RSS-linkki
Kokousasiat:https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 01.06.2026/Pykälä 80
Varavaltuutettu Tuija Ason ym. valtuutettujen aloite Tiedonpuiston koulun tilojen avaamisesta eläkeläisjärjestöjen käyttöön
Kaupunginvaltuusto 01.06.2026 § 80
749/10.03.02.01/2026
Varavaltuutettu Tuija Aso jätti seuraavan aloitteen:
Kaupunkimme eläkeläisjärjestöt tekevät arvokasta työtä ikäihmisten hyvinvoinnin ja sosiaalisen kanssakäymisen edistämiseksi. Järjestöjen jäsenmäärät ovat suuria, ja tällä hetkellä käytössä olevat tilat, kuten Tokkila, eivät aina riitä vastaamaan kasvavaan tilatarpeeseen. Samaan aikaan kaupungin omistamat tilat ovat osan päivästä tyhjillään.
Tiedonpuiston koululla olevat uudet tilat ovat monikäyttöisiä. Koulun ruokala, sekä sen yhteydessä oleva kabinetti vapautuvat oppilaskäytöstä heti lounasajan jälkeen. Nämä tilat soveltuisivat erinomaisesti eläkeläisjärjestöjen kokoontumispaikoiksi iltapäivisin.
On tärkeää, että kaikkia tiloja käytetään tehokkaasti. Kaupungintalon ja muiden kokoontumistilojen ollessa varattuja hyödynnetään jo olemassa olevia, tyhjillään olevia neliöitä. Mikäli eläkeläisjärjestöt saisivat käyttää koulun tiloja, niin on mahdollista selvittää myös synergia hyöty sukupolvien väliselle kohtaamiselle. Koulun ja eläkeläisten tuominen samaan pihapiiriin luo luontevia mahdollisuuksia eri ikäpolvien kohtaamisille, mikä lisää yhteisöllisyyttä ja molemminpuolista ymmärrystä.
Me allekirjoittaneet valtuutetut esitämme, että kaupunki selvittää mahdollisuuden avata Tiedonpuiston koulun ruokala- ja kabinettitilat eläkeläisjärjestöjen käyttöön arkipäivisin lounasajan jälkeen. Samalla tulee tarkastella tilan käyttömaksu eläkeläisjärjestöille kohtuulliseksi. Mikäli käytäntö astuu voimaan, toivotaan koulun ja eläkeläisjärjestöjen yhteistyötä kohtaamisten kehittämiseksi.
Raisiossa 1.6.2025
Tuija Aso Janne Aso
Mikä Tättilä Eeva Savola
Sanna Laine Maiju Heinonen
Hans Våg Riikka Visa
Harri Seikola Juha Hellstén
Emma Lindqvist Ari Korhonen
Sini Laine Marjo Himanen
Sanni Reipas Tarja Tiitta-Nieminen
Kari Kannisto Heidi Aaltonen
Venla Käyhkö Jukka Rantala
Aleksi Suro Mari-Johanna Vähäsarja
Päätös
Aloite merkittiin pöytäkirjaan ja lähetettiin kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.