Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 30.11.2022/Pykälä 132


 

Sivistyslautakunnan saatavien poistot

 

Sivistyslautakunta 30.11.2022 § 132  

1780/02.06.01/2022  

 

 

 Valmistelija: talouspäällikkö Esa Ilanti, etunimi.sukunimi(at)raisio.fi

 

 Raision kaupungin hallintosäännön 29 §:n mukaan sivistyslautakunta päättää saatavien kirjanpidollisesta poistamisesta. Kirjanpitolain 5 luvun 2 §:n mukaan saamiset merkitään taseeseen enintään todennäköiseen arvoonsa. Täten saamiset, joiden kertyminen on epätodennäköistä, tulee poistaa taseesta kirjaamalla ne tilivuoden luottotappioiksi.

 

 Saamisten kokonaissumma on 6849,35 euroa.

 

 Oheismateriaalina on lista sivistyslautakunnan saatavista, jotka tulee poistaa kirjanpidosta. Kirjanpidon mukaan saatavat ovat niin vanhoja, ettei niitä todennäköisesti perinnästä huolimatta tulla saamaan. Epävarmat saatavat on poistettava ja kirjattava kuluksi tilinpäätöksessä. Vaikka saatavat poistetaan, niiden perimistä jatketaan ja mahdolliset tulot kirjautuvat lautakunnan tuloksi.

 

Esittelijä Sivistysjohtaja Leena Laakso

 

Päätösehdotus Sivistyslautakunta päättää poistaa oheismateriaaliin sisältyvät saamiset kirjanpidosta.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.