Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Keskusvaalilautakunta
Pöytäkirja 01.02.2023/Pykälä 5


 

Vaalitoimitsijoiden määrääminen kotiäänestyksen toimittamista varten

 

Keskusvaalilautakunta 01.02.2023 § 5  

941/00.00.00.01/2022  

 

 Valmistelija: hallintoasiantuntija Sanna Tammilehto, etunimi.sukunimi(at)raisio.fi

 

Äänioikeutettu henkilö, jonka kyky liikkua tai toimia on siinä määrin rajoittunut, ettei hän pääse äänestys- eikä ennakkoäänestyspaikkaan ilman kohtuuttomia vaikeuksia, saa äänestää ennakolta kotonaan siinä kunnassa, joka on merkitty äänioikeusrekisteriin hänen kotikunnakseen.

 

Kotiäänestyksen yhteydessä voi äänestää kotiäänestykseen oikeutetun kanssa samassa taloudessa asuva omaishoidon tuesta annetussa laissa (937/2005) tarkoitettu omaishoitaja, jos kyseinen kunta on merkitty äänioikeusrekisterissä hänen kotikunnakseen. Muu äänioikeutettu perheenjäsen, joka ei täytä kotiäänestykselle säädettyjä edellytyksiä, ei voi äänestää kotiäänestyksen yhteydessä.

 

Ilmoittautuminen kotiäänestykseen

 

Henkilön, joka haluaa äänestää ennakolta kotonaan, on ilmoitettava siitä kotikuntansa keskusvaalilautakunnalle. Ilmoituksen voi tehdä myös äänestäjän puolesta hänen valitsemansa henkilö. Jos samassa taloudessa asuva omaishoitaja aikoo äänestää kotiäänestyksen yhteydessä, se on mainittava ilmoituksessa.

 

Kotiäänestykseen oikeutetun on kirjallisesti tai puhelimitse ilmoitettava halukkuudestaan äänestää ennakolta kotonaan viimeistään 21.3.2022 klo 16.00.

 

Kotiäänestyksen vaalitoimitsijoiden määrääminen

 

Vaalitoimitsijalle ei ole vaalilaissa säädetty mitään erityisiä kelpoisuusvaatimuksia. Vaalitoimitsijaksi voidaan siten määrätä tehtävään kykenevä 18 vuotta täyttänyt henkilö. Henkilö ei saa olla vajaavaltaiseksi julistettu. Vaalitoimitsijana ei voi olla myöskään ehdokas, hänen puolisonsa, lapsensa, sisaruksensa tai vanhempansa. Vaalitoimitsijoihin ei sovelleta hallintolain esteellisyyttä koskevia säännöksiä.

 

Keskusvaalilautakunnalla on kotiäänestyksessä seuraavat tehtävät:

 

  1. Kotiäänestyksen ilmoittautumislomakkeiden lähettäminen edellisissä yleisissä vaaleissa kotonaan äänestäneille ja huolehtiminen siitä, että lomakkeita on saatavissa keskusvaalilautakunnassa. Lomake on myös saatavissa oikeusministeriön vaalisivuilta www.vaalit.fi
  2. Kotiäänestykseen ilmoittautumisten vastaanottaminen
  3. Puhelimitse tapahtuvia ilmoittautumisia varten tulee huolehtia puhelinpäivystyksen järjestämisestä.
  4. Ilmoittautumisten läpikäynti ja tarkastaminen
  5. Vaalitoimitsijoiden määrääminen kotiäänestyksiin

 

Lisäksi keskusvaalilautakunnan puheenjohtajan on huolehdittava siitä, että äänestäjille annetaan tieto äänestyksen ajankohdasta ainakin kahden tunnin tarkkuudella. Ilmoitus kotiäänestyksestä voidaan toimittaa myös sille, joka on tehnyt ilmoituksen äänestäjän puolesta.

 

Esittelijä Puheenjohtaja Nina Jefimoff

 

Päätösehdotus Keskusvaalilautakunta määrää seuraavat henkilöt vaalitoimitsijoiksi suorittamaan kotiäänestykset:

- Sari Kolehmainen
- Taina Virta
- Helena Korte

Keskusvaalilautakunnan sihteeri huolehtii kotiäänestyksen aikatauluista ja äänestysajan tiedottamisesta kotiäänestäjille.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.