RSS-linkki
Kokousasiat:https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kaupunginhallitus
Esityslista 09.02.2026/Asianro 14
Valtuutettu Kari Kanniston ym. valtuutettujen aloite Kerttulan liikuntahallin ja Tiedonpuiston koulun kuntosalien käyttöasteen nostamisesta
Kaupunginvaltuusto 26.01.2026 § 22
Valtuutettu Kari Kannisto jätti seuraavan aloitteen:
Raision kaupungin strategiassa mainitaan, että kaupunki mahdollistaa kulttuurin, liikunnan ja ulkoilun ilon kaikenikäisille ja missionamme onkin, että rakennamme rohkeasti kestävää ja hyvää elämää. Tämän lisäksi kaupungin omien tilojen maksimaalinen käyttöaste olisi kaikin tavoin suotavaa.
Kerttulan liikuntahallin kuntosalin aukioloajat ovat arkisin klo 8–22 ja viikonloppuisin klo 8–21. Ehdotan, että aukioloaikoja pidennettäisiin esimerkiksi klo 5–24. Näin toimitaan mm. Naantalissa. Muutokset voidaan tehdä kohtuu pienin kustannuksin mm. muokkaamalla ovien lukituksia. Lisäksi kesäajan sulku (noin 5 viikkoa) voitaisiin salilla mahdollisuuksien mukaan peruuttaa samalla lukitusten uudelleenjärjestelyllä.
Myös Tiedonpuiston koulun kuntosalin käyttömahdollisuuksia tulisi urheiluseurojen ja henkilökunnan lisäksi parantaa kaikkien muidenkin raisiolaisten osalta. Uuden koulun kuntosalin käyttöaste on tällä hetkellä erittäin alhainen, pois lukien koulun oma käyttö klo 8–16. Timmi-varausjärjestelmän mukaan käyttöaste on tällä hetkellä (tammi-toukokuu): maanantaisin 0 h, tiistaisin 3 h, keskiviikkoisin 1 h, torstaista sunnuntaihin 0 h. Kesälle ei ole vielä yhtään varausta. Edellä mainittu huomioiden ehdotan, että kaupunki ryhtyy toimenpiteisiin mahdollistaakseen kaikille kaupunkilaisille Tiedonpuiston koulun kuntosalin käytön tavalla tai toisella. Tämä saattaa vaatia muutoksia mm. lukitukseen ja valvontaan.
Me allekirjoittaneet valtuutetut esitämme, että kaupunki ryhtyy pikaisesti edistämään sekä Kerttulan että Tiedonpuiston kuntosalien käyttöasteen nostamista.
Raisiossa 26.1.2026
Raision SDP:n valtuustoryhmä
Kari Kannisto
Aleksi Suro Tarja Tiitta-Nieminen
Marjo Himanen Niko Dahlgren
Kimmo Kosonen Annika Ollila
Jarmo Rosama Anneli Kivijärvi
Vesa Parantainen Janne Laulumaa
Ari Korhonen Hannele Lehto-Laurila
Juha Hellstén Heikki Suominen
Eveliina Tyyskänen Juha Jormanainen
Jukka Rantala Mari-Johanna Vähäsarja
Sini Laine Venla Käyhkö
Sanni Reipas
Päätös
Aloite merkittiin pöytäkirjaan ja lähetettiin kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.
Kaupunginhallitus 09.02.2026
128/12.04.01/2026
Esittelijä Kaupunginjohtaja Eero Vainio
Päätösehdotus
Kaupunginhallitus lähettää valtuustoaloitteen hyvinvointi- ja vapaa-aikalautakunnan valmisteltavaksi.
Päätös