Dynasty tietopalvelu
Raision kaupunki RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Infralautakunta
Pöytäkirja 26.08.2025/Pykälä 92


 

Valtuutettu Janne Ason ym. valtuutettujen aloite kevyenliikenteen turvallisuudesta Hahdenniemeen

 

Kaupunginvaltuusto 21.10.2024 § 92 

 

 Valtuutettu Janne Aso jätti seuraavan aloitteen:

 

Nesteentien ylittävä suojatie Hahdenniementien kautta Playa del Raisiolle on todettu vaaralliseksi useamman kerran. Vaikka Nesteentie onkin osa E18 tietä, niin siitä huolimatta liikenneturvallisuuden parantamiselle on tehtävä enemmän.

 

Suojatien kohdilla on laskettu Nesteentien ajonopeus 50 km/h tasolle, mutta silti ajonopeudet ja suuret liikennemäärät aiheuttavat turvattomuutta kaikenikäisille suojatien käyttäjille. Kuluvan kesän aikana on tapahtunut useita läheltä piti -tilanteita erityisesti pienten suojatien käyttäjien osalta.

 

Kaupungin infrapalveluiden mukaan Ely-keskus tuntuu haluttomalta järeämpiin ratkaisuihin kevyenliikenteen turvaamiseksi.

 

Kaupungin keskustan suunnasta jatkettaessa Naantalia kohden on Nesteentien kevyenliikenteen alitus kohti Viheriäistä, josta löytyy seuraava Nesteentien alittava ns. putkialikulku kohti Kalasvahantietä. Kuitenkin alituksesta Kalasvahantielle johtava kevytväylä on jäänyt hoitamatta ja kasvillisuus on kaventanut väylän ahtaaksi. Tämä olisi turvallinen reitti raisiolaisten virkistyskeitaalle, kunhan väylä olisi asianmukaisessa kunnossa ja paremmin opastettu.

 

Me allekirjoittaneet esitämme, että Raision kaupunki selvittää yhdessä Ely-keskuksen kanssa erilaiset vaihtoehdot kevyenliikenteen turvallisiksi vaihtoehdoiksi Hahdenniemen Playa del Raision alueelle kulkemiseksi. Samalla esitämme, että käytännön toimenpiteet tulee suorittaa ennen kesäkautta 2025. Lisäksi esitämme, että kevyenliikenteen väylä Nesteentien ja Kalasvahantien välillä saatetaan asianmukaiseen kuntoon ja opastetaan selkeämmin.

 

Raisiossa, 21. päivänä lokakuuta 2024

Janne Aso

 

Janne Laulumaa Jani Suominen

Ella Mylly  Jasmin Nisunen

Saila Rintee  Mikko Kangasoja

Tanja Parkko  Jukka Rantala

Aleksi Suro  Tuija Aso

Hans Våg  Eeva Savola

Teija Hurmerinta Sanni Reipas

Pirita Efe  Terhi Valkeejärvi

Emma Lindqvist

  

  

Päätös Aloite merkittiin pöytäkirjaan ja lähetettiin kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.

 

 

Kaupunginhallitus 04.11.2024 § 374 

 

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Eero Vainio

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus lähettää valtuustoaloitteen infralautakunnan valmisteltavaksi.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

Infralautakunta 26.08.2025 § 92  

1083/08.00.00/2024  

 

 

 Valmistelija; suunnitteluinsinööri Nina Vartiainen, tekninen johtaja Timo Oja, etunimi.sukunimi(at)raisio.fi

 

Valtuustoaloitteessa esitetään, että selvitetään erilaisia kevyenliikenteen turvallisia vaihtoehtoja Hahdenniemeen Nesteentien yli ja kevyenliikenteen väylä Kalasvahantien kautta kunnostetaan ja opastetaan selkeästi.

 

Ennen kesäkautta 2025 kunnostettiin radan alittava alikulku ja kevyen liikenteen väylä Nesteentieltä Kalasvahantielle. Opastus suunniteltiin ohjaamaan kevytliikenne (etenkin pyöräilijät) kyseistä reittiä pitkin. Opasteet on tilattu, mutta toimittajan vaikeuksien takia ovat edelleen hankinnassa. Opasteet asennetaan heti, kun ne saapuvat.

 

Nesteentien nykyinen suojatieylitys Hahdenniemeen on haasteellinen turvallisuuden kannalta; johtuen liikennemääristä ao kohdalla. Suojatien alueella on nopeusrajoitus laskettu 50 km/h, mutta liikennemäärät ja etenkin raskaan liikenteen osuus vaikuttavat turvallisuuden tuntuun tien ylittämisessä. Turvallisuusasoista on keskusteltu useasti ELY-keskuksen turvallisuusinsinöörin kanssa. Turvallisempi reitti Hahdenniemeen kulkee Kalasvahantien kautta.

 

Nesteentien ylityskohta tulee poistumaan E18 Naantali-Raisio parantamishankkeen yhteydessä; hankkeen toteutusajankohdasta ei ole vielä tietoa.

 

Esittelijä Tekninen johtaja Timo Oja

 

Päätösehdotus Infralautakunta antaa valtuustoaloitteeseen edellä olevan vastauksen.

 

Päätös Puheenjohtaja ehdotti Niko Dahlgrenin kannattamana asian palauttamista uudelleen valmisteluun. Infralautakunta päätti yksimielisesti palauttaa asian uudelleen valmisteluun.