Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Infralautakunta
Pöytäkirja 17.06.2025/Pykälä 77


 

Infralautakunnan kokouskutsut, pöytäkirjojen tarkastaminen ja nähtäville asettaminen kaudella 2025-2029 ja kokoukset syyskaudella 2025

 

Infralautakunta 17.06.2025 § 77  

1135/00.01.02.01/2024  

 

 

 Valmistelija: hallintosihteeri Marja Salminen, etunimi.sukunimi(at)raisio.fi

 

Raision kaupungin hallintosäännön 155 §:n mukaan toimielin pitää kokouksensa päättämänään aikana ja paikassa.

 

Infralautakunnan kokoukset aloitetaan pääsääntöisesti kello 17 kaupunginhallituksen kokoushuoneessa tai sähköisinä etäkokouksina. Ylimääräisiä kokouksia pidetään tarvittaessa.

 

Hallintosäännön 156 §:n mukaan kokouskutsu lähetetään jäsenille ja muille, joilla on läsnäolo-oikeus tai -velvollisuus, toimielimen päättämällä tavalla. Mikäli toimielin ei ole muuta päättänyt, kokouskutsu on lähetettävä viimeistään kolme päivää ennen kokousta. Infralautakunnan kokouskutsu lähetetään ensisijaisesti sähköisesti viimeistään kolme päivää ennen kokousta.

 

Infralautakunnan esityslistat lähetetään ensisijaisesti sähköisesti kaupunginhallituksen päätettyä 11.6.2018 § 217 sähköisen kokousjärjestelmän käytön periaatteista ja sen käytön laajentamisesta.

 

Hallintosäännön 176 §:n mukaan pöytäkirjan sisällöstä vastaa toimielimen puheenjohtaja. Pöytäkirjan allekirjoittaa puheenjohtaja ja varmentaa pöytäkirjanpitäjä. Pöytäkirja tarkastetaan toimielimen päättämällä tavalla. Pöytäkirja voidaan allekirjoittaa ja tarkastaa sähköisesti. Pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä toimielimen päättämänä aikana ja paikassa.

 

Infralautakunnan kokousten pöytäkirjat tarkastetaan sähköisesti. Pöytäkirja lähetetään tarkastettavaksi puheenjohtajalle ja pöytäkirjantarkastajille sähköpostilla Raision kaupungin sähköpostiosoitteeseen ja puheenjohtaja ja pöytäkirjantarkastajat allekirjoittavat pöytäkirjan tämän jälkeen tunnistautumalla esim. verkkopankkitunnuksilla. Pöytäkirja tarkastetaan viimeistään kokousta seuraavana maanantaina klo 12 mennessä ja asetetaan yleisesti nähtäville kaupungin verkkosivuille tarkastusta seuraavana arkipäivänä. Tarkastuspäivän ollessa pyhäpäivä, pöytäkirjan tarkastus siirtyy seuraavaan arkipäivään ja pöytäkirja asetetaan nähtäville tarkastusta seuraavana arkipäivänä. Vastaavasti nähtäville asettamispäivän ollessa pyhäpäivä, pöytäkirja asetetaan nähtäville tätä seuraavana arkipäivänä.

 

Pöytäkirjan tarkastavat kaksi kullakin kerralla sitä varten valittua jäsentä, mikäli infralautakunta ei jonkin asian osalta erikseen päätä, että kyseisen asian osalta pöytäkirja tarkastetaan heti.

 

Esittelijä Tekninen johtaja Timo Oja

 

Päätösehdotus Infralautakunta päättä, että

1. kokousten pöytäkirjat tarkastaa kaksi kussakin kokouksessa valittua pöytäkirjantarkastajaa sähköisesti kokousta seuraavaan maanantaihin klo 12 mennessä, ellei lautakunta jonkin asian osalta erikseen päätä pöytäkirjan tarkastamisesta kyseisen asian osalta heti

2. lautakunnan tarkastettu julkinen pöytäkirja asetetaan yleisesti nähtäville kaupungin verkkosivuille kokousta seuraavan viikon tiistaina yllä esittelytekstissä huomioiduin poikkeuksin

3. lautakunnan vuoden 2025 syyskauden kokoukset pidetään pääsääntöisesti kaupunginhallituksen kokoushuoneessa tiistaisin klo 17 alkaen seuraavasti:

26.8.
23.9. (talousarvio)
28.10.
18.11.
9.12.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.