RSS-linkki
Kokousasiat:https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Nuorisovaltuusto
Pöytäkirja 27.08.2026/Pykälä 74
Aloite Varsinais-Suomen kuntien nuorisovaltuustojen toimintakausien yhtenäistämisestä
Nuorisovaltuusto 27.08.2026 § 74
1018/00.01.02.00/2026
Varsinais-Suomen kuntien nuorisovaltuustojen ohjaajien verkosto on tehnyt aloitteen Varsinais-Suomen kuntien nuorisovaltuustojen toimintakausien yhtenäistämistä. Aloite on oheismateriaalina.
Yhtenäistämisellä tavoitellaan nuorisovaltuustoille kaksivuotista toimintakautta, joka alkaa kaikissa kunnissa samaan aikaan. Nuorisovaltuustokausien kesto olisi kunnissa yhtenäistämisen jälkeen kaksi vuotta ja ensimmäinen yhteinen nuorisovaltuustojen kausi olisi 1.1.2029-31.12.2030. Raisiossa nuorisovaltuuston toimintakausi on jo aloitteen mukainen.
Esittelijä Nuorisovaltuuston puheenjohtaja Miro Kuosmanen
Päätösehdotus
Nuorisovaltuusto puoltaa alueellista nuorisovaltuustojen toimintakausien yhtenäistämistä.
Pöytäkirja tämän asian osalta tarkastetaan heti kokouksessa.
Päätös
Nuorisovaltuusto puoltaa alueellista nuorisovaltuustojen toimintakausien yhtenäistämistä.
Pöytäkirja tämän asian osalta tarkastettiin heti kokouksessa.