Dynasty tietopalvelu
Raision kaupunki RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Lupalautakunta
Pöytäkirja 08.10.2026/Pykälä 75



Kokousasian teksti

 

Lupalautakunnan käyttötalouden toteutuma 8/2026

 

Lupalautakunta 08.10.2026 § 75  

173/02.02.02/2026  

 

 

 Valmistelija: talouspäällikkö Sami Koskikallio, etunimi.sukunimi@raisio.fi

 

Talousarvion sitovuus määräytyy lautakunnittain siten, että sitovia lukuja ovat lautakunnan ulkoiset kokonaistulot, ulkoiset kokonaismenot ja netto. Lautakunta voi suorittaa muutoksia palvelualueiden välillä. Tili- ja vastuuvapauden edellyttämä sitovuus muodostuu toimintakatteesta (nettobudjetti).

 

Talousarvion toteutumista seurataan toimielimissä kuukausittain. Kaupunginvaltuustolle laaditaan talouden toteutuman raportti maaliskuun lopun, kesäkuun lopun ja syyskuun lopun tilanteesta.

 

 Laskennallinen toteutuma elokuun lopulla on 66,7 %.

 

 Ympäristöpalvelut

 

Ympäristöpalvelujen ulkoiset toimintatuotot elokuussa olivat 397.097 euroa ja toteutumaprosentti oli 77,7 %. Maksutuottojen toteutuma-aste oli puolestaan 105 %. Toimintatuottojen kertyminen ei seuraa tasaista taulukkoa.

 

Ulkoiset toimintakulut elokuussa olivat -660.625 euroa ja toteutumaprosentti oli 60 %. Kaikki toimintakulujen tiliryhmät jäivät alle laskennallisen talousarvion.

 

 Rakennusvalvontapalvelut

 

Rakennusvalvontapalvelujen ulkoiset toimintatuotot elokuun lopussa olivat 207.044 euroa ja toteutumaprosentti oli 53,6 %.

 

Ulkoisten toimintakulujen osalta elokuun toteutuma oli -283.422 euroa toteutumaprosentin ollessa 63 %. Kaikki tiliryhmät paitsi henkilöstökulut jäivät alle laskennallisen talousarvion, ylitystä henkilöstökuluilla oli tosin ainoastaan prosenttiyksikön verran.

 

 Lupalautakunta yhteensä

 

Lupalautakunnan ulkoisten toimintatuottojen toteutuma elokuun lopussa oli 604.141 euroa ja toteutumaprosentti oli 67,3 %. Maksutuottojen toteutuma-aste oli puolestaan 72,2 %.

 

Ulkoiset toimintakulut koko lautakunnan osalta olivat elokuun lopussa -944.047 euroa ja toteutumaprosentti oli 60,6 %. Kaikki tiliryhmät jäivät alle laskennallisen talousarvion.

 

 Raportit talousarvion toteutumisesta 8/2026 seuraavat oheismateriaaleina.

 

 

Esittelijä Ympäristöpäällikkö Kirsi Anttila

 

Päätösehdotus 

Lupalautakunta merkitsee käyttötalouden toteutuman 8/2026 tiedokseen.

 

Päätös 

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.