Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 28.09.2022/Pykälä 105


1 Ohjeistus perusopetuksen koulujen toimintaan

 

Ohjeistus perusopetuksen kouluille lukuvuoden suunnittelua ja toteutusta varten, ohjeistuksen päivitys

 

Sivistyslautakunta 28.09.2022 § 105  

1708/12.00.01/2022  

 

 

 Valmistelija: sivistysjohtaja Leena Laakso, etunimi.sukunimi(at)raisio.fi

 

 Sivistyslautakunta on hyväksynyt 18.8.2021 § 72 ohjeistuksen perusopetuksen toiminnan järjestämistä varten toistaiseksi voimassa olevana.

 

 Ohjeistukseen on lisätty tekstitarkennuksia, lisäys tekstiin kursivoituna, poisto yliviivattuna:

 

 Luku 1. Viralliset koulupäivät ja niiden pituudet

 Teemapäivät kirjataan lukuvuosisuunnitelmaan. Niiden pituus on vähintään 4 tuntia. Teemapäiviä voi olla enintään 4 päivää lukuvuodessa.

 

 Luku 2. Koulutyön jakaminen

 Opettajan kokonaistuntimäärä voi pääsääntöisesti olla korkeintaan 25% yli opetusvelvollisuuden.

 

 Esittelijä Sivistysjohtaja Leena Laakso

 

Päätösehdotus Sivistyslautakunta hyväksyy tarkennukset ohjeistukseen perusopetuksen toiminnan järjestämistä varten toistaiseksi voimassa olevana.

 

Päätös Käydyn keskustelun jälkeen sivistyslautakunta päätti yksimielisesti palauttaa asian takaisin valmisteluun.

Henkilöstön edustaja Heli Isolehto poistui tämän asian käsittelyn ja päätöksenteon jälkeen klo 18:00.