RSS-linkki
Kokousasiat:https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 25.08.2025/Pykälä 283
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Varsinais-Suomen kiinteistökuntayhtymän tilinpäätöksen 2024 hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen
Kaupunginhallitus 25.08.2025 § 283
928/02.06.01.01/2025
Valmistelija: hallintojohtaja Anni Hakala, etunimi.sukunimi(at)raisio.fi
Varsinais-Suomen kiinteistökuntayhtymä on toiminut vuoden 2023 alusta, jolloin aiemman lastensuojelukuntayhtymän varsinainen toiminta siirtyi liikkeenluovutuksena Varsinais-Suomen hyvinvointialueelle ja kiinteistökuntayhtymän toiminnaksi muodostui sen omistukseen jääneiden rakennusten hallinnointi. Kuntayhtymään kuuluvat Kaarinan, Naantalin, Paimion, Raision ja Salon kaupungit. Kuntayhtymä omistaa kiinteistöt Halikossa, Kaarinassa ja Raisiossa.
Varsinais-Suomen kiinteistökuntayhtymän toimielimiä ovat yhtymähallitus ja tarkastuslautakunta. Yhtymähallitus johtaa kuntayhtymän toimintaa. Kuntayhtymällä ei ole yhtään viranhaltijaa, mutta sillä on yksi työntekijä, joka huolehtii kiinteistöistä. Kuntayhtymän hallituksen esittelijänä toimii kuntayhtymän hallituksen puheenjohtaja ja pöytäkirjanpitäjänä toimii kuntayhtymän isännöitsijä.
Kuntayhtymällä ei ole omaa yhtymävaltuustoa tai yhtymäkokousta, vaan perussopimuksen 6 §:n (jäsenkuntien päätösvalta) mukaan jäsenkuntien tulee päättää tilinpäätöksen hyväksymisestä ja vastuuvapauden myöntämisestä tilivelvollisille yhtäpitävin päätöksin.
Kuntayhtymän tarkastuslautakunta on päättänyt kokouksessaan 11.6.2025 § 6 ehdottaa tilintarkastuskertomukseen perustuen, että jäsenkuntien valtuustot käsittelevät tilintarkastuskertomuksen, hyväksyvät tilinpäätöksen ja myöntävät vastuuvapauden yhtymähallituksen jäsenille tilikaudelta 1.1.-31.12.2024.
Esittelijä Kaupunginjohtaja Eero Vainio
Päätösehdotus Kaupunginhallitus ehdottaa valtuustolle, että
1) valtuusto merkitsee tiedoksi Varsinais-Suomen kiinteistökuntayhtymän vuoden 2024 tilintarkastuskertomuksen ja hyväksyy kuntayhtymän tarkastuslautakunnan esittämällä tavalla vuoden 2024 tilinpäätöksen
2) valtuusto myöntää vastuuvapauden Varsinais-Suomen kiinteistökuntayhtymän tili- ja vastuuvelvollisille tilikaudelta 1.1.2024-31.12.2024.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |