RSS-linkki
Kokousasiat:https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Hyvinvointi- ja vapaa-aikalautakunta
Pöytäkirja 09.12.2025/Pykälä 66
Raision kaupungin kulttuuripalkinto 2025
Hyvinvointi- ja vapaa-aikalautakunta 09.12.2025 § 66
1323/12.03.01/2025
Valmistelija: kirjasto- ja kulttuuritoimenjohtaja Aino Mykrä, etunimi.sukunimi(at)raisio.fi
Raision kulttuuripalkinto myönnetään raisiolaiselle yksityishenkilölle tai yhteisölle, joka on joko uransa tai kuluneen vuoden aikana tehnyt merkittävää kulttuurityötä joko alueellisesti, paikallisesti tai valtakunnallisesti. Palkinto on tunnustustyyppinen ja sitä on jaettu tähän mennessä 23 kertaa.
Kuntalaisilta on pyydetty ehdotuksia kulttuuripalkinnon saajaksi 28.11.2025 mennessä. Saapuneiden ehdotusten perusteella esitetään, että kulttuuripalkintoa ei jaeta tänä vuonna.
Esittelijä Sivistysjohtaja Leena Laakso
Päätösehdotus
Hyvinvointi- ja vapaa-aikalautakunta päättää, että vuoden 2025 kulttuuripalkintoa ei jaeta.
Päätös
Terhi Valkeejärvi ehdotti Janne Aakon, Tarja Tiitta-Niemisen ja Heikki Suomisen kannattamana Raision kaupungin vuoden 2025 kulttuuripalkinnon saajaksi Raision Karjalaseuraa.
Perustelut palkinnon myöntämiselle: Raision Karjalaseura r.y. on perustettu v. 1959 ja se toimii edelleen aktiivisesti karjalaisen perinteen ylläpitäjänä. Seura on elinvoimainen, 75 jäsenen seura, jonka Karjalan liitto on useana vuonna palkinnut nimenomaan aktiivisesta toiminnasta.
Seuran toimintaan kuuluu tarinailtojen lisäksi karjalan kielen kerho, karjalaisen käsityön kerho ja lukupiiri. Seuralla on myös oma kirjasto sisältäen Karjalaan tavalla tai toisella liittyviä teoksia.
Karjalaseuralaiset käyvät puhumassa ja esiintymässä eri kerhoissa. Viimeksi he kertoivat monesta eri näkökulmasta karjalaisesta kulttuurista Tasalan kamarissa 100-päiselle yleisölle. Vuosittain seura järjestää myös karjalaisen kirkkopyhän Raision seurakunnan kanssa.
Hyvinvointi- ja vapaa-aikalautakunta hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.