RSS-linkki
Kokousasiat:https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kaupunkikehitysjaosto
Pöytäkirja 17.09.2026/Pykälä 63
| Otsikko |
|---|
| Oheismateriaali 1Tarkastuslautakunnan arviointikertomus 2025 (pdf 556.53 kb) |
Kaupunkikehitysjaoston lausunto tarkastuslautakunnan arviointikertomuksesta vuodelta 2025
Tarkastuslautakunta 20.05.2026 § 49
Valmistelija: hallintoasiantuntija Sanna Tammilehto, etunimi.sukunimi(at)raisio.fi
Kuntalain 121 §:n mukaan:
Tarkastuslautakunnan tehtävänä on arvioida, ovatko valtuuston asettamat toiminnan ja talouden tavoitteet kunnassa ja kuntakonsernissa toteutuneet ja onko toiminta järjestetty tuloksellisella ja tarkoituksenmukaisella tavalla.
Tarkastuslautakunta laatii arviointisuunnitelman ja antaa valtuustolle kultakin vuodelta arviointikertomuksen, jossa esitetään arvioinnin tulokset. Arviointikertomus käsitellään valtuustossa tilinpäätöksen yhteydessä.
Kunnanhallitus antaa valtuustolle lausunnon toimenpiteistä, joihin arviointikertomus antaa aihetta.
Tarkastuslautakunta on laatinut arviointikertomuksen vuodelta 2025.
Esittelijä Puheenjohtaja Juha Hellstén
Päätösehdotus
Tarkastuslautakunta
1) saattaa arviointikertomuksen kaupunginvaltuuston tietoon ja
2) pyytää kaupunginhallitusta antamaan lausuntonsa arviointikertomuksesta valtuustolle arviointikertomuksen käsittelyä varten.
Pöytäkirja tämän asian osalta tarkastetaan heti.
Päätös
Kimmo Nurmi saapui kokoukseen asian käsittelyn aikana klo 16.17.
Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Kaupunginhallitus 25.05.2026 § 191
Valmistelija: hallintoasiantuntija Sanna Tammilehto, etunimi.sukunimi(at)raisio.fi
Tarkastuslautakunta antoi arviointikertomuksensa vuodelta 2025 keskiviikkona 20.5.2026.
Tarkastuslautakunta pyytää, että arviointikertomus saatetaan kaupunginvaltuuston tietoon ja että kaupunginhallitus antaa lausuntonsa arviointikertomuksesta valtuustolle arviointikertomuksen käsittelyä varten.
Ennen lausuntonsa antamista valtuustolle kaupunginhallitus pyytää lautakunnilta lausunnot aina kyseistä lautakuntaa koskevin osin.
Esittelijä Kaupunginjohtaja Eero Vainio
Päätösehdotus
Kaupunginhallitus
1) saattaa arviointikertomuksen kaupunginvaltuuston tietoon tilinpäätöksen käsittelyn yhteydessä
2) pyytää yllä mainitut lausunnot lautakunnilta siten, että ne käsitellään kaupunginhallituksessa lokakuun loppuun mennessä yhdessä kaupunginhallituksen lausunnon kanssa.
Pöytäkirja tämän asian osalta tarkastetaan heti.
Päätös
Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Sivistysjohtaja Leena Laakso poistui kokouksesta asian käsittelyn ja päätöksenteon jälkeen klo 17.40.
Kaupunkikehitysjaosto 17.09.2026 § 63
38/00.03.00/2026
Valmistelija: kaupunkikehitysjohtaja Samu Mattila, etunimi.sukunimi(at)raisio.fi
Tarkastuslautakunta on laatinut arviointikertomuksen vuodelta 2025. Tarkastuslautakunta pyytää, että kaupunginhallitus antaa lausuntonsa arviointikertomuksesta valtuustolle arviointikertomuksen käsittelyä varten. Kaupunginhallitus pyytää lautakunnilta lausunnot ennen lokakuun kokoustaan.
Kaupunkikehitysjaosto toteaa lausuntonaan:
Tarkastuslautakunnan laatima raportti vuodelta 2025 on lautakuntaa koskevilta osin ytimekäs ja selkeä ja siinä on kuvattu keskeiset asiat. Tarkastuslautakunnan havainnot ovat asianmukaisia.
Kaupunkikehitysjaosto on omalta osaltaan toteuttanut tuloksellista maapolitiikkaa ja asuinalueiden kehittämistä, mikä on edistänyt kaupungin strategista tavoitetta väestönkasvusta.
”Raisio on onnistunut tavoitteen mukaisesti toteuttamaan ja tukemaan monipuolista asuntotuotantoa mm. Kuloistenniityn alueella, jonne myönnettiin lupia kerros- ja rivitalorakentamiselle. Alueelle rakennettiin kunnallistekniikka katuineen, puistomainen ympäristö ja päiväkoti jo ennen asuntorakentamista. Uusilla asukkailla on palvelut ja joukkoliikenneyhteydet lähellä, lähimetsää unohtamatta. Kaikkiaan Raision kaupungissa oli rakenteilla vuonna 2025 yhteensä 9 kerrostaloa.”
Kehityskohteeksi mainitaan erityisesti yritystonttien kovaan kysyntään vastaaminen, joka on huomiona oikeansuuntainen. Toteutumattomien luontoselvitysten osalta kaupunkikehityspalvelut ei tunnista puutteita, mutta korostaa, että uusien kaava-alueiden suunnittelun yhteydessä toteutetaan aina kaikki tarvittavat selvitykset laadukkaan suunnittelutyön tueksi.
”Tarkastuslautakunta toteaa, että kaupunkikehitysjaosto on saavuttanut hyvin strategiset tavoitteensa nopeasti muuttuneessa toimintaympäristössä. Selvitysten ja raporttien valmistuminen on viivästynyt useasti ja tarkastuslautakunta kehottaakin jaostoa kiinnittämään huomiota aikatauluihin. Raision maa- ja asuntopoliittinen ohjelma on tarpeellinen jo tällä hetkellä, koska se vaikuttaa päätöksentekoon laajasti. Resurssien riittävyyteen on myös hyvä kiinnittää huomiota. Jaoston on pyrittävä tarkempaan tulojen ja menojen arviointiin tulevissa talousarvioissa. Henkilöstön jaksamisesta on huolehdittava tulevien, erittäin haastavien vuosien paineissa.”
Erityisesti maapoliittisen ja asuntopoliittisen ohjelman valmistelussa on ollut viivettä. Osittain syyt liittyvät seudullisen ohjelmakokonaisuuden valmistelun viiveisiin, mutta maapoliittinen ohjelma on kuitenkin edennyt kesäkuun kaupunkikehitysjaostosta syyskuun kaupunginhallitukseen ja sieltä syyskuun kaupunginvaltuustoon. Asuntopoliittisen ohjelman on tarkoitus valmistua päätöksentekoon myös mahdollisimman pian sekä tehtyyn seudulliseen valmisteluun nojautuen.
Esittelijä Kaupunginjohtaja Eero Vainio
Päätösehdotus
Kaupunkikehitysjaosto antaa edellä olevan valmistelun mukaisen lausunnon tarkastuslautakunnan arviointikertomuksesta vuodelta 2025.
Päätös
Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.