Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Lupalautakunta
Pöytäkirja 07.04.2022/Pykälä 32


 

S-Taroil Oy:n ilmoituspäätös

 

Lupalautakunta 07.04.2022 § 32  

81/11.01.00.01/2022  

 

 

 Valmistelija: ympäristötarkastaja Tuija Lojander, etunimi.sukunimi(at)raisio.fi

 

Asia

 

Päätös ympäristönsuojelulain 115 a §:n mukaisesta ilmoituksesta, joka koskee olemassa olevaa vaarallisen nestemäisen kemikaalin varastoa.

 

Ilmoituksen tekijä

 

S-Taroil Oy

Allastie 10

21200 Raisio

 

Y-tunnus 0472419-6

 

Toiminta ja sen sijainti

 

Vaarallisen nestemäisen kemikaalin varasto

S-Taroil Oy, Allastie 10, 21200 Raisio

680-4-409-1

 

Ilmoituksen tekemisen peruste

 

Ympäristönsuojelulaki 115 a §

Ympäristönsuojelulaki, liite 4, kohta 2 a)

 

Viranomaisen toimivalta

 

Ympäristönsuojelulain 115 a §:n 4. momentin mukaan kunnan ympäristönsuojeluviranomainen käsittelee vähintään 100 m3:n, mutta alle 1000 m3:n terveydelle tai ympäristölle vaarallisen nestemäisen kemikaalin varaston ilmoituksen.

 

Asian vireilletulo

 

Ilmoitus on tullut vireille 26.2.2021.

 

Toiminnan sijaintipaikka ja sen ympäristö

 

S-Taroil Oy:n kemikaalivarasto sijaitsee Raision kaupungissa osoitteessa Allastie 10, 21200 Raisio. Kyseessä on olemassa oleva kemikaalivarasto. Laitos ei sijaitse pohjavesialueella. Lähin asuinkiinteistö sijaitsee laitosalueelta noin 200 metriä luoteeseen. Raisionjoki sijaitsee noin 800 metrin etäisyydellä länteen ja Haunisten allas noin 400 metrin etäisyydellä pohjoiseen. Turun kehätie sijaitsee noin 400 metrin etäisyydellä etelään.

 

Kaavoitustilanne ja toimintaa koskevat muut luvat

 

Asemakaavassa tontti kuuluu yhdistettyjen teollisuus- ja varastorakennusten korttelialueeseen (TTV). Tontin omistaa Raision kaupunki. Sopimus vesihuoltolaitoksen viemäriin liittämisestä on ollut voimassa 20.9.1976 lähtien. Toiminnanharjoittaja on 24.8.2018 tehnyt päivitetyn ilmoituksen kemikaalien vähäisestä käsittelystä ja varastoinnista. Pelastusviranomainen on 19.9.2018 antanut asiassa päätöksen.

 

Ilmoituksen mukainen toiminta

 

Ilmoitus koskee autokemikaalien, pesu- ja puhdistusaineiden, liuottimien, voiteluaineiden, sytytys- ja polttonesteiden valmistusta, maahantuontia ja varastointia. Toiminta on alkanut 1980-luvulla. Laitoksella on terveyslautakunnan valvontajaoston 6.5.1986 myöntämä terveydenhoitolain 26 §:n mukainen sijoituslupa. Vuoteen 2006 saakka toiminta oli laajamittaista vaarallisten kemikaalien teollista käsittelyä ja varastointia. Toimintaa valvoi Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) myöntämänsä luvan mukaisesti. Vuonna 2006 toiminta siirrettiin alueen pelastusviranomaisen valvontaan, koska vaarallisten kemikaalien määrät eivät enää ylittäneet laajamittaisen toiminnan raja-arvoja.

 

Tärkeimpiä toiminnassa käytettäviä raaka-aineita ovat monoetyleeniglykoli, etanoli, isopropanoli, erilaiset hiilivetyliuottimet, tolueeni, asetoni ja ksyleeni. Tärkeimpiä valmistettavia tuotteita ovat jäähdytinnesteet, lasinpesunesteet, liuotinpesuaineet, tärpätit, tinneri, sytytysneste, lamppuöljy, valopetroli, jarruneste sekä erilaiset pesu- ja puhdistusaineet. Käyttöturvallisuustiedotteet ja kemikaaliluettelo ovat ilmoituksen liitteinä.

 

Tuotteet ovat pääasiassa kausituotteita, joista osaa valmistetaan ja varastoidaan suurempia määriä vain talvella ja osaa vain kesällä. Talvituotteita ovat esimerkiksi jäähdytinnesteet, lasinpesunesteet sekä muut jäänestoaineet. Kesätuotteita ovat esimerkiksi tärpätit, sytytysneste sekä tinneri. Kaikkia tuotteita on pidettävä varastossa pieniä määriä koko vuoden ajan, mutta yli 100 m3 vaarallisia kemikaaleja ei tarvitse varastoida yhtä aikaa kuin kausien vaihtuessa. Normaalisti toiminta perustuu siihen, että toimitettavista tuotteista suurin osa valmistetaan tilausten mukaan, samana päivänä, kun ne lähtevät asiakkaille.

 

Prosessit

Lasinpesunesteet sekoitetaan 1500 litran sekoitussäiliössä. Sekoitus aloitetaan päästämällä vesisäiliöstä sekoitussäiliöön valmistettavan laadun mukainen vesimäärä sekä lisäämällä pesuaineseos,  jonka jälkeen sekoitusmoottori käynnistetään. Isopropanoli/etanoli pumpataan säiliöön aina viimeisenä, koska isopropanolia/etanolia pumppaava pumppu on kytketty sekoitussäiliössä olevaan pintavahtiin, joka pysäyttää pumpun säiliön täyttyessä. Kun sekoitus on valmis, se pumpataan pakkaussäiliöön pienemmällä kiinteällä siirtopumpulla. Pakkauslinjoilla lasinpesuneste pakataan 1, 3, 5 ja 10 litran pakkauksiin.

 

Pakkasnesteen valmistuksessa glykolia pumpataan noin 3000 litraa 6 m3:n sekoitussäiliöön glykolin 18 m3:n varastosäiliöstä. Tämän jälkeen lisätään vesi, inhibiitit ja väriaine. Säiliö täytetään glykolilla ja sekoituspumppu käynnistetään. Vamis pakkasneste siirretään varastosäiliöön (8 m3) tai pakataan suoraan sekoitussäiliöstä. Pakkaaminen tapahtuu 200, 30, 10, 3 tai 1 litran pakkauksiin.

 

Polttoaineen jäänesto, tärpätti, liuotinpesuaine ja sytytysneste pakataan samoilla laitteilla kuin lasinpesunesteet. Sekoitusvaihetta ei edellä mainituille aineille tarvita, koska aineet toimitetaan laitokselle sellaisenaan.

 

Raaka-aineet varastoidaan kukin omassa säiliössään. Pakkasnesteen lisäaineet ja pesuaineiden lisäaineet varastoidaan pakkasnesteen sekoitussäiliön läheisyydessä. Valmiit tuotteet varastoidaan sisätiloissa. Palavat nesteet ovat varaston perällä omassa osastossaan.

 

Ympäristökuormitus ja sen rajoittaminen

 

Kemikaalit ja energian käyttö

 

Varastoitavat kemikaalimäärät vaaraluokittain:

Fysikaalisesti vaaralliset  84,4 t

Terveydelle vaaralliset  177,2 t

Ympäristölle vaaralliset  28,9 t

 

Varastoitavien kemikaalien vuotuinen läpivirtaama:

Etanoli/isopropanoli  49,6 t

Tärpätti/lamppuöljy  180 t

Tinneri/pienkonebensiini  120 t

Monoetyleeniglykoli  500 t

Valopetroli   120 t

 

Ulkotiloissa sijaitsevat 16 m3:n tärpätti/lamppuöljysäiliö ja 16 m3:n etanoli/isopropanolisäiliö samassa 16 m3:n suoja-altaassa. Valopetroli varastoidaan 10 m3:n kaksoisvaippasäiliössä. Monoetyleeniglykolille on 14 m3:n lasikuitusäiliö, jonka tilalle otetaan käyttöön purku- ja varastosäiliöksi 25 m3:n säiliö, joka on 17 m3:n suoja-altaassa. 5 m3:n tinneri/pienkonebensiinisäiliö on 5 m3:n suoja-altaassa katoksessa.

 

Energiaa käytetään lämmitykseen noin 120 MWh vuodessa ja sähköön noin 149 MWh.

 

Vedenkulutus ja jätevedet

 

Toiminnassa käytetyn veden määrä on noin 228 m3 vuodessa. Esimerkiksi lasinpesunesteen valmistaminen vaatii paljon vettä. Toiminnassa ei muodostu pesu- eikä jäähdytysvesiä. Talousjätevedet johdetaan vesihuoltolaitoksen jätevesiviemäriin. Sammutusjätevedet  kerätään vallitilaan ja säiliöihin. Kemikaalien käsittelyalueiden hulevedet johdetaan sadevesikaivoihin, joiden purkuputkisto voidaan sulkea. Vallitilojen hulevedet johdetaan tarvittaessa imeytyksen ja altaan puhdistuksen jälkeen ojaan. Muut hulevedet johdetaan ojaan.

 

Jätteet

 

Laitoksella kertyy sekajätettä vuosittain noin 32 t ja kemikaalijätettä 500 kg. Kemikaalijäte kerätään IBC-kontteihin, jotka on sijoitettu vallitilaan. Kemikaalijätettä syntyy, kun vaihdetaan voiteluaineiden pakkaamisen jälkeen muille aineille. Laitoksella syntyvä pakkausmuovijäte kerätään talteen ja toimitetaan asianmukaiseen käsittelyyn.

 

Liikenne

 

Raskaiden ajoneuvojen käyntikertoja on 15/viikko. Ajoneuvot tulevat alueelle ja purkavat tai lastaavat tuotteet. Toimintaa on arkisin klo 7 - 16.30.

 

Päästöt

 

Normaalitilanteessa ei ole päästöjä viemäriin. Tuotantotilojen ja varaston lattiakaivot on tukittu. Jos liuotinta pääsee vallitiloihin, se kerätään imeytysaineeseen. Sade- ja sammutusvedet kerääntyvät sadevesikaivoihin. Sadevesiputkisto saadaan tarvittaessa suljettua, ennen kuin vesi pääsee avo-ojaan. Tulipalotilanteessa sammutusvedet saadaan kerättyä tälla tavoin kaivoihin ja tarvittaessa ne voidaan pumpata IBC-kontteihin. Mahdollisia vuotoja maaperään estetään säiliöiden vuotoaltailla ja vallitiloilla purkupaikoilla ja konttien varastoalueella. Säiliöautojen purkupaikalle on lokakuussa 2021 tehty asfaltista matala valli, johon pienet vuodot pysähtyvät, jos purun yhteydessä sattuu esimerkiksi letkurikko. Piha-alue on asfaltoitu.

 

Laitoksen toiminnasta ei aiheudu haju- tai melupäästöjä laitoksen ulkopuolelle.

 

Paras käytäntö ja paras käyttökelpoinen tekniikka

 

Laitoksen koko toiminta-ajan on pyritty jätteiden määrän minimointiin. Tuotteita pakattaessa pyritään siihen, että laatuja vaihdettaessa ei synny huuhtelujätteitä. Esimerkiksi tärpätin jälkeen voidaan jatkaa sytytysnesteen pakkaamista ilman suurempaa huuhtelua. Raaka-aineiden valinnalla voidaan vähentää haitallisimpien tuotteiden käyttöä. Jatkossa aromaattipitoinen tärpätti korvautuu aromaattivapaalla tuotteella.

 

Poikkeukselliset tilanteet ja niihin varautuminen

 

Toiminnasta aiheutuvat ympäristöriskit on tunnistettu. Selvitys vaarallisten kemikaalien käsittelyyn ja varastointiin liittyvistä vaaroista ja onnettomuuksien mahdollisuuksista sekä niiden estämisestä on laadittu. Onnettomuustilanteita varten on laadittu suunnitelma.

 

ASIAN KÄSITTELY

 

Ilmoituksesta tiedottaminen

 

Ilmoituksen vireilläolosta on tiedotettu kuuluttamalla siitä Raision kaupungin sähköisellä ilmoitustaululla 9.4. - 17.5.2021. Asiakirjat ovat olleet nähtävillä Raision kaupungin verkkosivuilla. Ilmoituksesta on tiedotettu erikseen asianosaisille.

 

Tarkastukset

 

Laitokselle on tehty tarkastus 7.12.2020, 3.11.2021 ja 28.3.2022. Tarkastuksella 7.12.2020 paikalla oli toiminnanharjoittajan ja ympäristötarkastajan lisäksi Lounais-Suomen aluehallintoviraston tarkastaja, joka teki työsuojelutarkastuksen.

 

Lausunnot

 

Ilmoituksesta on pyydetty lausunto Varsinais-Suomen pelastuslaitoksen pelastusviranomaiselta, Raision terveydensuojeluviranomaiselta sekä Raision kaupungilta, joka omistaa sekä ko. kiinteistön että naapurikiinteistöt.

 

Varsinais-Suomen pelastuslaitoksen pelastusviranomainen toteaa 7.5.2021 lausunnossaan, että mahdollisten kemikaalivuotojen hallitsemiseksi (esim. säiliöiden täyttöpaikat) tehdyt järjestelyt tulisi esittää selkeämmin. Miten mahdollinen säiliöautoista tai sen täyttöletkun rikkoutumisesta tai säiliön ylitäytöstä aiheutuva vuoto voidaan kerätä talteen?

Sammutusvesien määrä tulisi arvioida esim. palotilanne mallintamalla ja esittää sammutusjäteveden määrän mukaiset talteenottojärjestelyt. Pelastusviranomaiselle ilmoitettujen kemikaalien kokonaismäärät poikkeavat osittain lausunnon kohteena olevan ilmoituksen kemikaalitiedoista.

 

Raision terveydensuojeluviranomainen toteaa 11.5.2021 lausunnossaan, että ilmoituksen mukainen toiminta ei asianmukaisesti hoidettuna aiheuta terveydensuojelulaissa ja -asetuksessa tarkoitettua terveyshaittaa. Mahdollisessa häiriö- tai tulipalotilanteessa sadevesiputkistot tulee sulkea heti, kun häiriö havaitaan. Säiliöautojen purkupaikalle tulee rakentaa suunnitelmissa ollut valli, jotta mahdolliset vuodot saadaan rajattua.

 

Muistutukset ja mielipiteet

 

Ilmoituksesta ei ole jätetty muistutuksia tai mielipiteitä.

 

Ilmoituksen tekijän vastine

 

Ilmoituksen tekijä on 17.8.2021 toimittanut vastineen lausuntoihin. Vastineessa todetaan, että säiliöauton purkupaikalle tullaan tekemään asfaltista vallit, jotka estävät mahdolliset kemikaalivuodot tontin ulkopuolelle esim. purkuletkun rikkoutuessa tai muussa häiriötilanteessa. Sadevesikaivoihin ja putkistoihin mahtuu vettä noin 3,5 m3, kun putkistossa oleva sulkuventtiili on kiinni. Kemikaalimäärät on ilmoitettu vaarallisten kemikaalien käyttöönottotarkastuksen pöytäkirjan 17.1.2019, nro 137963 mukaisesti. Pöytäkirja on ollut ko. ilmoituksen liitteenä.

 

Esittelijä Ympäristöpäällikkö Kirsi Anttila

 

Päätösehdotus Lupalautakunta hyväksyy S-Taroil Oy:n ympäristönsuojelulain 115 a §:n mukaisen ilmoituksen kemikaalivaraston toiminnasta kiinteistöllä 680-4-409-1, osoitteessa Allastie 10. Ilmoituspäätöstä on noudatettava mahdollisesta muutoksenhausta huolimatta.

Toimintaa on harjoitettava ilmoituksessa esitetyllä tavalla, ellei seuraavissa määräyksissä toisin määrätä.

Määräykset

1. Tuotantoalueella saadaan varastoida ja käsitellä ilmoituksen yhteydessä käsiteltyjä kemikaaleja ja sisällöltään vastaavia kemikaaleja ja kemikaalimääriä.

Päästöt vesiin ja maaperään

2. Kemikaalit on varastoitava kullekin kemikaalityypille tarkoitetussa ja asianmukaisesti merkityssä säiliössä tai astiassa. Keskenään vaarallisesti reagoivat kemikaalit on varastoitava siten, että ne eivät vuototilanteessakaan pääse kosketuksiin toistensa kanssa. Kemikaalien varastoinnissa ja käytössä tulee noudattaa kunkin valmisteen käyttöturvallisuustiedoitteissa annettuja ohjeita.

3. Ympäristölle haitallisten aineiden siirrot ja käsittely on toteutettava valvotusti siten, että mahdolliset vuodot havaitaan välittömästi ja ne saadaan kerättyä viipymättä talteen. Kemikaalien käsittelyyn ja varastointiin käytettävien tuotantotilojen sekä kemikaalien purkualueiden hulevesikaivojen peittämistä varten tulee olla saatavilla sulkumattoja tai niiden tulee olla muutoin tarvittaessa suljettavissa. Tuotantotiloissa ja purkualueella tulee olla saatavilla riittävä määrä imeytysmateriaalia, lastoja ja muita tarvittavia välineitä nestemäisten vuotojen kuivaamiseksi ja leviämisen estämiseksi.

4. Nestemäisiä kemikaaleja sisältävät säiliöt tulee sijoittaa suurimman säiliön tilavuutta vastaavaan suoja-altaaseen. Palavan nesteen säiliöiden suoja-altaan tilavuuden on oltava vähintään 110% siihen sijoitetun suurimman säiliön nestetilavuudesta. Jos suoja-allas mitoitetaan säiliön nestetilavuuden perusteella, säiliön täyttötilavuutta on rajoitettava suoja-altaan tilavuuden mukaiseksi. Suoja-altaissa on oltava sulkuventtiilit, jotka pidetään normaalisti suljettuina ja avataan vain sadeveden poistamista varten, kun on varmistuttu, ettei vedessä ole kemikaaleja.

Vuotojenhallintarakenteiden kunto, tiiviys ja siisteys on tarkastettava säännöllisesti. Todetut vauriot on korjattava viipymättä. Tarkastukset on dokumentoitava. Säiliöissä on oltava ylitäytön estävä hälytys- tai lukitusjärjestelmä.

5. Kemikaalien pääsy viemäriin, piha-alueelle, maaperään ja ojiin on estettävä. Tuotantotiloissa ja ulkona olevien kemikaalisäiliöiden varojärjestelyt on rakennettava sellaisiksi, että kemikaalien pääsy viemäriin ja leviäminen piha-alueelle vahinkotilanteessa on estetty. Sisällä ja ulkona olevien kemikaalisäiliöiden sekä purku- ja lastauspaikan vuodonhallinnan suunnitelmat toteutusaikatauluineen tulee toimittaa Raision ympäristönsuojeluviranomaiselle 30.9.2022 mennessä.

Melu

6. Toiminnasta ja siihen liittyvästä liikenteestä aiheutuva melu ei saa ylittää lähimmissä melulle alttiissa kohteissa päivällä klo 7.00-22.00 keskiäänimelutasoa 55 dB (LAeq) eikä yöllä klo 22-7 keskiäänimelutasoa 50 dB (LAeq).

 

Jätehuolto

 

7. Toiminnassa syntyvät jätteet on käsiteltävä siten, ettei niiden käsittelystä tai varastoinnista aiheudu haittaa ympäristölle. Hyödyntämiskelpoiset jätteet on kerättävä erilleen muista jätteistä ja toimitettava hyödynnettäväksi asianmukaiseen käsittelyyn.

 

8. Toiminnassa syntyvät vaaralliset jätteet tulee toimittaa vähintään kerran vuodessa hyödynnettäväksi tai käsiteltäväksi laitokseen, jonka ympäristöluvassa kyseisen jätteen vastaanotto ja käsittely on hyväksytty. Vaaralliset jätteet on varastoitava asianmukaisesti merkityissä astioissa ja säilytettävä lukittavassa tilassa. Vaarallisen jätteen laadusta, määrästä, toimituskohteesta ja -päivämäärästä, käsittelytavasta toimituspaikassa sekä kuljettajasta on laadittava siirtoasiakirja. Jätteen haltijan ja vastaanottajan on säilytettävä siirtoasiakirjan tiedot kolmen vuoden ajan siirron päättymisestä.

 

Poikkeukselliset tilanteet

 

9. Häiriö- ja poikkeustilanteista, jotka saattavat aiheuttaa ympäristön pilaantumisen vaaraa tai merkittävää haittaa naapureille, on ilmoitettava välittömästi Raision kaupungin ympäristöpalveluille. Kemikaalivahingoista tulee aina ilmoittaa Varsinais-Suomen pelastuslaitokselle (hätäkeskukseen) varsinaisten torjuntatoimien suorittamiseksi.

 

10. Toiminnanharjoittajan on laadittava mahdollisessa tulipalossa syntyviä sammutusjätevesiä varten hallintasuunnitelma ja toimitettava se tiedoksi Raision kaupungin ympäristönsuojeluviranomaiselle viimeistään 30.9.2022. Hallintasuunnitelmasta on käytävä ilmi sammutusjätevesien kerääminen, viemärien sulkeminen, sammutusvesien määrä ja koostumus sekä sammutusvesien käsittely.

 

Toiminnan tarkkailu- ja raportointimääräykset

11. Toiminnanharjoittajan on pidettävä kirjaa laitoksen toiminnasta. Seuraavat asiat on vuosittain helmikuun loppuun mennessä esitettävä ympäristönsuojelun valvontaviranomaiselle:
- käytetyt raaka-aineet ja kemikaalit, varastoidut kemikaalit, niiden määrät ja varastoitavien kemikaalien vuotuinen läpivirtausmäärä
- tiedot toiminnasta syntyneistä jätteistä, niiden laadusta ja määrästä ja toimituspaikoista
- tiedot vedenkulutuksesta, syntyvien jätevesien määrästä, laadusta ja käsittelystä
- tiedot vuoden aikana toteutetuista ja suunnitelluista muutoksista, korjauksista sekä merkittävistä huoltotoimenpiteistä

- tiedot onnettomuus- ja häiriötilanteista sekä niistä aiheutuneista päästöistä tai muista vaikutuksista ympäristöön.

 

Toiminnassa tapahtuvat muutokset

 

12. Toiminnan olennaisesta lisäämisestä tai muuttamisesta, lopettamisesta ja toiminnanharjoittajan vaihtumisesta on ilmoitettava Raision kaupungin ympäristönsuojeluviranomaiselle.

 

13. Toiminnan loputtua laitosalue on saatettava sellaiseen kuntoon, ettei siitä aiheudu epäsiisteyttä tai ympäristön pilaantumisen vaaraa. Toiminnan loppuessa tai keskeytyessä toiminnassa syntyneet vaaralliset jätteet ja muut jätteet tulee toimittaa asianmukaiseen hyötykäyttöön tai keräykseen viipymättä. Toiminnan lopettamisesta on viimeistään kuusi kuukautta ennen toiminnan lopettamista esitettävä Raision kaupungin ympäristönsuojeluviranomaiselle yksityiskohtainen suunnitelma aioittuine toimenpiteineen.

 

Paras käyttökelpoinen tekniikka (BAT) ja käytäntö (BEP)

 

14. Toiminnanharjoittajan on käytettävä parasta käyttökelpoista tekniikkaa ja toimittava ympäristön kannalta parhaan käytännön mukaan. Toiminnanharjoittajan on seurattava toimialansa parhaan käyttökelpoisen tekniikan kehittymistä ja varauduttava laitokselle soveltuvan uuden tekniikan ja uusien käytäntöjen käyttöönottoon.

 

RATKAISUN PERUSTELUT

 

Toiminnan sallivan ilmoituspäätöksen edellytykset

 

Ilmoitusasiakirjojen ja tämän päätöksen mukaisesti harjoitettu toiminta täyttää ympäristönsuojelulain ja jätelain sekä niiden nojalla annettujen asetusten vaatimukset sekä ne vaatimukset, jotka luonnonsuojelulaissa ja sen nojalla on säädetty.

 

Toimittaessa ilmoituksen ja sen liitteiden sekä tämän ilmoituspäätöksen mukaisesti toiminnasta ei, annettavat määräykset ja toiminnan sijoituspaikka huomioon ottaen aiheudu yksinään tai yhdessä muiden toimintojen kanssa terveyshaittaa, merkittävää ympäristön pilaantumista tai sen vaaraa, maaperän, pohjaveden tai meren pilaantumista, erityisten luonnonolosuhteiden huonontumista, vedenhankinnan tai yleiseltä kannalta tärkeän muun käyttömahdollisuuden vaarantumista toiminnan vaikutusalueella eikä eräistä naapuruussuhteista annetussa laissa tarkoitettua kohtuutonta rasitusta. Määräyksiä annettaessa on otettu huomioon toiminnan aiheuttama pilaantumisen todennäköisyys ja onnettomuusriski.

 

Määräysten perustelut

 

Määräys 1: Jos toiminnassa otetaan käyttöön uusia kemikaaleja, joista voi aiheutua aiemmasta poikkeavia päästöjä tai haitallisia vaikutuksia ympäristölle, tulee niistä ilmoittaa valvontaviranomaiselle, jolloin voidaan ympäristönsuojelulain 89 §:n mukaisesti harkita, edellyttävätkö uudet kemikaalit ilmoituspäätöksen muuttamista.

 

Määräykset 2-5: Toiminnassa käytetyt kemikaalit voivat hallitsemattomissa tilanteissa aiheuttaa ympäristön pilaantumista ja viemäriin päästessään haitata jätevedenpuhdistamon toimintaa. Haittojen ehkäisemiseksi on keskeistä, että vuotoina piha-alueelle, suoja-altaisiin tai lattioille päässeet aineet saadaan nopeasti kerättyä talteen ennen kuin ne kulkeutuvat maaperään, viemäriin tai ojiin. Tästä syystä on tarpeen huolehtia mm. suoja-allastusten, sulkumattojen ja muiden suojausten riittävyydestä kemikaalien siirtojen, varastoinnin ja käytön yhteydessä sekä tarkastaa säiliöiden, putkistojen, laitteistojen, allastusten ja päällystysten kunto säännöllisesti. Toiminnanharjoittajan on ympäristönsuojelulain 6 §:n mukaisesti oltava selvillä toimintansa ympäristövaikutuksista (selvilläolovelvollisuus) ja ympäristönsuojelulain 7 §:n mukaisesti järjestettävä toimintansa niin, että ympäristön pilaantuminen voidaan ehkäistä ennakolta (määräys 5).

 

Määräys 6: Melutasoa koskeva määräys on annettu valtioneuvoston päätöksen melutason ohjearvoista (993/1992) mukaisesti.

 

Määräys 7: Jätelain etusijajärjestyksen mukaan on ensisijaisesti vähennettävä syntyvän jätteen määrää ja haitallisuutta. Jos jätettä kuitenkin syntyy, se on pyrittävä uudelleenkäyttämään tai kierrättämään. Mikäli tämä ei ole mahdollista, jäte on hyödynnettävä ensisijaisesti aineena, toissijaisesti energiana, ja sen toimittaminen loppukäsittelyyn on vasta viimeisenä vaihtoehtona. Kun lajiltaan ja laadultaan erilaiset jätteet pidetään jätehuollossa erillään ja ne kootaan, pakataan ja merkitään asianmukaisesti, niille voidaan järjestää niiden laadun mukainen jätehuolto. Jätteen haltijan on jätelain mukaan huolehdittava jätehuollon järjestämisestä.

 

Määräys 8: Vaarallisesta jätteestä ei saa aiheutua haittaa terveydelle tai ympäristölle. Jätelain mukaan vaarallinen jäte on pakattava ja merkittävä ja siitä on annettava tarpeelliset tiedot jätehuollon kaikissa vaiheissa siten, että jätteen siirtoja ja ominaisuuksia voidaan seurata sen syntypaikalta hyödyntämiseen tai loppukäsittelyyn. Vaarallisen jätteen siirto edellyttää jätelain 121 §:n mukaan siirtoasiakirjaa.

 

Määräys 9: Määräyksellä varmistetaan tiedon kulku valvontaviranomaiselle tilanteissa, joissa ympäristölle on aiheutunut tai on vaarassa aiheutua poikkeuksellisen suurta haittaa.

 

Määräys 10: Toiminnanharjoittajaa on edellytetty ympäristönsuojelulain 6 ja 15 §:n perusteella varautumaan ennalta omalta osaltaan sammutusjätevesien keräämiseen siten, etteivät ne pääse ympäristöön, viemäriin tai hulevesiverkostoon. Sammutusjätevedet on tarvittaessa käsiteltävä.

 

Määräys 11: Raportointimääräys on annettu viranomaisten tiedonsaannin turvaamiseksi ja valvonnan järjestämiseksi. Viranomaisen saamien tietojen avulla voidaan seurata laitoksen toiminnan lainmukaisuutta ja annettujen määräysten noudattamista.

 

Määräys 12: Toiminnan olennainen muuttaminen tai laajentaminen edellyttää uuden ilmoituksen tekemistä. Toiminnan muutokset voivat vaikuttaa myös valvontatoimiin. Valvonnan takia viranomaisella on oltava ajantasainen tieto toiminnanharjoittajasta, jotta yhteydenotot onnistuvat tarvittaessa nopeasti. Toiminnan loputtua valvontaviranomainen tekee tarvittavat muutokset valvontaohjelmiin ja tietojärjestelmiin. Tämän vuoksi tieto lopettamisesta on toimitettava myös ympäristönsuojeluviranomaiselle.

 

Määräys 13: Määräyksellä varmistetaan, että toiminnan päättyessä siitä aiheutuneet riskit ympäristölle poistuvat.

 

Määräys 14: Ympäristönsuojelulaki velvoittaa ennaltaehkäisemään ja minimoimaan haitat, käyttämään parasta käyttökelpoista tekniikkaa sekä noudattamaan ympäristön kannalta parhaimpia työmenetelmiä.

 

Lausunnoissa esitetyt vaatimukset

 

Lausunnoissa esitetyt vaatimukset on otettu huomioon määräyksissä. Muistutuksia ei jätetty.

 

Ilmoituspäätöksen voimassaolo

 

Tämä päätös on voimassa toistaiseksi. Toiminnan päästöjä tai niiden vaikutuksia ja ympäristöön kohdistuvia riskejä lisäävä tai muu olennainen muutos toiminnassa aiheuttaa velvollisuuden uuden ilmoituksen tekemiseen.

 

Jos asetuksella annetaan ympäristönsuojelulain tai jätelain nojalla tämän ilmoituspäätöksen määräyksiä ankarampia säännöksiä tai päätöksestä poikkeavia säännöksiä ilmoituspäätöksen voimassaolosta tai tarkistamisesta, on asetusta päätöksen estämättä noudatettava.

 

Ilmoituspäätös raukeaa, jos toimintaa tai sen aloittamisen kannalta olennaisia toimia ei ole aloitettu viiden vuoden kuluessa päätöksen lainvoimaiseksi tulosta, toiminta on ollut keskeytyneenä yhtäjaksoisesti vähintään viisi vuotta tai toiminnanharjoittaja ilmoittaa, ettei toimintaa aloiteta tai toiminta on lopetettu.

 

Sovelletut säännökset ja ohjeet

 

Ympäristönsuojelulaki (527/2014)

Valtioneuvoston asetus ympäristönsuojelusta (713/2014)

Jätelaki (646/2011)

Valtioneuvoston asetus jätteistä (978/2021)

Valtioneuvoston päätös melutason ohjearvoista (993/1992)

Kemikaalilaki (599/2013)

Lounais-Suomen jätehuoltomääräykset

Kemikaalivuotojen ja sammutusvesien hallinta -opas, Tukes 2019

 

Käsittelymaksu ja sen määräytyminen

 

Ilmoituspäätöksen käsittelymaksu on 1743 euroa. Käsittelymaksu perustuu Raision kaupunginvaltuuston 25.1.2021 (§ 15) hyväksymään taksaan.

 

Päätöksen tiedoksianto

 

Kuulutus julkaistaan 12.4.2022 Raision kaupungin verkkosivuilla. Päätöksen tiedoksisaannin katsotaan tapahtuneen seitsemäntenä päivänä julkaisemisajankohdasta eli 19.4.2022.

 

Muutoksenhaku

 

Tähän päätökseen voi hakea muutosta valitusaikana valittamalla Vaasan hallinto-oikeuteen. Asian käsittelystä perittävästä maksusta valitetaan samassa järjestyksessä kuin pääasiasta. Valitusaika päättyy 19.5.2022. Valitusosoitus on liitteenä.

 

Ilmoituspäätöksestä tiedottaminen

 

Ote päätöksestä S-Taroil Oy

 

Jäljennös päätöksestä (sähköisesti)

  Kaupunginhallitus

  Raision terveysvalvontajaosto

  Varsinais-Suomen pelastuslaitos

  Varsinais-Suomen ELY-keskus

 

Ilmoitus päätöksestä Asianosaiset (kirjeellä)

 

Tiedottaminen Kuulutus ja asiakirjat valitusosoituksineen Raision kaupungin verkkosivuilla

 

 

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.