Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta
Pöytäkirja 14.06.2022/Pykälä 61


 

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan saatavien poistot 14.6.2022

 

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 14.06.2022 § 61  

529/02.06.01/2022  

 

 

 Valmistelija: talouspäällikkö Sami Koskikallio, etunimi.sukunimi@raisio.fi

 

Kirjanpitolain 5 luvun 2 §:n mukaan saamiset merkitään taseeseen enintään todennäköiseen arvoonsa. Täten saamiset, joiden kertyminen on epätodennäköistä, tulee poistaa taseesta kirjaamalla ne tilivuoden luottotappioiksi.

 

Oheismateriaalina seuraavaan salassa pidettävään luetteloon on koottu sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan saamiset vuosilta 2020 - 2022. Saamisia ei perintä- ja ulosottotoimenpiteistä huolimatta ole saatu perittyä, joten ne tulee poistaa kirjanpidosta. Oheismateriaali on nähtävänä kokouksessa.

 

Saamisten kokonaissumma on 6930,30 euroa.

 

Saamisten määrään vaikuttaa se, että kunnan tulee muun muassa terveydenhuoltolain 24 §:ssä ja sosiaalihuoltolain 12 §:ssä säädettyjen hoito- ja huolenpitovelvoitteiden nojalla antaa jokaiselle maksukyvystä riippumatta hänen tarvitsemansa hoito- ym. palvelut siinä laajuudessa kuin lainsäädännössä tarkemmin säädetään.

 

Esittelijä Sosiaali- ja terveysjohtaja Juha Sandberg

 

Päätösehdotus Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta päättää poistaa oheismateriaaliin sisältyvät saamiset kirjanpidosta.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.