Dynasty tietopalvelu
Raision kaupunki RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Lupalautakunta
Pöytäkirja 20.11.2025/Pykälä 90


Kokousasian teksti

 

Ympäristönsuojelutyön avustusten käyttö vuosina 2023 ja 2024

 

Lupalautakunta 20.11.2025 § 90  

1327/02.05.01.02/2025  

 

 

 Valmistelija: ympäristöpäällikkö Kirsi Anttila, etunimi.sukunimi(at)raisio.fi

 

Lupalautakunta on myöntänyt vuosittaisia avustuksia ympäristönsuojelutyötä tekeville yhdistyksille. Avustusmääräraha on ollut 2000 euroa vuodessa. Avustuksia ei enää ole myönnetty vuodesta 2025 lähtien.

 

Lautakunnan päätöksen mukaisesti avustusta saanut yhdistys on ollut velvollinen antamaan lupalautakunnalle selvityksen avustuksen käytöstä seuraavan vuoden maaliskuun loppuun mennessä. Yhdistyksen saama avustus on tullut käyttää siihen tarkoitukseen, mihin se on myönnetty. Mikäli yhdistys ei ole antanut hyväksyttävää selitystä avustuksen käytöstä tai on evännyt kaupungin tilintarkastajilta mahdollisuuden yhdistyksen hallinnon ja tilien tarkastukseen, peritään myönnetty avustus takaisin.

 

Yleensä avustusten käyttö on raportoitu seuraavan vuoden avustuksen hakemisen yhteydessä. Avustuksia käsiteltäessä raportointi on otettu huomioon. Koska avustusten myöntäminen on loppunut, lautakunnan käsittelyyn ei ole vielä tuotu vuoden 2024 raportteja. Lisäksi vuodelta 2023 on jäänyt yhden avustuksen saajan raportti käsittelemättä kokonaan.

 

Lupalautakunta on jakanut vuonna 2023 avustusta Petäsmäen Pientaloyhdistys ry:lle 300 € ja Raisionjokilaakson luonnonsuojeluyhdistys ry:lle 750 € sekä vuonna 2024 Raisionjokilaakson luonnonsuojeluyhdistys ry:lle 750 €.

 

Lautakunnan tietoon tuodaan kokouksessa kaikki vuosien 2023 ja 2024 avustusten saajien raportit. Raporteissa esitettyjen tietojen perusteella avustukset on käytetty avustuspäätösten mukaisesti

 

Esittelijä Ympäristöpäällikkö Kirsi Anttila

 

Päätösehdotus 

Lupalautakunta toteaa, että vuosina 2023 ja 2024 jaetut avustukset on käytetty lautakunnan avustuspäätöksen mukaisesti.

 

Päätös 

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.