RSS-linkki
Kokousasiat:https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kaupunginhallitus
Esityslista 09.02.2026/Asianro 10
Valtuutettu Heikki Suomisen ym. valtuutettujen aloite tulojen, säästöjen ja kaupunkistrategian tukemisesta
Kaupunginvaltuusto 26.01.2026 § 18
Valtuutettu Heikki Suominen jätti seuraavan aloitteen:
Esitän, että valtuustoryhmät laidasta laitaan alkavat pohtimaan aloitteita, joilla saadaan tuloja kaupungin kassaan.
Aloitteita, joilla säästetään kaupungin menoissa ja samalla tuetaan menokuria.
Aloitteita, joilla kannatellaan kaupunkistrategian toteutumista tämän valtuustokauden aikana.
Heikki Suominen (PS)
Mika Koivisto
Mikko Tammelin
Sini Laine
Päätös
Aloite merkittiin pöytäkirjaan ja lähetettiin kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.
Kaupunginhallitus 09.02.2026
124/00.01.02.00/2026
Esittelijä Kaupunginjohtaja Eero Vainio
Päätösehdotus
Kaupunginhallitus ehdottaa valtuustolle, että valtuusto merkitsee aloitteen tiedoksi ja toteaa aloitteen loppuun käsitellyksi.
Päätös