Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Infralautakunta
Pöytäkirja 16.01.2024/Pykälä 9



 

Infralautakunnan käyttötalouden toteutuma 11/2023

 

Infralautakunta 16.01.2024 § 9  

128/02.02.02/2023  

 

 

 Valmistelija: talouspäällikkö Sami Koskikallio, etunimi.sukunimi@raisio.fi

 

Talousarvion sitovuus määräytyy lautakunnittain siten, että sitovia lukuja ovat lautakunnan ulkoiset kokonaistulot, ulkoiset kokonaismenot ja netto. Lautakunta voi suorittaa muutoksia palvelualueiden välillä. Tili- ja vastuuvapauden edellyttämä sitovuus muodostuu toimintakatteesta (nettobudjetti).

 

Talousarvion toteutumista seurataan toimielimissä kuukausittain. Kaupunginvaltuustolle laaditaan talouden toteutuman raportti maaliskuun lopun, kesäkuun lopun ja syyskuun lopun tilanteesta.

 

Laskennallinen toteutuma 30.11. on 91,7 %.

 

Yhteiset palvelut

 

Infralautakunnan yhteisten palvelujen ulkoiset toimintakulut olivat 165.108 euroa ja toteutumaprosentti oli 58,8 %. Kaikki toimintakulujen tiliryhmät jäivät alle laskennallisen talousarvion.

 

Kunnallistekniset palvelut

 

Kunnallisteknisten palvelujen ulkoiset toimintatuotot olivat 2.078.660 euroa ja toteutumaprosentti oli 93,7 %. Myyntituottojen toteutuma-aste oli 86,9 %. Vuokratuotoissa toteutuma-aste oli puolestaan 74 %. Ulkoisten toimintakulujen toteutuma oli 5.548.405 euroa ja toteutumaprosentti oli 78,1 %. Ulkoiset toimintakulut ovat kertyneet normaalisti ja tiliryhmät jäivät alle laskennallisen talousarvion.

 

Tilapalvelut

 

Tilapalvelujen ulkoiset toimintatuotot olivat 2.840.237 euroa toteutumaprosentin ollessa 95,6 %. Vuokratuotot ovat kertyneet normaalisti ja niiden toteutumaprosentti oli 95,3 %. Tilapalvelujen ulkoiset toimintakulut olivat puolestaan 8.792.338 euroa ja toteutumaprosentti oli 84,5 %. Toimintakulut ovat kertyneet normaalisti ja tiliryhmät jäivät alle laskennallisen talousarvion.

 

Ruokapalvelut

 

Ruokapalvelujen ulkoiset toimintatuotot olivat 204.069 euroa ja toteutumaprosentti oli 148,2 %. Myyntituottojen toteutuma oli 123,2 %. Tuet ja avustukset -tiliryhmä nostaa lisäksi toimintatuottojen toteutuma-astetta. Ulkoiset toimintakulut olivat puolestaan 3.136.175 euroa ja toteutumaprosentti oli 87,5 %. Myös ruokapalvelujen osalta toimintakulut ovat kertyneet normaalisti ilman yllätyksiä ja tiliryhmät jäivät alle laskennallisen talousarvion.

 

Infralautakunta yhteensä

 

Koko infralautakunnan ulkoiset toimintatuotot olivat tammi–marraskuussa 5.122.965 euroa toteutumaprosentin ollessa 96,2 %. Toimintatuottojen tiliryhmät ylittivät laskennallisen talousarvion lukuun ottamatta Vuokratuotot-tiliryhmää. Ulkoiset toimintakulut olivat 17.642.026 euroa toteutumaprosentin ollessa 82,5 %. Ulkoisten toimintakulujen tiliryhmät jäivät alle laskennallisen talousarvion lukuun ottamatta Muut toimintakulut

tiliryhmää.

 

Investoinnit

 

Investointimenojen toteutuma on 90,1 %. Hankekohtaiset toteutumatiedot ovat oheismateriaalina. Sitomattomien hankkeiden toteutuma on 81,8 %. Erittely toteutuneista toimenpiteistä on oheismateriaalina. Vuoden 2023 investointihankkeille kohdistuu menoja vielä tammikuun 2024 aikana.

 

Oheismateriaaleina seuraavat Intime-raportti 1-11 2023 sekä investointien hankekohtaiset toteutumatiedot.

 

Esittelijä Tekninen johtaja Timo Oja

 

Päätösehdotus Infralautakunta merkitsee käyttötalouden toteutuman 11/2023 tiedokseen.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.