RSS-linkki
Kokousasiat:https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kaupunginhallitus
Esityslista 08.12.2025/Asianro 6
| Otsikko |
|---|
| Oheismateriaali 1Velkakirjaluonnos Raision Vesi Oy (pdf 104.72 kb) |
Konsernilainan ja konsernitilin limiitin myöntäminen Raision Vesi Oy:lle
Kaupunginhallitus 08.12.2025
1285/02.05.03/2025
Valmistelija: talousjohtaja Patrik Nygrén, etunimi.sukunimi(at)raisio.fi
Raision kaupungin kokonaan omistama tytäryhtiö Raision Vesi Oy hakee kaupungilta 1 600 000 euron tasalyhenteistä konsernilainaa, jolla rahoitetaan E18-hankkeesta aiheutuvien vesijohto- ja viemärilinjasiirtojen ensimmäisen vaiheen investoinnit. Johtosiirrot ovat välttämättömiä E18-kehätiehankkeen etenemiselle, eikä niitä voida lykätä ilman merkittävää haittaa hankkeen kokonaisaikataululle.
Lisäksi yhtiö hakee konsernitilin limiitin nostamista nykyisestä 1,15 miljoonasta eurosta 2,15 miljoonaan euroon, jotta yhtiön maksuvalmius voidaan turvata investointihuippujen aikana. Kaupunginvaltuusto on talousarviokäsittelyn yhteydessä päättänyt nostaa kaupunginhallituksen lainanottovaltuuksia siten, että konsernitilin limiitti kattaa Raision Vesi Oy:n tarpeen (2,15 M€) sekä Raision Vuokra-asunnot Oy:n limiitin (1,85 M€).
Johtosiirtovaiheen alkuperäinen kustannusarvio oli 3,8 miljoonaa euroa, ja hanke on nyt loppuvaiheessa. Vuonna 2025 yhtiöllä on lisäksi muita vesihuoltoinvestointeja yhteensä noin 1 miljoonan euron arvosta. Aikaisempina vuosina yhtiön investointitaso on ollut keskimäärin 1,5 miljoonaa euroa vuodessa, joten E18-hankkeen aiheuttama investointihuippu ylittää selvästi normaalin tason.
Yhtiö arvioi, ettei se pysty lyhyellä aikavälillä rahoittamaan investointejaan tulorahoituksella. Vesihuoltolain kustannusperusteisuuden vuoksi yhtiö voi pitkällä aikavälillä tasapainottaa talouttaan tarkistamalla vesihuoltomaksuja maltillisesti, mutta E18-hankkeen mittaluokan investointia yhtiö ei pysty kattamaan taksojen korotuksilla ilman kohtuuttomia vaikutuksia asiakaslaskutukseen.
Kuntalain 129 § arviointi
Kuntalain mukaan kunta ei saa myöntää lainaa, jos siihen liittyy merkittävä taloudellinen riski, ja kunta ei saa vaarantaa kykyään vastata lakisääteisistä tehtävistään.
Raision Vesi Oy on taloudellisesti vakaa vesihuoltolaitos, jonka toiminta perustuu lakisääteiseen ja kustannusperusteiseen infrastruktuuripalveluun. Vesihuoltolain mukaisesti yhtiö voi kattaa pääomakulunsa käyttömaksuilla. Näin ollen lainaan ei sisälly Kuntalain 129 §:n tarkoittamaa merkittävää taloudellista riskiä.
Vastavakuus
Koska yhtiö on 100 % kaupungin omistama tytäryhtiö, lainalla rahoitetaan normaalia vesihuollon infrastruktuuria, sekä yhtiö on vakavarainen ja tulorahoitus kykenee kattamaan lainanhoidon pitkällä aikavälillä, kaupungin ei tarvitse vaatia lainalle vastavakuutta. Tämä on myös yleinen kuntakonsernien käytäntö vesihuoltolaitosten rahoituksessa.
Korko ja jälleenrahoitusriski
Kaupunki minimoi korko- ja jälleenrahoitusriskinsä asettamalla lainalle kiinteän koron, joka muodostuu:
- kaupungin omasta kiinteytetystä rahoituskustannuksesta (kiinteäkorkoinen laina tai koronvaihtosopimus, ilman ns. break clausea),
- lainan marginaalista, jonka luottolaitos perii kaupungilta, ja
- kaupungin omasta marginaalista 0,3 %, joka vastaa markkinaehtoista konsernirahoituksen hinnoittelua.
Jos kaupungin luottolaitoksen marginaali muuttuu, konsernilainan korkoa korotetaan vastaavasti, jotta kunnan kustannukset eivät kasva.
Kaupungin on lisäksi otettava huomioon, mitä Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 107 ja 108 artiklassa säädetään valtiontuesta. Kaupungin myöntämä laina Raison Vesi Oy:lle ei EU:n valtiontukisääntelyn mukaan saa sisältää niin sanottua valtiontukea; velalliselle ei saa syntyä etua ja lainan pitää olla markkinaehtoinen.
EU:n valtiontukisääntely
Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT) 107 ja 108 artiklojen mukaan kunnan myöntämä rahoitus ei saa sisältää valtiontukea.
Laina on markkinaehtoinen, koska:
- Korko perustuu kaupungin markkinaehtoiseen rahoituskustannukseen + marginaaleihin
- Kaupunki ei kanna rahoitusriskiä ilman korvausta
- Lainan hinnoittelu vastaa riippumattoman sijoittajan periaatetta (market economy operator principle)
- Näin ollen lainaan ei sisälly valtiontukea.
Esittelijä Kaupunginjohtaja Eero Vainio
Päätösehdotus
Kaupunginhallitus esittää valtuustolle, että valtuusto päättää:
- myöntää Raision Vesi Oy:lle 1 600 000 euron tasalyhenteisen konsernilainan 10 vuoden laina-ajalle, velkakirjaluonnoksen mukaisesti.
- Lainan korko on kiinteä ja muodostuu kaupungin omasta kiinnitetystä korosta (kiinteäkorkoinen laina tai koronvaihtosopimus, ilman break clausea), kaupungin maksamasta rahoituksen marginaalista sekä kaupungin omasta marginaalista 0,3 %. Arvio kokonaiskorosta on noin 3,3 %
- Laina on tasalyhenteinen ja korko ja lyhennys maksetaan puolivuosittain.
- Mikäli kaupungin jälleenrahoituskustannus nousee, korkoa tarkistetaan vastaavasti.
- myöntää Raision Vesi Oy:lle oikeuden käyttää konsernitilin limiittiä 2,15 miljoonaan euroon asti, kaupunginvaltuuston talousarviopäätöksen mukaisesti.
- valtuuttaa kaupunginjohtajan tekemään velkakirjaan teknisluonteisia muutoksia sekä tarkistamaan lainan korkoa ylöspäin ennen lainan maksatusta, mikäli kaupungin omat jälleenrahoituskustannukset oleellisesti muuttuvat, ja allekirjoittamaan velkakirjan.
Päätös