RSS-linkki
Kokousasiat:https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Terveysvalvontajaosto
Esityslista 09.12.2025/Asianro 8
Terveysvalvontajaoston kokoukset, pöytäkirjojen tarkastaminen ja nähtäville asettaminen vuonna 2026
Terveysvalvontajaosto 09.12.2025
1355/00.01.02.01/2025
Valmistelija: terveystarkastaja Kirsi Puola, etunimi.sukunimi(at)raisio.fi
Kokousaika ja -paikka
Raision kaupungin hallintosäännön 155 §:n mukaan toimielin päättää kokoustensa ajan ja paikan. Terveysvalvontajaoston kokoukset aloitetaan pääsääntöisesti klo 16.30 Teknisen keskuksen neuvotteluhuoneessa. Ylimääräisiä kokouksia pidetään tarvittaessa.
Kokouksen koollekutsuminen
Hallintosäännön 156 §:n mukaan kokouskutsu lähetetään jäsenille ja muille, joilla on läsnäolo-oikeus tai -velvollisuus, toimielimen päättämällä tavalla. Mikäli toimielin ei ole muuta päättänyt, kokouskutsu on lähetettävä viimeistään kolme päivää ennen kokousta. Terveysvalvontajaoston kokouskutsut lähetetään sähköisesti viimeistään kolme päivää ennen kokousta.
Pöytäkirjan laatiminen, tarkastaminen ja nähtäville asettaminen
Hallintosäännön 176 §:n mukaan pöytäkirjan pitämisestä ja sisällöstä vastaa toimielimen puheenjohtaja. Pöytäkirjan allekirjoittaa puheenjohtaja ja varmentaa pöytäkirjanpitäjä. Pöytäkirja tarkastetaan toimielimen päättämällä tavalla.
Terveysvalvontajaoston kokousten pöytäkirjat tarkastetaan sähköisesti. Pöytäkirja lähetetään tarkastettavaksi puheenjohtajalle ja pöytäkirjantarkastajille sähköpostilla. Puheenjohtaja ja pöytäkirjan tarkastajat allekirjoittavat pöytäkirjan tämän jälkeen tunnistautumalla esim. verkkopankkitunnuksilla.
Terveysvalvontajaoston pöytäkirja tarkastetaan viimeistään kokousta seuraavana torstaina ja asetetaan yleisesti nähtäville kaupungin verkkosivuille tarkastusta seuraavana arkipäivänä. Tarkastuspäivän ollessa pyhäpäivä, pöytäkirjan tarkastus siirtyy seuraavaan arkipäivään ja pöytäkirja asetetaan nähtäville tarkastusta seuraavana arkipäivänä. Vastaavasti nähtäville asettamispäivän ollessa pyhäpäivä, pöytäkirja asetetaan nähtäville tätä seuraavana arkipäivänä.
Pöytäkirjan tarkastavat kaksi kullakin kerralla sitä varten valittua jäsentä, mikäli jaosto ei jonkin asian osalta erikseen päätä, että kyseisen asian osalta pöytäkirja tarkastetaan heti.
Esittelijä Terveystarkastaja Kirsi Puola
Päätösehdotus
Terveysvalvontajaosto päättää, että
1.
jaoston vuoden 2026 jaoston kokoukset pidetään tiistaisin seuraavasti: 17.2., 14.4., 16.6., 25.8., 20.10. ja 8.12. Kokoukset alkavat kyseisinä päivinä klo 16.30.
2.
jaoston kokousten pöytäkirjat tarkastaa kaksi kussakin kokouksessa valittua pöytäkirjantarkastajaa sähköisesti viimeistään kokousta seuraavana torstaina, ellei jaosto jonkin asian osalta erikseen päätä pöytäkirjan tarkastamisesta kyseisen asian osalta heti.
3.
tarkastettu julkinen pöytäkirja asetetaan yleisesti nähtäville kaupungin verkkosivuille tarkastusta seuraavana arkipäivänä yllä esittelytekstissä huomioiduin poikkeuksin.
Päätös