryhmä (12,9 %) sekä muut toimintakulut (19,2 %).

 

Ruokapalvelut

 

Ruokapalvelujen ulkoiset toimintatuotot olivat 13.882 euroa ja toteutumaprosentti oli 10,3 %. Ulkoiset toimintakulut olivat puolestaan 302.230 euroa toteutumaprosentin ollessa 7,4 %. Kaikki toimintakulujen tiliryhmät jäivät alle laskennallisen talousarvion lukuun ottamatta palvelujen ostoja (14,3 %).

 

Infralautakunta yhteensä

 

Koko infralautakunnan ulkoiset toimintatuotot olivat tammikuussa 272.685 euroa ja toteutumaprosentti oli 5,1 %. Ulkoiset toimintakulut olivat puolestaan 1.839.135 euroa toteutumaprosentin ollessa 8,2 %. Toimintakulujen tiliryhmistä laskennallisen talousarvion ylittivät aineet, tarvikkeet ja tavarat -tiliryhmä (11,7 %) sekä muut toimintakulut (17,9 %).

 

Oheismateriaalina seuraa Intime-raportti 1/2024.

 

Esittelijä Tekninen johtaja Timo Oja

 

Päätösehdotus Käyttötalouden toteutuma 1/2024 merkitään tiedoksi.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.