Dynasty tietopalvelu
Raision kaupunki RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 07.10.2025/Pykälä 344


Kokousasian teksti

 

Valtuutettu Mari-Johanna Vähäsarjan ym. valtuutettujen aloite asukkaita osallistavasta yhteistyöprojektista purkutaide Aikamatka 20360:n kanssa

 

Kaupunginvaltuusto 15.09.2025 § 113 

 

 Valtuutettu Mari-Johanna Vähäsarja jätti seuraavan aloitteen:

 

Lähtökohdat

 

Aikamatka 20360 avattiin maaliskuussa 2025 Runosmäen entisen kirjaston ja nuoritalon tyhjilleen jääneeseen tilaan. Kokonaisvaltainen taideteos koostuu installaatioista, seinämaalauksista, veistoksista, ääniteoksista ja sanataiteesta – lähes kokonaan kierrätysmateriaaleista luotuna. Projekti syntyi n. 300 vapaaehtoisen tekijän voimin yhteistötaiteilijoiden Pia ja Sophia Bartchin johdolla. Kevään ja kesän aikana Aikamatka keräsi kaikkiaan 42 000 kävijää sekä herätti paljon positiivista huomiota eri mediassa. Yhteistyö Turun kanssa loppuu kuitenkin syyslomaviikolla.

 

Mahdollisuudet Raisiolle

 

Raision keskustasta löytyy erinäisiä tyhjillään olevia tiloja, joille ei ole löytynyt käyttöä. Samaten Raisio rakennus on ollut aika ajoin esillä, kuin myös tiloja kaiken ikäisiä kuntalaisia osallistavaan toimintaan. Raisiolla olisi mahdollista aloittaa yhteistyö Sophia Bartchin kanssa yhteistyö Aikamatkan projektin jatkamisen kanssa niin, että tilataideteoksen yhteyteen olisi mahdollista liittää myös kuntalaisten toivomia kulttuuritiloja ja taidepajatoimintaa. Rahoitus tähän olisi mahdollista kerätä Aikamatkan vapaaehtoisilla osallistumismaksuilla ja lahjoituksilla, joita lukuisat kävijät ovat tarjoutuneet maksamaan.

 

Aikamatkan kanssa toteutettava yhteistyö lisäisi positiivista Raisio kuvaa sekä houkuttelisi muilta paikkakunnilta kävijöitä. Se toisi myös kaiken ikäisille kuntalaisille osallistavan kohtaamispaikan, mikä osaltaan lisää sekä kunnan yhteisöllisyyttä ja sitoutuneisuutta Raisioon, kuin turvallisuutta. Yhteistyön muotoja olisi mahdollista myös tulevaisuudessa syventää tai miettiä muita jatkotoimia kuntalaisten ja Raision hyväksi. Esimerkiksi nuoriso kaipaisi keskustaan sen kaltaista olemisen tilaa, missä olisi mahdollista viettää aikaa ja kohdata muita. Tämä lisäisi nuorten positiivista käytöstä sekä rauhoittaisi keskustassa ilmennyttä häiriökäyttäytymistä. Kohtaamistila onnistuisi myös tavoittamaan matalalla kynnyksellä ja pienillä kustannuksilla mm. syrjäytymisuhan tai muuten marginalisaatiossa olevia ryhmiä.

 

Kirjaston lisäksi Raisiosta puuttuukin ilmaisia ja osallistavia vapaa-ajanviettopaikkoja. Kaupunkitila kuuluu meistä jokaiselle ja kuntien velvoitteena on tarjota sen kaltaisia tiloja, joihin jokainen on tervetullut omana itsenään. Keskustaa tullaan mylläämään ja muokkaamaan suuresti lähivuosina. Tämän kaltainen kulttuuritila tukisi uuden, vireän, keskustan rakentumista kaupunkilaisia kuunnellen.

 

Ehdotan, että

 

-          Kaupunki arvioi yhteistyön mahdollisuutta ja hyötyjä Aikamatka 20360:n ja Bartchien kanssa

-          Kaupunki selvittää, olisiko kulttuuritiloja mahdollista sijoittaa Raision keskustaan ja missä muodossa

-          Selvitetään mahdolliset rahoitusmallit ja yhteistyökumppanit tarkemmin projektin kanssa

-          Selvitetään, minkälaisia henkilöstö- ja resurssitarpeita Aikamatka 20360:n avaaminen Raisiossa aiheuttaisi

-          Aikamatka 20360:n ja kulttuuritiojen suunnittelussa kuullaan kuntalaisia, jotta se vastaisi heidän tarpeisiinsa ja osallisuuden periaatteet toteutuisivat heti alusta alkaen

 

Mari-Johanna Vähäsarja & Raision vasemmiston valtuustoryhmä

15.9.2025 Raisiossa

 

Eveliina Tyyskänen Emma Lindqvist

Juha Jormanainen Aarre Lehtonen

Annika Ollila  Kari Kannisto

Aleksi Suro  Venla Käyhkö

Heidi Aaltonen Pauliina Kannisto

Jonna Mero

 

 

Päätös 

Aloite merkittiin pöytäkirjaan ja lähetettiin kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.

 

Kaupunginhallitus 07.10.2025 § 344  

1097/12.03.01/2025  

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Eero Vainio

 

Päätösehdotus 

Kaupunginhallitus lähettää valtuustoaloitteen infrapalvelujen ja kirjasto- ja kulttuuripalvelujen yhdessä valmisteltavaksi siten, että aloitevastaus tuodaan suoraan kaupunginhallituksen käsiteltäväksi.

 

Päätös 

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.