Dynasty tietopalvelu
Raision kaupunki RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Esityslista 21.09.2026/Asianro 15


Kokousasian teksti

 

Asukasbudjetti 2027–2028

 

Kaupunginhallitus 21.09.2026    

1085/02.02.02/2026  

 

 Valmistelija: hyvinvointikoordinaattori Heidi Suominen, hallintojohtaja Anni Hakala, etunimi.sukunimi(at)raisio.fi

 

Asukasbudjetti

 

Osallistuva budjetointi eli asukasbudjetointi on toimintatapa, jossa asukkaat otetaan mukaan yhteisiä verovaroja koskevaan keskusteluun, suunnitteluun ja päätöksentekoon, eli asukkaat ovat mukana päättämässä kaupungin taloutta koskevista asioista.

 

Tavoitteena on syventää demokratiaa, kehittää osallisuutta ja entistä vahvempia yhteisöjä ja tehdä julkisista budjeteista oikeudenmukaisempia ja tehokkaampia. Asukasbudjetointia voidaan käyttää monissa erilaisissa tilanteissa, monenlaisten tarpeiden ja ongelmien ratkaisemisessa. Sitä voidaan hyödyntää, kun suunnitellaan ja tehdään päätöksiä esimerkiksi investoinneista tai palveluista. Sen toteuttamiseen ei ole olemassa yhtä ainoaa oikeaa menetelmää, vaan sitä voidaan toteuttaa monin eri tavoin. Raisiossa osallistuva budjetointi kulkee nimellä asukasbudjetti eli ASBU.

 

Raision kaupungin ensimmäinen asukasbudjetti toteutettiin vuosina 2023–2024 ja toinen vuosina 2025–2026. Molemmilla kerroilla asukasbudjetin määräraha on ollut 50.000 euroa, joka on jaettu kahdelle toteutusvuodelle.

 

Ensimmäisessä asukasbudjetissa teemoina olivat asuinalueiden kehittäminen ja eriarvoisuuden vähentäminen, kestävyys ja ekologisuus, hyvinvointi, aktiivisuus ja osallisuus sekä Raision kaupunki 50-vuotisjuhlavuosi. Kaupunkilaiset äänestivät 17 ideaa toteutukseen. Toteutuksia tehtiin niin vuoden 2023 aikana kuin osana Raision kaupungin juhlavuotta 2024.

 

Toinen asukasbudjetoinnin teemana oli vahvasti kaupungin strategiaan pohjaava pääteema lapset ja nuoret sekä ylisukupolvisten kohtaamisten mahdollistaminen. Kaupunkilaiset äänestivät 2 ideaa toteutukseen. Toteutuksia on tehty vuosien osin viime vuoden aikana ja toteutukset ovat jatkuneet tänä vuonna.

 

Raision kaupungin asukasbudjetti 2027-2028 prosessi ja teema

 

Asukasbudjetoinnin 2027–2028 prosessin kehittämistä ja suunnitelmaa on valmisteltu vuoden 2026 aikana ASBU-työryhmässä, joka koostuu eri toimialojen asiantuntijoista. Kehittämistyötä on tehty ensimmäisen ja toisen asukasbudjetointiprosessin oppien, palautteiden ja kehittämisehdotusten pohjalta sekä muiden kaupunkien osallistuvan budjetoinnin prosesseja vertaillen. Asukasbudjetin 2027–2028 teemaksi esitetään kaupungin strategiaan vahvasti pohjaavaa pääteema viime kierroksen mukaisesti ja kuntalaisten ideoinnin tueksi. Teemaksi esitetään strategian yhden tavoitteen mukaisesti ”Kehitämme asuinalueiden viihtyisyyttä ja turvallisuutta sekä ehkäisemme alueiden eriytymistä”. Teema tukee kaupungin strategisia tavoitteita ja antaa kuntalaisille selkeän viitekehyksen ideoiden valmisteluun.

 

Asukasbudjetti 2027–2028 kohdennetaan koko Raision alueelle. Asukasbudjettiin on määritelty valmiit arviointikriteerit ideoinnin tueksi, sekä organisaation sisäiset koulutukset sekä vastuut ideoiden ja ehdotusten toimivalle käsittelylle.

 

Asukasbudjetti 2027–2028 kehittämistyötä ja prosessia on käyty läpi myös kaupungin johtoryhmässä.

 

Asukasbudjetoinnin toteuttamisessa tulee varata tarpeeksi aikaa sekä ideoiden keruulle, ehdotusten käsittelylle ja toteutukselle. Tämän vuoksi ideoiden keruu toteutetaan joka toinen vuosi. Asukasbudjetoinnin prosessi etenee siten, että ideoiden keruu tapahtuu 27.1.-29.2.2027 välillä monikanavaisesti sekä saavutettavuus- ja yhdenvertaisuusnäkökulmat huomioiden.

 

Kuntalaisia osallistetaan ideoimiseen muuan muassa kaupungin verkkosivuilla olevan asukasbudjetoinnin-sivuston ja somekanavien kautta, sisäisten ja ulkoisten yhteistyöverkostojen kuten toimialojen, maahanmuuttokoordinaattorien, koulujen ja oppilaitosten, vaikutustoimielimien, seurakunnan, järjestöjen ja Varhan palveluiden kautta, sekä järjestämällä kohtaamisen tilaisuuksia erikseen määritettävillä asuinalueella. Tilaisuuksissa on saatavana myös digitukea ideoiden jättämisen avuksi. Kohtaamisen-tilaisuudet toimivat samalla myös ideoiden yhteiskehittämisen tilaisuuksina ja tilaisuuksissa on kaupungin asiantuntijoita paikalla avustamassa ideoiden yhteiskehittämisessä. Kohtaamisen tilaisuuksista on saatu positiivista kokemusta jo kahden ensimmäisen asukasbudjetti-kierroksen aikana ja ne toteuttavat osaltaan strategian tavoitetta ” Luomme mahdollisuuksia kohtaamisille yhteisöllisyyden lisäämiseksi”. Kohtaamisen tilaisuuksia järjestetään asuinalueilla siten, että ne tavoittavat laajasti niin nuoria, perheitä, maahanmuuttajataustaisia kuin ikääntynyttä väestöä eri kohtaamispaikoissa.

 

Ideoista valittujen ehdotusten äänestys toteutetaan 28.4.-18.5.2027, ja äänestyksessä voittaneet ideaehdotukset julkistetaan toukokuun loppuun mennessä. Eniten ääniä saaneet ehdotukset toteutetaan vuosien 2027 ja 2028 aikana.

 

Asukasbudjetti osana talousarvioprosessia

 

Raision asukasbudjetti on saatu jatkuvaksi prosessiksi ja yksiin talousarvioaikataulun kanssa. Ideoiden keruu ja ehdotusten äänestys toteutetaan joka toinen vuosi alkuvuoden aikana siten, että toteutettavat ehdotukset ovat selvillä talousarvion laatimiseen mennessä. Ehdotusten toteutus tapahtuu pääosin seuraavan talousarviovuoden aikana, jolloin myös toteutukselle on varattu riittävästi aikaa. Kun hankkeet on saatu vuoden aikana toteutettua, järjestetään taas seuraavana vuonna uusi ideoiden keruu ja äänestys.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Eero Vainio

 

Päätösehdotus 

Kaupunginhallitus päättää

  1. merkitä tiedokseen asukasbudjetoinnin 2027–2028 toteutuksen suunnitelman ja aikataulun
  2. hyväksyä asukasbudjetin 2027–2028 teemaksi ”Kehitämme asuinalueiden viihtyisyyttä ja turvallisuutta sekä ehkäisemme alueiden eriytymistä”

 

Päätös