RSS-linkki
Kokousasiat:https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 17.06.2025/Pykälä 82
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Puitesopimus aikuisten perusopetukseen osallistuvien nuorten valmennuksesta
Sivistyslautakunta 17.06.2025 § 82
810/00.04.01/2025
Valmistelija: sivistysjohtaja Leena Laakso, etunimi.sukunimi(at)raisio.fi
Palveluntuottaja Helsingin Diakonissalaitoksen säätiö on yhteiskunnallinen säätiökonserni, joka tekee työtä ihmisarvoisen elämän puolesta. Vamos on Diakonissalaitoksella kehitetty palvelukokonaisuus haavoittuvassa asemassa olevien 16-29 –vuotiaiden nuorten tukemiseksi. Vamoksen palveluita on 11 paikkakunnalla.
Vamos Vipunen on Turussa kehitetty toimintamalli, missä Diakonissalaitos tuottaa valmennuksellista tukea Linnasmäen opiston aikuisten perusopetuksessa oleville nuorille Turussa. Puitesopimuksella sovitaan raisiolaisten Linnasmäen opiston aikuisten perusopetuksessa opiskelevien valmennuksellisesta tuesta opiskelujen valmiiksi saattamisen tukemiseksi. Puitesopimus ei sido palvelun hankintaan.
Vipusessa järjestettävä aikuisten perusopetus on suunnattu ensisijaisesti oppivelvollisille, jotka ovat täyttäneet 17v tai täyttävät kyseisen lukuvuoden aikana 17v, ja joilta puuttuu perusopetuksen päättötodistus. Käytännössä opiskelijoiksi ohjautuvat sellaiset nuoret, jotka eivät pysty psyykkis-sosiaalisista haasteista johtuen opiskelemaan ryhmämuotoisesti ainakaan omassa vanhassa koulussaan. Mikäli toiminnassa on tilaa, opiskelijaksi voidaan ottaa vastaavalla profiililla myös 18-29-vuotiaita. Mikäli päättötodistuksen saamisen esteenä on ollut vain puutteellinen kielitaito, hakija ohjataan muualle, kysymys ei ole ensisijaisesti s2-opetuksesta.
Vipusessa suoritetaan perusopetusta aikuisten perusopetuksen opetussuunnitelman mukaisesti, kurssimuotoisesti ja vahvasti henkilökohtaistetulla tavalla (henkilökohtaista opetusta/ohjausta, pienryhmässä opiskelua, täysin etänä opiskelua). Myös opintojen etenemisen ja vauhdin suhteen jokaisella opiskelijalla on erilainen HOPS. Opiskelun tukena ja useassa tapauksessa mahdollistajana on Vamos-valmennus.
Vipunen toimii Vamoksen tiloissa Multavierunkadulla. Opetuksen järjestäjänä toimii Linnasmäen opisto, Vipusessa toimiva erityisopettaja on opiston palkkalistoilla ja opisto antaa suorituksista todistukset. Opetukseen saadaan aikuisten perusopetuksen valtionosuusrahoitus, joka pohjautuu suoritettuihin kursseihin. Koska toiminta on yksilöopetusta/ pienryhmäopetusta ja suoritusten tekeminen on siten hidasta, rahoitus riittää nykyisillä suoritemäärillä opettajan palkkaan. VOS-rahoituksella ei pystytä rahoittamaan Vamos-valmennusta, tiloja tai muita nyt Vamokselta tulevia tukipalveluita. Koska kohderyhmä on haastava, pelkkä erityisopettajan työpanos ei käytännössä riitä tavoittamaan, motivoimaan ja ohjaamaan nuoria.
Opiskelijavalinnan ja opiskelijaksiottamispäätöksen tekee Linnasmäen opisto. Valinta tehdään haastattelun perusteella. Haastattelussa kartoitetaan ensisijaisesti koulutuksen/mallin soveltuvuus opiskelijan elämätilanteeseen. Jos hakija tulee sellaisesta kunnasta, jonka kanssa ei ole olemassa valmennuksen ostopalvelusopimusta, hakija voidaan kuitenkin ottaa opiskelijaksi, mutta hän ei ole silloin oikeutettu valmennukseen. Käytännössä tämä voi kuitenkin olla valinnan esteenä, jos haastattelussa katsotaan, että opiskelija ei pysty suorittamaan opintoja pelkästään opettajan tuen avulla. Tällaisessa tapauksessa pyritään kuitenkin ensin neuvottelemaan kyseisen kunnan kanssa valmennuksen ostamisesta.
Palvelun vuosihinta on 2 900 € per nuori. Hintaan lisätään alv 25,5 %. Vuosihinta laskutetaan kahdessa osassa lukukausittain puoliksi. Syyslukukausi laskutetaan marraskuussa ja kevätlukukausi huhtikuussa. Jos nuori osallistuu valmennukseen lukukauden aikana, lukukausi laskutetaan. Jos nuori osallistuu valmennukseen vain yhden lukukauden, laskutetaan vain yhdestä lukukaudesta.
Puitesopimuksella Raision kaupunki sitoutuu maksamaan oman kuntansa nuorikohtaisen maksun, jos asiakkuus syntyy. Asiakkuus tarkoittaa kuntalaista nuorta, joka on osallistunut aikuisten perusopetukseen ja saanut valmennuksellista tukea.
Esittelijä Sivistysjohtaja Leena Laakso
Päätösehdotus Sivistyslautakunta päättää hyväksyä puitesopimuksen koskien Vamos Vipusen aikuisten perusopetuksen tukivalmennuspalvelun ostoa raisiolaisille Linnasmäen opistossa aikuisten perusopetuksen opintoja opiskelevien määrän mukaisesti puitesopimuksen ehdoin ja valtuuttaa sivistysjohtajan allekirjoittamaan sopimuksen. Tämä otetaan huomioon vuoden 2026 talousarviota laadittaessa.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |