Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Terveysvalvontajaosto
Pöytäkirja 05.04.2022/Pykälä 16


 

Terveysvalvonnan lausunto J&T Pajunen Oy:n ympäristölupahakemuksesta, Rusko

 

Terveysvalvontajaosto 05.04.2022 § 16  

288/11.01.00.00/2022  

 

 

Valmistelija: terveystarkastaja Kirsi Puola, etunimi.sukunimi(at)raisio.fi

 

 

Ruskon kunnassa on vireillä J&T Pajunen Oy:n ympäristölupahakemus. Mynämäen ympäristönsuojelu pyytää asiasta terveysvalvonnan lausuntoa 11.4.2022 mennessä. Ruskon kunnan sekä Raision ja Naantalin kaupunkien terveydensuojeluviranomaisena toimii Raision kaupunginterveysvalvontajaosto.

 

Hakemus

Kyseessä on olemassa oleva toiminta, johon haetaan muutosta. Ruskon kunnan ympäristönsuojeluviranomainen on vuonna 2012 myöntänyt JJ Kaivin ja Kallio Oy:lle ympäristöluvan louheen, rakennuspurkujätteen, mullan, pintamaiden, hevosenlannan ja kantojen välivarastointia, käsittelyä ja jatkojalostusta varten kiinteistölle 704-403-4-35. Hakija (J & T Pajunen Oy) on hankkinut kiinteistön omistukseensa ja ympäristölupa on siirretty hakijan nimiin.

 

J & T Pajunen Oy hakee vastaanotettavien jätteiden määrään muutosta seuraavasti:

  • Purkubetoni ja ylijäämämaa alle 50 000 tonnia vuodessa
  • Biokaasulaitoksen mädätysjäännös, hevosenlanta, haravointijäte ja kannot yhteensä alle 20 000 tonnia vuodessa.

Rakennusten purkujätettä ei oteta vastaan purkubetonia lukuun ottamatta. Louhetta ei oteta vastaan.

 

Hakijalla on tarkoitus vastaanottaa purkubetonia ja jalostaa siitä maanrakennuksessa hyödynnettävää materiaalia. Lisäksi hakijalla on tarkoitus valmistaa multaa pääraaka-aineena biokaasulaitoksen mädätysjäännös.

 

Lupaan haetaan muutosta myös toiminta-alueen osalta. Nykyisen luvan mukaan toimintaa harjoitetaan noin 2,8 laajuisella kiinteistön osalla ja tarkoitus on laajentaa nykyistä kenttäaluetta niin, että toimintaa harjoitetaan koko noin 6 ha:n laajuisen kiinteistön alueella.

 

Nykyisen luvan mukaan toimintaa saa harjoittaa arkisin maanantaista perjantaihin klo 6 - 22 kuitenkin niin, että meluavimmat toiminnot (poraus, iskuvasaran käyttö jne.) tulee ajoittaa klo 7 - 18 väliselle ajalle. Tähän haetaan muutosta niin, että kuormausta ja kuljetusta harjoitetaan lisäksi lauantaisin ja sunnuntaisin klo 7 - 18.

 

Muutetun toiminnan käynnistämiselle haetaan YSL 199 §:n nojalla lupaa muutoksenhausta huolimatta.

 

 Sijainti ja laitosalue

Laitoskiinteistö sijaitsee Ruskon kunnan lounaisosassa noin 2 km Ruskon kirkonkylästä länteen, Hujalantien varressa.

 

Lähin asutus ja loma-asutus sijaitsee noin 500-700 metrin etäisyydellä laitoskiinteistöstä länteen, lounaaseen, kaakkoon ja koilliseen. Laitoskiinteistö ei sijaitse luokitellulla pohjavesialueella. Lähimpiin pohjavesialueisiin on matkaa yli kilometri.

 

Osa kiinteistöstä on tasoitettua kenttää. Kiinteistön itä- ja eteläosa on metsää. Nykyisellä kenttäalueella sijaitsee asfaltoitu alue, jolla muodostuvat hulevedet on ohjattu kiinteistön koillisosassa olevaan hulevesialtaaseen, josta ne johdetaan kiinteistön koillispuolitse kulkevaan ojaan.

 

Kenttä on tarkoitus laajentaa koko kiinteistön alueelle. Asfaltoitua aluetta laajennetaan niin, että sille mahtuu varikon lisäksi mädätysjäännöksen ja hevosenlannan varasto sekä kompostointiaumat. Muilta osin kentän pinta tiivistetään, mutta ei asfaltoida.

 

Hujalantien varteen rakennetaan maa-aineksesta suojavalli.

Hulevesien viivytysallasta laajennetaan niin, että sen tilavuus on 1 m3 / 100 m2 tiivistettyä kenttää.

 

Toiminta

Jätebetoni varastoidaan kasaan, josta se sopivin väliajoin murskataan ja hyödynnetään kentän laajentamisessa Mara-ilmoituksen turvin ja sen valmistuttua kuljetetaan kohteisiin, joilla on lupa ja ilmoitukseen perustuva oikeus hyödyntää jätebetonia toiminnassaan. Käsittelyn yhteydessä betonin seassa mahdollisesti oleva metalli erotellaan ja toimitetaan metallinkeräykseen.

 

Biokaasulaitoksen mädätysjäännöstä, hevosenlantaa ja haravointijätettä otetaan vastaan yhteensä alle 20 000 tonnia vuodessa. Valmistettavat tuotteet ovat istutus-, nurmikko- ja havumulta. Tuotteet luokitellaan kompostimullaksi, jota käytetään kasvupohjana.

 

Multaseoksen valmistamiseksi mädätysjäännökseen lisätään turvetta, hiekkaa, lehtiä ja savea, että mädätysjäännöksen osuus on noin 30-40 prosenttia. Mullan valmistuksessa saatetaan käyttää myös hevosenlantaa, jos sitä on saatavana. Seos aumataan ja aumoja ilmastetaan kääntämällä 2-3 kertaa. Uusien aumojen alle levitetään vähintään 20 cm paksu kerros turvetta siten, että turvepatja ulottuu vähintään 50 cm auman ulkopuolelle.

 

Noin kolme kuukautta kestävän käsittelyn aikana materiaali kuivuu ja rakenne paranee. Samalla varmistetaan materiaalin hygienisyys. Mädätysjäännöksen hygienisointi tapahtuu biokaasulaitoksella. Tarvittaessa seoksen pH-arvo säädetään kalkilla. Multatuotteiden seulonta tehdään 5-7 kertaa vuodessa ja multatuote läjitetään varastokasaan myyntiä varten.

 

Yksi valmiste-erä vastaa yhtä kompostointiaumaa ja laitoksella on mahdollista olla yhtäaikaisesti useita aumoja. Yhden valmiste-erän koko on noin 3 000 - 5 000 m3. Aumojen lisäksi alueella on varastokasoissa pieniä määriä haketta, turvetta, hiekkaa ja savea. Raaka-aineena käytettävä maa-aines on peräisin rakentamattomista kohteista. Maa-aineksen vastaanottotarkastus tapahtuu silmämääräisesti.

 

Mullan valmistuksen raaka-aineista mädätysjäännös sekä hevosenlanta varastoidaan asfaltoidulla alustalla. Myös kompostointi sekä valmiiden tuotteiden varastointi tapahtuu asfaltoidulla alustalla, jolla muodostuvat hulevedet johdetaan hallitusti viivytysaltaaseen.

 

Sääolosuhteet ja kysyntä määräävät vuosittaisen toiminta-ajat. Aktiivinen toiminta tapahtuu pääasiassa maaliskuun ja lokakuun välisenä aikana, mutta säiden salliessa toiminta voi jatkua marraskuulle asti.

 

Kiinteistöä ei ole liitetty vesi- tai viemäriverkkoon. Varsinaisessa toiminnassa ei synny jätevesiä. Alueella tuodaan tarvittaessa kuivakäymälä ja käsienpesua varten puhdasvesitankki.

 

Raskaan liikenteen määrä on vilkkaimpana aikana enimmillään noin 25 käyntiä päivässä.

 

Toiminnan vaikutukset ympäristöön ja niiden ehkäiseminen

Toiminnasta saattaa kulkeutua huleveden mukana ravinteita, orgaanista ainesta ja kiintoainesta viivytysaltaaseen ja edelleen altaan alapuolisiin pintavesiuomiin. Kulkeutumista alueen ulkopuolelle hallitaan huleveden viivytyksen avulla. Hakija esittää, että viivytysaltaasta ojaan johdettavan veden laatua seurataan purkuputken päästä kerran vuodessa (syyskuu) otettavilla näytteillä.

 

Meluhaittaa aiheuttaa betonin murskaus sekä työkoneiden äänet. Toiminta järjestetään kaikissa vaiheissa niin, ettei se aiheuta meluohjearvojen ylityksiä lähimmissä häiriintyvissä kohteissa. Tarvittaessa melua voidaan mitata lähimmissä häiriintyvissä kohteissa.

 

Betonin ja kiviaineksen murskaus aiheuttaa pölyä. Lisäksi pölyä voi muodostua kuormien purussa ja varastokasoista tuulen vaikutuksesta. Pölypäästöjä vähennetään kastelemalla varastokasoja sekä murs-kaukseen syötettävää materiaalia. Tarvittaessa pölyn määrää lähimmissä häiriintyvissä kohteissa mitataan, kuten nykyinenkin lupa edellyttää.

 

Mullanvalmistuksen pääraaka-aineen mädätteen eikä hevosenlannan arvioida aiheuttavan hajuhaittaa lähimmissä häiriintyvissä kohteissa. Mädäte on läpikäynyt prosessin, jossa raaka-aineen (esim. liete) orgaanisen aineksen hajoamisen johdosta haisevien yhdisteiden pitoisuus on vähentynyt merkittävästi.

 

 

Esittelijä Terveystarkastaja Kirsi Puola

 

Päätösehdotus Ympäristöluvan myöntämiselle ei ole terveydensuojelullista estettä. Hakemuksen mukainen toiminta ei asianmukaisesti hoidettuna aiheuta terveydensuojelulaissa ja -asetuksessa tarkoitettua terveyshaittaa.

Toiminnasta aiheutuva melu ei saa ylittää lähimpien asuinrakennusten ulko-oleskelualueilla päivittäin klo 7-22 keskiäänitasoa 55 dB (LAeq) ja yöllä klo 22-7 keskiäänitasoa 50 dB(LAeq).

Toiminnan aiheuttamaa melutasoa ja hiukkaspitoisuutta tulee mitata tarvittaessa. Jos tehtyjen mittaustulosten perusteella havaitaan, että toiminnot aiheuttavat raja-arvojen ylityksiä, toiminta tulee keskeyttää, kunnes melu- ja/tai pölysuojauksia on parannettu. Pölyntorjuntalaitteita ja -menetelmiä on tarkkailtava päivittäin.

Laitoksella tulee olla Ruokaviraston lannoitevalmistelain mukainen hyväksyntä. Multatuotteen hygieenisyys (E.coli ja salmonella) tulee varmistaa jokaisesta valmiste-erästä.

Kompostointiaumoja on käännettävä ja seulontaa suoritettava sellaisissa sää- ja tuuliolosuhteissa, joissa hajun ja pölyn leviäminen ympäristöön on mahdollisimman vähäistä.

Toiminnasta aiheutuvia hajupäästöjä tulee tarkkailla säännöllisesti ja niistä tulee pitää kirjaa.

Laitoksen kenttäalueelta kertyvien valumavesien laatua laskeutusaltaan jälkeen tulee tarkkailla säännöllisesti vähintään kaksi kertaa vuodessa. Kenttäalueen pohja tulee pitää hyvässä kunnossa ja tiiviinä.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.