RSS-linkki
Kokousasiat:https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 15.09.2025/Pykälä 106
Maria Peren eronpyyntö Raision kaupungin luottamustoimista
Kaupunginhallitus 09.09.2025 § 311
Valmistelija: hallintoasiantuntija Sanna Tammilehto, etunimi.sukunimi(at)raisio.fi
Maria Pere on jättänyt 8.9.2025 sähköpostitse eronpyynnön Raision kaupungin luottamustoimista paikkakunnalta poismuuton vuoksi 14.9.2025 alkaen.
Maria Pere on Vasemmistoliiton varavaltuutettu ja sivistyslautakunnan jäsen (kv 2.6.2025 § 65).
Kuntalain 70 §:n mukaan luottamustoimesta voi erota pätevästä syystä. Eron myöntämisestä päättää luottamushenkilön valinnut toimielin. Valtuusto myöntää eron valtuutetulle ja varavaltuutetulle.
Kuntalain 71 §:n mukaan vaalikelpoinen kunnan luottamustoimeen on henkilö, jonka kotikunta kyseinen kunta on. Kuntalain 78 §:n mukaan, jos luottamushenkilö menettää vaalikelpoisuutensa, hänet valinnut toimielin toteaa luottamustoimen päättyneeksi. Valtuutetun osalta päätöksen tekee valtuusto.
Esittelijä Kaupunginjohtaja Eero Vainio
Päätösehdotus Kaupunginhallitus ehdottaa valtuustolle, että
1) valtuusto toteaa Maria Peren varavaltuutetun ja sivistyslautakunnan jäsenen tehtävät päättyneiksi.
2) valtuusto valitsee Maria Peren tilalle sivistyslautakuntaan uuden jäsenen jäljellä olevaksi toimikaudeksi.
3) valtuuston puheenjohtaja pyytää keskusvaalilautakuntaa määräämään uuden varavaltuutetun Vasemmistoliiton valtuustoryhmään.
Pöytäkirja tämän asian osalta tarkastetaan heti.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Kaupunginvaltuusto 15.09.2025 § 106
702/00.00.01.01/2025
Esittelijä Kaupunginhallitus
Päätösehdotus Kaupunginhallitus ehdottaa valtuustolle, että
1) valtuusto toteaa Maria Peren varavaltuutetun ja sivistyslautakunnan jäsenen tehtävät päättyneiksi.
2) valtuusto valitsee Maria Peren tilalle sivistyslautakuntaan uuden jäsenen jäljellä olevaksi toimikaudeksi.
3) valtuuston puheenjohtaja pyytää keskusvaalilautakuntaa määräämään uuden varavaltuutetun Vasemmistoliiton valtuustoryhmään.
Päätös
Emma Lindqvist esitti, että sivistyslautakunnan jäseneksi valitaan Annika Karvonen ja varajäseneksi sivistyslautakuntaan Annika Karvosen tilalle valitaan Anne Sinilaakso.
Valtuusto päätti yksimielisesti
1) todeta Maria Peren varavaltuutetun ja sivistyslautakunnan jäsenen tehtävät päättyneiksi.
2) valita Maria Peren tilalle sivistyslautakuntaan uudeksi jäseneksi Annika Karvosen ja uudeksi varajäseneksi Anne Sinilaakson jäljellä olevaksi toimikaudeksi.
3) , että valtuuston puheenjohtaja pyytää keskusvaalilautakuntaa määräämään uuden varavaltuutetun Vasemmistoliiton valtuustoryhmälle.