Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 11.05.2022/Pykälä 67


Tarkastuslautakunnan arviointikertomus 2021

 

Sivistyslautakunnan lausunto tarkastuslautakunnan arviointikertomuksesta vuodelta 2021

 

Sivistyslautakunta 11.05.2022 § 67  

147/00.03.01/2022  

 

 

 Valmistelija: sivistysjohtaja Leena Laakso, etunimi.sukunimi(at)raisio.fi

 

Tarkastuslautakunta antoi 3.5.2022 arviointikertomuksensa vuodelta 2021. Tarkastuslautakunta pyytää, että arviointikertomus saatetaan valtuuston tietoon ja kaupunginhallitus antaa siitä lausuntonsa valtuustokäsittelyä varten. Ennen lausuntonsa antamista kaupunginhallitus pyytää lautakunnilta lausunnot aina kyseistä lautakuntaa koskevin osin siten, että ne voidaan käsitellä kaupunginhallituksen kokouksessa 30.5.2022.

 

Sivistyslautakunta toteaa lausunnossaan seuraavaa:

 

Tarkastuslautakunnan laatima raportti vuodesta 2021 on sivistyslautakuntaa koskevilta osilta selkeä ja siinä on kerrottu vuonna 2021 tapahtuneet keskeiset toiminnot ja niihin vaikuttaneet muutokset.

 

Kommenttina arviointikertomuksessa esiin nostettuihin huomioihin lausutaan:

 

Väestönkasvu ja mahdollinen oppilasmäärän kasvu aiemmista arvioista poiketen tullaan huomiomaan palveluverkon toteuttamisen toimenpiteiden yhteydessä.

 

Hankkeiden kustannusten ja säästöjen toteutumisen seurantaa tullaan tekemään muun lautakuntien talouden toteuman seurannan yhteydessä.

 

Jatkona varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen laadunhallinnan käsikirjalle laaditaan perusopetuksen laadunhallinnan käsikirja, jossa määritellään mittareita toiminnan laadun ja oppimistulosten arviointiin.

 

Esittelijä Sivistysjohtaja Leena Laakso

 

Päätösehdotus Sivistyslautakunta päättää antaa yllä mainitun lausunnon arviointikertomuksesta vuodelta 2021.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.