RSS-linkki
Kokousasiat:https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kaupunginhallitus
Esityslista 08.12.2025/Asianro 21
Valtuutettu Sini Laineen ym. valtuutettujen aloite meritaimenen istutuksista
Kaupunginvaltuusto 10.11.2025 § 137
Valtuutettu Sini Laine jätti seuraavan aloitteen:
Saaristomerellä oli vielä 35 vuotta sitten vahva meritaimenen kalastuskulttuuri, joka vähentyneiden istutusten myötä on kadonnut melkein kokonaan. Meritaimenten istutuksia on tehty säännöllisesti 1970-luvulta lähtien, mutta 2000-luvulla istutusten määrä on vähentynyt merkittävästi.
Sisäsaariston kalakannat, kuten kuhakannat, voivat hyvin. Kalaa on runsaasti ja pyyntikokoisten osuus on muun muassa alamitan noston ja vesien lämpenemisen myötä kasvanut. Samalla tämä tarkoittaa kalastuspaineen keskittymistä pienille alueille, mikä puolestaan uhkaa sisäsaariston kalakantoja.
Meritaimenkantojen tila ja painopisteen siirtyminen johtavat niin ikään saariston palvelujen käytön vähentymiseen. Meritaimenen kalastajat liikkuvat ennen muuta aikaisin keväällä ja myöhään syksyllä, kun muu huviveneily on vähäisempää. Hyvä meritaimenkanta voisi pidentää saariston matkailukautta sekä tuoda tuloja kaikille välillisestikin vapaa-ajankalastuksesta hyötyville yrityksille. Elävä saaristo tukee koko Varsinais-Suomen elinvoimaa.
Jo nyt pitkälle viety patojen purkaminen ja kutualueiden kunnostaminen ovat olleet tärkeitä askelia kohti meritaimenkannan elpymistä. Ennen kuin jokemme ja puromme tuottavat kunnostettuinakaan riittävästi kalaa meritaimenkulttuurin ja saariston elinvoiman edistämiseksi, jokaisen Saaristomeren kunnan tulisi omalta osaltaan lisätä poikasistutuksia mereen ja mahdollisuuksien mukaan kunnan alueen virtavesiin. Eri ikäluokkien istuttaminen monipuolistaa kantaa ja takaa paremmat istutustulokset.
Airisto-Velkuan kalatalousalueelle siian istutus on ollut runsasta ja tämä näkyy keväisin lajin harrastajamäärissä positiivisesti. Nyt onkin aika toimia yhtä vastuullisesti meritaimenen kohdalla ja tehdä kaikkemme elvyttääksemme Saaristomeren meritaimenkannan.
Tämän vuoksi esitän, että Raision kaupunki käyttää vuosittain vähintään 7000 euroa meritaimenten istuttamiseksi Saaristomerelle sekä Raisionjokeen.
Raisiossa 2.11.2025
Sini Laine Heikki Suominen
Mikko Tammelin Mika Koivisto
Mikko Kangasoja Mika Tättilä
Kimmo Kosonen Anneli Kivijärvi
Harri Seikola
Päätös
Aloite merkittiin pöytäkirjaan ja lähetettiin kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.
Kaupunginhallitus 08.12.2025
1303/11.00/2025
Esittelijä Kaupunginjohtaja Eero Vainio
Päätösehdotus
Kaupunginhallitus lähettää valtuustoaloitteen kaupunkikehitysjaoston ja infralautakunnan valmisteltavaksi.
Päätös