RSS-linkki
Kokousasiat:https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kaupunginhallitus
Esityslista 27.04.2026/Asianro 6
| Otsikko |
|---|
| Oheismateriaali 1Talousarviokehys 2027 (pdf 1.16 mb) |
Talousarviokehys 2027
Kaupunginhallitus 27.04.2026
501/02.02.00/2026
Valmistelija: talousjohtaja Patrik Nygrén, kaupunginjohtaja Eero Vainio, etunimi.sukunimi(at)raisio.fi
Talousarviokehyksessä kaupunginhallitus määrittelee reunaehdot kaupungin ja lautakuntien vuoden 2027 talousarvioesitysten valmistelulle. Reunaehdot perustuvat ajantasaiseen tietoon kaupungin tulo- ja menoennusteista sekä arvioihin toimintaympäristön muutoksista.
Kuntalain 110 §:ssä säädetään kunnan talousarvion ja -suunnitelman laatimisesta. Valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavan vuoden talousarvio sekä vähintään kolmivuotinen taloussuunnitelma. Talousarvio ja -suunnitelma on laadittava siten, että kunnan ja kuntakonsernin toiminta voidaan rahoittaa ja talous on tasapainossa tai ylijäämäinen; taseeseen kertynyt alijäämä on katettava enintään neljässä vuodessa.
Talousarvion valmistelusta vastaa kaupunginhallitus ja toimialat omilla vastuualueillaan. Talousarvioprosessi etenee talouspalveluiden johdolla erikseen annettavien talousarvion laadintaohjeiden mukaisesti. Lautakuntien tulee valmistella vuoden 2027 talousarvioesityksensä tämän päätöksen mukaisen kehyksen puitteissa.
Esittelijä Kaupunginjohtaja Eero Vainio
Päätösehdotus
Kaupunginhallitus päättää
1) hyväksyä liitteenä olevan Talousarviokehys 2027 -asiakirjan ohjeelliseksi kehykseksi kaupungin ja lautakuntien vuoden 2027 talousarvion valmistelua varten;
2) että talousarviokehystä voidaan tarvittaessa tarkistaa alkusyksystä 2026, mikäli taloudellisessa toimintaympäristössä tai keskeisissä kehysparametreissa tapahtuu oleellisia muutoksia.
Pöytäkirja tämän asian osalta tarkastetaan heti.
Päätös