Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Infralautakunta
Pöytäkirja 10.10.2023/Pykälä 98


Infralautakunnan talousarvioehdotus 2024

 

Infralautakunnan talousarvioesitys 2024

 

Infralautakunta 10.10.2023 § 98  

1151/02.02.00/2023  

 

 

 Valmistelija: vt. talousjohtaja Sami Koskikallio, etunimi.sukunimi@raisio.fi

 

Kaupunginhallituksen talousarvioraami vuodelle 2024

 

Kaupunginhallitus käsitteli talousarviokehystä vuoden 2024 talousarvioksi kokouksissaan 16.6.2023 § 224 sekä 25.9.2023 § 319.

 

Talousarvionäkymät Raisiossa ja lautakuntien talousarvioraamit

 

Talousarviokehyksen pohjana on toimintakatteen osalta vuoden 2023 muutettu talousarvio huhtikuun raportoinnin mukaisena. Verotulot ja valtionosuudet on päivitetty kehyksen pohjaksi viimeisimmän saatavilla olevan tiedon mukaisesti. Lisäksi on huomioitu vastuualueiden ilmoittamien vuodelle 2024 kohdistuvien toiminnallisten muutosten vaikutus. Kulukasvun hillitsemiseksi lautakuntien kulut eivät saa kasvaa lautakunnittaisen raamitaulukon kulukasvuarviota enemmän. Mikäli kulukasvu on arvioitu edellä mainittua suuremmaksi, edellyttää se lautakunnilta säästötoimenpiteitä.

 

Toimialojen tulee pyrkiä mahdollisimman pieneen kulukasvuun ja tarvittaessa säästöihin niiden kuluerien osalta, joita ei ole erikseen säädelty, jotta on mahdollista toteuttaa säädellyt (esim. työntekijämitoitus) ja välttämättömät toiminnalliset muutokset (esim. tarpeelliset järjestelmäuudistukset).

 

Käyttötalouden kustannuksiin vaikuttavat toiminnallisten muutosten lisäksi kunta-alan palkkojen korotukset. Vuoden 2024 talousarviovalmistelussa palkankorotusprosenttina käytetään kaupungin henkilöstöpalvelujen vahvistamaa 4 %:n korotusta, mikä perustuu Kunta- ja hyvinvointialojen sopimusratkaisuun vuosille 2022-2025.

 

Verotulot arvioidaan Kuntaliiton verotuloennusteen perusteella. Kehyksessä käytettävissä oleva viimeisin verotuloennuste on päivitetty elo-syyskuun vaihteessa 2023. Kunnan verotuloennustetta päivitetään ajantasaisesti.

 

Lautakuntien keväällä 2023 esittämät toiminnalliset muutosehdotukset, kaupunginjohtajan ehdottama 1,3 miljoonan euron menokasvun hillintä sekä päivitetyt verotuloennusteet ja valtionosuudet huomioiden vuoden 2024 kaupunkitasoinen tulos toteutuisi seuraavasti.

 

 

Ohjeelliseksi lautakuntakohtaiseksi raamiksi ehdotetaan seuraavaa:

 

 

 

Infralautakunnan talousarvioehdotus

 

Infralautakunnan talousarvioehdotuksen käyttötalousosa sisältää koko lautakunnan toiminnalliset tavoitteet, määrärahaesitykset ja olennaiset talousarvioon vaikuttavat huomiot. Lisäksi palvelujen osalta on esitetty tehtävät ja toiminta vuonna 2024 määrärahaesityksineen.

 

Vuoden 2022 aikana alkaneet maailmanpoliittiset muutokset ja niiden seurannaisvaikutukset huomioitiin osaltaan jo kuluvan vuoden (2023) talousarviossa ja joudutaan ottamaan huomioon myös vuoden 2024 talousarvion laadinnassa. Energian hinnan nousu on osin vakiintunut, inflaatio, elintarvikkeiden hintojen nousu ja toimitusketjujen logistiikkaongelmat aiheuttavat epävarmuutta tulevan vuoden talouden ennustamiseen. Yleiskustannusten nousu heijastuu myös palveluhankintoihin ja kuljetuskustannuksiin. Vuoden 2023 talousarviossa korotettiin em. nimikkeille varattuja määrärahoja. Vuodelle 2024 on huomioitu toimittajien ilmoittamat korotukset.

 

Investoinnit

 

Käyttöomaisuus

 

Talousarvion investointisuunnitelma sisältää esitykset käyttöomaisuusirtaimistohankinnoista. Käyttöomaisuuteen sisältyvä irtaimisto käsittää irtaimiston, jonka hankintakohtainen hinta on yli 10.000 euroa (alv. 0 %). Hankintaa vastaava määräraha merkitään talousarvion investointisuunnitelmaan käyttötaloudesta erillisenä määrärahana. Käyttöomaisuusirtaimiston TA2024 hankintaesitykset ovat yhteensä 441.000 euroa.

 

Investointisuunnitelma

 

Oheismateriaalin kohdassa kaksi on esitetty investointisuunnitelma, joka sisältää infralautakunnan sitovat kunnallistekniikan ja tilapalvelujen hankkeet. Investointisuunnitelmassa kunnallistekniikan hankkeisiin sisältyvät vain katujen rakentamiseen ja saneeraukseen kuuluvat osuudet ilman vesihuoltoa. Vesihuollon hankkeista päättää Raision Vesi Oy.

Riskienarviointi ja hallinta

 

Infralautakunnan riskienarviointi ja hallinta on esitetty oheismateriaalin kohdassa kolme.

 

Uudet vakanssit

 

Infralautakunnan talousarvioehdotukseen sisältyy kaksi uutta vakanssia, jotka on esitetty oheismateriaalin kohdassa neljä.

 

Esittelijä Tekninen johtaja Timo Oja

 

Päätösehdotus Infralautakunta päättää hyväksyä oheismateriaalina olevan vuoden 2024 talousarvioehdotuksen ja lähettää sen edelleen kaupunginhallituksen ja kaupunginvaltuuston hyväksyttäväksi.

 

Päätös Lautakunta kävi aluksi yleiskeskustelun talousarvioesityksestä, jonka jälkeen käsiteltiin oheismateriaalin mukaisesti yhteenveto infralautakunnasta, yhteiset palvelut, kunnallistekniset palvelut, tilapalvelut sekä ruokapalvelut.

Käyttötalousosan käsittelyn jälkeen lautakunta käsitteli käyttöomaisuusinvestoinnit.

Kunnallistekniikan investointiohjelmaa käsiteltäessä esittelijä teki seuraavan muutetun päätösehdotuksen:

3051 Itäniityntien liikennejärjestelyt, vuodelle 2024 määräraha 200 000 euroa. Vuodelta 2025 poistetaan varaus 500 000 euroa.

3042 Ensimaa, vuoden 2024 määräraha 550 000 euroa.

3562 Suvituulenpuisto, vuodelle 2024 määräraha 300 000 euroa, vuodelle 2026 varataan 150 000 euroa.

Vuoden 2024 Kunnallistekniikan investointien kokonaismäärä ei muutu.

Käsiteltäessä talonrakennusinvestointeja puheenjohtaja teki seuraavan muutosehdotuksen:

4407 Uusi alakoulu 0-4 (Kaanaa-Tahvio-Tikanmaa), vuodelle 2024 määräraha 100 000 euroa, vuodelle 2025 määräraha 2 000 000 euroa, vuoden 2028 määräraha 2 000 000 euroa.

Jäsenet Satu Arsalo, Kalle Myllymäki ja Sari Suominen kannattivat puheenjohtajan ehdotusta. Puheenjohtajan esitys hyväksyttiin yksimielisesti.

Vuoden 2024 talonrakennuksen investointien kokonaismäärän lisäys on 100 000 euroa.

Lopuksi lautakunta käsitteli riskienarviointitaulukon sekä esitetyt uudet vakanssit.

Muutoin infralautakunta hyväksyi yksimielisesti esittelijän ehdotuksen ja esittää vuoden 2024 talousarvioehdotuksensa kaupunginhallituksen ja edelleen valtuuston hyväksyttäväksi käsitellyn oheismateriaalin mukaisesti edellä mainitut infralautakunnan yksimielisesti päättämät muutokset huomioon ottaen.