RSS-linkki
Kokousasiat:https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 02.06.2025/Pykälä 67
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Infralautakunnan jäsenten vaali
Kaupunginhallitus 26.05.2025 § 207
Valmistelija: hallintojohtaja Anni Hakala, etunimi.sukunimi(at)raisio.fi
Yleisestä vaalikelpoisuudesta kunnan luottamustoimiin on säädetty kuntalain 71 §:ssä. Vaalikelpoisuudesta valtuustoon säädetään kuntalain 72 §:ssä. Henkilö, joka ei ole vaalikelpoinen valtuustoon, ei ole myöskään vaalikelpoinen lautakuntaan. Lisäksi sovelletaan kuntalain 74 §:ää, jossa rajoitetaan vaalikelpoisuutta lautakuntaan seuraavasti:
Vaalikelpoinen lautakuntaan on henkilö, joka on vaalikelpoinen valtuustoon, ei kuitenkaan:
1) asianomaisen lautakunnan tai valiokunnanalainen kunnan palveluksessa oleva henkilö,
2) henkilö, joka on asianomaisen lautakunnan tehtäväalueella toimivan, kunnan määräysvallassa olevan yhteisön tai säätiön palveluksessa,
3) henkilö, joka on hallituksen tai siihen rinnastettavan toimielimen jäsenenä taikka johtavassa tai vastuullisessa tehtävässä tai siihen rinnastettavassa asemassa liiketoimintaa harjoittavassa yhteisössä, jos kysymyksessä on sellainen yhteisö, jolle asianomaisessa lautakunnassa tavanomaisesti käsiteltävien asioiden ratkaisu on omiaan tuottamaan olennaista hyötyä tai vahinkoa.
Toimielimiä valittaessa on otettava huomioon tasa-arvolain 4 a §:n 1 momentti.
Hallintosäännön 10 §:ään esitetyn muutoksen mukaisesti infralautakunnassa on 11 jäsentä. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen.
Lautakunnan puheenjohtajan tulee olla kaupunginvaltuutettu tai varavaltuutettu. Lautakunnassa on kaksi varapuheenjohtajaa.
Esittelijä Kaupunginjohtaja Eero Vainio
Päätösehdotus Kaupunginhallitus ehdottaa valtuustolle, että
1. valtuusto valitsee infralautakuntaan jäsenet ja heille henkilökohtaiset varajäsenet valtuuston toimikaudeksi.
2. valtuusto valitsee infralautakunnan puheenjohtajan ja kaksi varapuheenjohtajaa.
Pöytäkirja tämän asian osalta tarkastetaan heti.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Kaupunginvaltuusto 02.06.2025 § 67
544/00.00.01.01/2025
Esittelijä Kaupunginhallitus
Päätösehdotus Kaupunginhallitus ehdottaa valtuustolle, että
1. valtuusto valitsee infralautakuntaan jäsenet ja heille henkilökohtaiset varajäsenet valtuuston toimikaudeksi.
2. valtuusto valitsee infralautakunnan puheenjohtajan ja kaksi varapuheenjohtajaa.
Päätös Valtuusto päätti yksimielisesti
1. valita infralautakuntaan seuraavat jäsenet ja heille henkilökohtaiset varajäsenet valtuuston toimikaudeksi:
Niko Dahlgren, varajäsen Kristiina Linna
Kari Kannisto, varajäsen Kaj Tötterman
Minna Ruohonen, varajäsen Satu Rantanen
Tuula Muukkonen, varajäsen Kari Leivo
Tuija Aso, varajäsen Ismo Harjamäki
Jukka Liukas, varajäsen Kirsi Mäki
Jasmin Nisunen, varajäsen Petri Teräväinen
Mikko Kaisti, varajäsen Mikko Monnonen
Seppo Kalliotie, varajäsen Oili Niittynen
Venla Käyhkö, varajäsen Janne Aakko
Heli Koivikko, varajäsen Heidi Haapaviita
2. valita infralautakunnan puheenjohtajaksi Tuija Ason, 1. varapuheenjohtajaksi Niko Dahlgrenin ja 2. varapuheenjohtajaksi Mikko Kaistin.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |