RSS-linkki
Kokousasiat:https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 26.08.2026/Pykälä 87
| Otsikko |
|---|
| Oheismateriaali 1Tarkastuslautakunnan arviointikertomus 2025 (pdf 556.53 kb) |
Sivistyslautakunnan lausunto tarkastuslautakunnan arviointikertomuksesta vuodelta 2025
Tarkastuslautakunta 20.05.2026 § 49
Valmistelija: hallintoasiantuntija Sanna Tammilehto, etunimi.sukunimi(at)raisio.fi
Kuntalain 121 §:n mukaan:
Tarkastuslautakunnan tehtävänä on arvioida, ovatko valtuuston asettamat toiminnan ja talouden tavoitteet kunnassa ja kuntakonsernissa toteutuneet ja onko toiminta järjestetty tuloksellisella ja tarkoituksenmukaisella tavalla.
Tarkastuslautakunta laatii arviointisuunnitelman ja antaa valtuustolle kultakin vuodelta arviointikertomuksen, jossa esitetään arvioinnin tulokset. Arviointikertomus käsitellään valtuustossa tilinpäätöksen yhteydessä.
Kunnanhallitus antaa valtuustolle lausunnon toimenpiteistä, joihin arviointikertomus antaa aihetta.
Tarkastuslautakunta on laatinut arviointikertomuksen vuodelta 2025.
Esittelijä Puheenjohtaja Juha Hellstén
Päätösehdotus
Tarkastuslautakunta
1) saattaa arviointikertomuksen kaupunginvaltuuston tietoon ja
2) pyytää kaupunginhallitusta antamaan lausuntonsa arviointikertomuksesta valtuustolle arviointikertomuksen käsittelyä varten.
Pöytäkirja tämän asian osalta tarkastetaan heti.
Päätös
Kimmo Nurmi saapui kokoukseen asian käsittelyn aikana klo 16.17.
Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Kaupunginhallitus 25.05.2026 § 191
Valmistelija: hallintoasiantuntija Sanna Tammilehto, etunimi.sukunimi(at)raisio.fi
Tarkastuslautakunta antoi arviointikertomuksensa vuodelta 2025 keskiviikkona 20.5.2026.
Tarkastuslautakunta pyytää, että arviointikertomus saatetaan kaupunginvaltuuston tietoon ja että kaupunginhallitus antaa lausuntonsa arviointikertomuksesta valtuustolle arviointikertomuksen käsittelyä varten.
Ennen lausuntonsa antamista valtuustolle kaupunginhallitus pyytää lautakunnilta lausunnot aina kyseistä lautakuntaa koskevin osin.
Esittelijä Kaupunginjohtaja Eero Vainio
Päätösehdotus
Kaupunginhallitus
1) saattaa arviointikertomuksen kaupunginvaltuuston tietoon tilinpäätöksen käsittelyn yhteydessä
2) pyytää yllä mainitut lausunnot lautakunnilta siten, että ne käsitellään kaupunginhallituksessa lokakuun loppuun mennessä yhdessä kaupunginhallituksen lausunnon kanssa.
Pöytäkirja tämän asian osalta tarkastetaan heti.
Päätös
Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Sivistysjohtaja Leena Laakso poistui kokouksesta asian käsittelyn ja päätöksenteon jälkeen klo 17.40.
Sivistyslautakunta 26.08.2026 § 87
38/00.03.00/2026
Valmistelija: sivistysjohtaja Leena Laakso, etunimi.sukunimi(at)raisio.fi
Tarkastuslautakunta antoi 20.5.2026 arviointikertomuksensa vuodelta 2025. Tarkastuslautakunta pyytää, että arviointikertomus saatetaan valtuuston tietoon ja kaupunginhallitus antaa siitä lausuntonsa valtuustokäsittelyä varten. Ennen lausuntonsa antamista kaupunginhallitus pyytää lautakunnilta lausunnot aina kyseistä lautakuntaa koskevin osin.
Sivistyslautakunta toteaa lausuntonaan:
Sivistyslautakunta pitää tarkastuslautakunnan arviointia rakentavana ja yhtyy näkemykseen siitä, että lautakunnan toiminta vuonna 2025 oli suunnitelmallista, ennakoivaa ja kaupungin strategisten painopisteiden mukaista. Toiminta pysyi talousarviossa, ja palveluverkon uudistukset sekä oppimisen tuen uudet toimintamallit etenivät suunnitellusti.
Lautakunta tunnistaa tarkastuslautakunnan esiin nostamat kehittämistarpeet. Erityistä huomiota kiinnitetään oppilaiden poissaolojen ehkäisemiseen, yhtenäisen toimintakulttuurin edelleen kehittämiseen ja juurruttamiseen sekä strategisten tavoitteiden ja mittareiden täsmentämiseen.
Sivistyslautakunta tunnistaa palvelutarpeen kasvusta, kustannustason muutoksista ja mittavista palveluverkkoinvestoinneista aiheutuvat taloudelliset paineet. Palvelutarpeen ja kustannusten kasvuun vastataan ennakoivalla suunnittelulla, talouden seurannalla ja palveluverkon tarkoituksenmukaisella kehittämisellä. Investointien suunnittelussa ja toteutuksessa on huomioitu kaupungin taloudellinen kantokyky ja investointien pitkäaikaiset käyttötalousvaikutukset.
Tarkastuslautakunnan koko kaupunkia koskeva suositus strategisten tavoitteiden ja mittareiden täsmentämisestä otetaan huomioon sivistyslautakunnan tulevien talousarviotavoitteiden valmistelussa. Tavoitteena on, että mittarit kuvaavat mahdollisimman selkeästi toiminnan tuloksia, laatua ja vaikuttavuutta sekä tukevat toiminnan ja talouden säännöllistä seurantaa. Tarkastuslautakunnan suositukset hankintojen suunnitelmallisuudesta, elinkaarivaikutusten arvioinnista, hankintaosaamisesta sekä sopimusohjauksesta huomioidaan sivistyspalvelujen hankinnoissa yhteistyössä kaupungin muiden palvelujen kanssa.
Tarkastuslautakunnan arviointikertomuksen havainnot tukevat sivistyspalvelujen pitkäjänteistä kehittämistä, päätöksenteon tietopohjan vahvistamista sekä laadukkaiden ja yhdenvertaisten palvelujen turvaamista raisiolaisille lapsille, nuorille ja aikuisille. Arviointikertomuksen havaintoja hyödynnetään sivistyspalvelujen toiminnan, laadun ja vaikuttavuuden jatkuvassa kehittämisessä.
Esittelijä Sivistysjohtaja Leena Laakso
Päätösehdotus
Sivistyslautakunta päättää antaa kaupunginhallitukselle edellä olevan lausunnon tarkastuslautakunnan arviointikertomuksesta vuodelta 2025.
Päätös
Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.