Dynasty tietopalvelu
Raision kaupunki RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Infralautakunta
Esityslista 20.10.2026/Asianro 9



Kokousasian teksti

 

Infralautakunnan käyttötalouden toteutuma 8/2026

 

Infralautakunta 20.10.2026    

46/02.02.02/2026  

 

 

 Valmistelija: talouspäällikkö Sami Koskikallio, etunimi.sukunimi@raisio.fi

 

Talousarvion sitovuus määräytyy lautakunnittain siten, että sitovia lukuja ovat lautakunnan ulkoiset kokonaistulot, ulkoiset kokonaismenot ja netto. Lautakunta voi suorittaa muutoksia palvelualueiden välillä. Tili- ja vastuuvapauden edellyttämä sitovuus muodostuu toimintakatteesta (nettobudjetti).

 

Talousarvion toteutumista seurataan toimielimissä kuukausittain. Kaupunginvaltuustolle laaditaan talouden toteutuman raportti maaliskuun lopun, kesäkuun lopun ja syyskuun lopun tilanteesta.

 

Laskennallinen toteutuma elokuun lopulla on 66,7 %.

 

Yhteiset palvelut

 

Infralautakunnan yhteisten palvelujen ulkoiset toimintakulut olivat -105.678 euroa ja toteutumaprosentti oli 53,1 %.

 

Kunnallistekniset palvelut

 

Kunnallisteknisten palvelujen ulkoiset toimintatuotot olivat 1.280.442 euroa ja toteutumaprosentti oli 38,3 %. Tuottojen kertyminen ei seuraa tasaista taulukkoa.

 

Ulkoisten toimintakulujen toteutuma oli elokuun lopulla -5.559.865 euroa ja toteutumaprosentti oli 66,3 %. Palvelujen ostot ja muut toimintakulut -tiliryhmät ylittivät laskennallisen talousarvion noin 3 %-yksiköllä muiden tiliryhmien jäädessä alle laskennallisen talousarvion.

 

Tilapalvelut

 

Tilapalvelujen ulkoiset toimintatuotot olivat elokuussa 1.930.611 euroa toteutumaprosentin ollessa 70,2 %.

 

Ulkoiset toimintakulut olivat puolestaan -7.251.060 euroa ja toteutumaprosentti oli 63,9 %. Henkilöstökulut ja muut toimintakulut -tiliryhmät olivat muutaman prosenttiyksikön laskennallista talousarviota korkeammalla. Muut tiliryhmät jäivät alle laskennallisen talousarvion.

 

Ruokapalvelut

 

Ruokapalvelujen ulkoiset toimintatuotot elokuun lopussa olivat 81.667 euroa ja toteutumaprosentti oli 56,1 %.

 

Ulkoiset toimintakulut olivat elokuussa -2.728.592 euroa ja toteutumaprosentti oli 63,9 %. Tiliryhmien toteutumat olivat linjassa laskennallisen talousarvion kanssa.

 

 

 

 

 

Infralautakunta yhteensä

 

Koko infralautakunnan osalta ulkoiset toimintatuotot olivat elokuun lopussa 3.292.719 euroa ja toteutumaprosentti oli 52,7 %. Myynti- ja maksutuottojen kertyminen ei seuraa tasaista taulukkoa.

 

Ulkoisten toimintakulujen toteutuma oli koko lautakunnan osalta -15.645.195 euroa ja toteutumaprosentti oli 64,7 %. Henkilöstökulut ja muut toimintakulut -tiliryhmät ylittivät laskennallisen talousarvion muutamalla prosenttiyksiköllä. Muut tiliryhmät jäivät alle laskennallisen talousarvion.

 

Raportit talousarvion toteutumisesta 8/2026 ovat oheismateriaaleina.

 

Esittelijä Tekninen johtaja Timo Oja

 

Päätösehdotus 

Infralautakunta merkitsee käyttötalouden toteutuman 8/2026 tiedokseen.

 

Päätös