Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 09.03.2022/Pykälä 33



 

Sivistyslautakunnan käyttötalouden toteutuminen tammikuu 2022

 

Sivistyslautakunta 09.03.2022 § 33  

30/02.02.02/2022  

 

 

 Valmistelija: talouspäällikkö Esa Ilanti, etunimi.sukunimi(at)raisio.fi

 

Talousarvion sitovuus määräytyy lautakunnittain siten, että käyttötalousosan sitovia lukuja ovat lautakunnan ulkoiset kokonaistulot, ulkoiset kokonaismenot ja netto. Lautakunta voi suorittaa muutoksia vastuualueiden ja palveluiden välillä. Tili- ja vastuuvapauden edellyttämä sitovuus muodostuu ulkoisesta toimintakatteesta (nettobudjetti).

 

Investointien sitovuus on hanketasolla. Lisäksi on monivuotisia hankkeita, joiden kokonaiskustannusarvio ja toteuttamisvuodet ovat sitovia. Nämä hankkeet on merkitty erikseen talousarviossa. Lautakunta hyväksyy hankkeidensa väliset määrärahasiirrot. Siirtoja ei saa tehdä kokonaiskustannusarvioltaan ja toteuttamisvuosiltaan sitovista hankkeista.

 

Talousarvion kuukausikohtaista toteutumista seurataan toimielimissä. Kaupunginvaltuustolle laaditaan talouden toteutuman raportti maaliskuun lopun, kesäkuun lopun sekä syyskuun lopun tilanteesta.

 

Talousarviota ja sen määräyksiä on noudatettava toiminnassa. Tilivelvolliset vastaavat vastuualueidensa taloudellisten ja toiminnallisten tavoitteiden toteutumisesta. Tilivelvollisten viranhaltijoiden on valvottava, että vastuualueen toiminnassa noudatetaan hyväksyttyä talousarviota ja käyttösuunnitelmaa sekä niihin liittyviä tavoitteita. Toimintaa ja taloutta tulee sopeuttaa siten, että asetetut tavoitteet on mahdollista saavuttaa. Mikäli on ilmeistä, ettei asetettuihin tavoitteisiin päästä, tulee asia saattaa toimielinkäsittelyyn siten, että valtuusto voi päättää talousarvioon sisältyvien määrärahojen ja tavoitteiden muutokset kyseisen talousarviovuoden aikana.

 

Sivistyslautakunnan ulkoiset toimintakulut 31.1.2022 olivat n. 2,8 M€ toteutumisprosentin ollessa 7,7 % (ulk. ja sis. 3,6 M€, 7,7 %). Toimintatuloja kertyi n. 1,2 M€ toteutumisprosentin ollessa 35,5 % (ulk. ja sis. 1,2 M€, 35,1 %), toimintakate oli 1,6 M€.

 

Toimintatuotoissa näkyy aiemmin saatujen hankerahoitusten tulouttaminen vuodelle 2022.

 

Talousarvion mukaisen laskennallinen toteutuman tammikuussa tulisi olla 8,3 %.

 

Esittelijä Sivistysjohtaja Leena Laakso

 

Päätösehdotus Sivistyslautakunta merkitsee tammikuun käyttötalouden toteutuman tiedokseen.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.