Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta
Pöytäkirja 24.05.2022/Pykälä 51


 

Tilapäishoidon supistaminen hoito- ja vammaispalveluissa ajalla 27.6.-4.9.2022

 

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 24.05.2022 § 51  

808/05.21.00/2022  

 

 

 Valmistelija: vs. hoito- ja vammaispalveluiden johtaja Niina Tasaranta, etunimi.sukunimi@raisio.fi

 

Vuoden 2021 aikana henkilöstön saatavuus avoimiin vakansseihin on heikentynyt verrattuna aikaisempiin vuosiin ja vuoden 2022 alun tilanne näyttää vuoden takaiseen tilanteeseen verraten entistä huonommalta. Vakansseja joudutaan laittamaan useita kertoja uudelleen haettavaksi, koska hakijoita vakituisiinkin vakansseihin on todella vähän eikä aina välttämättä lainkaan. Erityisen haasteellisia rekrytoinnin kannalta ovat muutaman viikon tai kuukauden sijaisuudet, esim. sairaus- ja hoitovapaat, joihin ei saada yleensä lainkaan hakijoita.

 

Lain vaatiman vähimmäishenkilöstömitoituksen saavuttamiseksi on otettu yhteyttä kouluihin, ja kerrottu mahdollisuuksista opiskella oppisopimuksella lähihoitajaksi Raision kaupungin yksiköissä. Oppisopimuskoulutus on mainittu myös Kuntarekryyn laitettavissa työpaikkailmoituksissa, mutta sekään ei ole houkutellut hakijoita hakemaan työpaikkaa.

 

Myös erilaisia markkinoinnin keinoja on lisätty ja pyritty saada asumispalveluja sitä kautta houkuttelevammaksi hakijoille (mm. sosiaalinen media ja osallistuminen erilaisiin rekrytapahtumiin).

 

Sijaistarve on kasvanut johtuen suuresta määrästä avoimia vakansseja, joihin ei ole saatu Kuntarekryn kautta tekijää.

 

Voimassa oleva vanhuspalvelulain mukainen henkilöstön määrän minivaatimus on tällä hetkellä 0,6 työntekijää asiakasta/asukasta kohden. Henkilöstömitoitusvaatimus nousee huhtikuussa 2023 ollen 0,7 työntekijää/asukas. Tällä hetkellä lakisääteinen henkilöstömitoitus alittuu usein toteutuneissa työvuoroissa ja näin ollen asiakas/asukasturvallisuus saattaa vaarantua.

 

Henkilöstö on tehnyt ylitöitä ja tuplavuoroja lähestulkoon koko pandemia ajan. Kevään ajalle osuneet ylityö- ja vuoronvaihtokiellot ovat osaltaan vaikeuttaneet henkilöstön saatavuutta. Sairauslomat ovat lisääntyneet, johon on saattanut vaikuttaa pitkään jatkunut kuormitustilanne, mikä aiheuttaa uupumista ja väsymistä henkilöstössä.

 

Tällä hetkellä Raisiossa sijaitsevassa Hulvelan yksiköistä puuttuu 12 sijaista kesän ajalta ja saman verran (12) puuttuu vakinaisista työsuhteista. Ennestään kuormittavassa tilanteessa oman henkilöstön jaksamista on kyettävä tukemaan ja varmistamaan mahdollisuus kesälomiin sekä varmistamaan asiakasturvallisuuden toteutuminen. Edellä mainittujen toimenpiteiden lisäksi on välttämätöntä supistaa toimintaa ja kohdentaa henkilöstöä välttämättömiin palveluihin.

 

Vanhusten asumispalveluissa tarjotaan asiakkaille sekä pitkäaikaisen ympärivuorokautisen että lyhytaikaisen ympärivuorokautisen hoivan palveluja. Pitkäaikaishoiva on valtaosin tehostettua palveluasumista, joissa asukkaat ovat vuokrasuhteessa saaden asumisensa tueksi ympärivuorokautisesti hoivapalveluja. Tämä palvelu tulee toteuttaa vanhuspalvelulain mukaisesti pysyväispalveluna, jolloin toiminnan supistaminen ei tehostetussa palveluasumisessa ole mahdollista siirtämällä asiakkaita muihin yksiköihin muulloin kuin omasta tahdostaan. Tästä johtuen toiminnan välttämätön supistaminen kesäajaksi tulee kohdentaa lyhytaikaishoidon palveluihin.

 

Tilapäishoidon piirissä olevat asiakkaat ovat joko omaishoidon ja/tai kotihoidon piirissä olevia henkilöitä, joiden tukimuotona on tilapäishoito. Jaksot ovat pääsääntöisesti yhden-kahden viikon vuorohoitojaksoja, kolmen vuorokauden omaishoitajien lakisääteisiä vapaapäiviä tai äkillisiä ympärivuorokautisen hoidon tarpeesta tulevia jaksoja.

 

Raision ja Ruskon yhteistoiminta-alueella on kaikkiaan 11 tilapäishoidon paikkaa, joista kolme on Ruskon Maununkodilla ja kahdeksan Raision Hulvelassa. Hulvelan tilapäishoito laitetaan kokonaisuudessaan tauolle ajalla 27.6.-4.9.2022. Kaikkiaan asiakaspaikkoja vähenee kahdeksan kesän ajaksi. Mikäli tilapäishoitoa ei tauoteta kesän ajaksi tarvitaan tilapäishoitoon kuusi sijaista, jolloin sijaispuute kesän ajaksi kasvaa jo olemassa olevaa puutosta suuremmaksi. 

 

Tilapäishoidosta vapautuva henkilökunta siirretään pitkäaikaisen hoidon yksiköihin varmistamaan asiakasturvallisuuden toteutumista.

 

Esittelijä Sosiaali- ja terveysjohtaja Juha Sandberg

 

Päätösehdotus Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta päättää hyväksyä Hulvelan tilapäishoidon sulkemisen ajalla 27.6. -4.9.2022 edellä esitetyllä tavalla.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Lisäksi sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta päätti yksimielisesti, että omaishoitajien jaksamisen tueksi selvitetään mahdollisten yksityisten palveluntuottajien palveluiden hankinta sulun ajaksi.