Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Lupalautakunta
Pöytäkirja 09.03.2023/Pykälä 26


 

Ympäristökatselmukset 2023

 

Lupalautakunta 09.03.2023 § 26  

300/10.03.00.13/2023  

 

 

 Valmistelija: palvelusihteeri Salla Heikkilä, etunimi.sukunimi(at)raisio.fi

 

Maankäyttö- ja rakennuslain 166 §:n mukaan rakennukset ympäristöineen on pidettävä sellaisessa kunnossa, että ne eivät rumenna ympäristöä tai aiheuta vaaraa ympäristölle. Ympäristönsuojelulain mukaan ympäristöön ei saa jättää jätettä, hylätä konetta, laitetta, ajoneuvoa, alusta tai muuta esinettä eikä päästää ainetta siten, että siitä voi aiheutua epäsiisteyttä, maiseman rumentumista, viihtyisyyden vähentymistä, ihmisen tai eläimen loukkaantumisen vaaraa tai muuta niihin rinnastettavaa vaaraa tai haittaa. Lupalautakunta valvoo myös, että kadun ja yleisten alueiden kunnossapito- ja puhtaanapitovelvollisuus täytetään (laki kadun ja eräiden yleisten alueiden kunnossa- ja puhtaanapidosta).

 

Näiden lakien vaatimuksiin perustuen on Raisiossa tehty jo vuodesta 1992 kaupungin alueella valvontakierroksia, joissa mukana on rakennustarkastajan ja ympäristöpäällikön lisäksi ollut luottamushenkilöitä.

 

Jos katselmuksessa huomataan, että kiinteistön kunnossapitoa on selvästi laiminlyöty tai kiinteistö on huomattavan epäsiisti, antaa lupalautakunta huomautuksen tai kehotuksen kiinteistön omistajalle. Annetuilla huomautuksilla tai kehotuksilla on määräaika, jonka umpeuduttua tarkistetaan velvoitteen toteutuminen. Jos huomautus ei ole tehonnut, voi lautakunta jatkaa asian käsittelyä hallintopakolla.

 

 

Esittelijä Rakennustarkastaja Petri Ojanen

 

Päätösehdotus Lupalautakunta päättää ympäristökatselmusten ajankohdasta ja järjestämistavasta.

 

Päätös Ympäristökatselmukset pidetään keskiviikkona 26.4.2023 ja torstaina 27.4.2023. Katselmuksiin osallistuu sekä viranhaltijoita että lautakunnan jäseniä.