Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 02.06.2025/Pykälä 65


 

Sivistyslautakunnan jäsenten vaali

 

Kaupunginhallitus 26.05.2025 § 205 

 

 Valmistelija: hallintoasiantuntija Sanna Tammilehto, etunimi.sukunimi(at)raisio.fi

 

Yleisestä vaalikelpoisuudesta kunnan luottamustoimiin on säädetty kuntalain 71 §:ssä. Vaalikelpoisuudesta valtuustoon säädetään kuntalain 72 §:ssä. Henkilö, joka ei ole vaalikelpoinen valtuustoon, ei ole myöskään vaalikelpoinen lautakuntaan. Lisäksi sovelletaan kuntalain 74 §:ää, jossa rajoitetaan vaalikelpoisuutta lautakuntaan seuraavasti:

 

Vaalikelpoinen lautakuntaan on henkilö, joka on vaalikelpoinen valtuustoon, ei kuitenkaan:

 

1)      asianomaisen lautakunnan tai valiokunnanalainen kunnan palveluksessa oleva henkilö,

2)      henkilö, joka on asianomaisen lautakunnan tehtäväalueella toimivan, kunnan määräysvallassa olevan yhteisön tai säätiön palveluksessa,

3)      henkilö, joka on hallituksen tai siihen rinnastettavan toimielimen jäsenenä taikka johtavassa tai vastuullisessa tehtävässä tai siihen rinnastettavassa asemassa liiketoimintaa harjoittavassa yhteisössä, jos kysymyksessä on sellainen yhteisö, jolle asianomaisessa lautakunnassa tavanomaisesti käsiteltävien asioiden ratkaisu on omiaan tuottamaan olennaista hyötyä tai vahinkoa.

 

Toimielimiä valittaessa on otettava huomioon tasa-arvolain 4 a §:n 1 momentti.

 

Hallintosäännön 10 §:n mukaisesti sivistyslautakunnassa on 11 jäsentä. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen.

 

Lautakunnan puheenjohtajan tulee olla kaupunginvaltuutettu tai varavaltuutettu. Lautakunnassa on kaksi varapuheenjohtajaa.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Eero Vainio

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus ehdottaa valtuustolle, että

1. valtuusto valitsee sivistyslautakuntaan 11 jäsentä ja heille henkilökohtaiset varajäsenet valtuuston toimikaudeksi.

2. valtuusto valitsee sivistyslautakunnan puheenjohtajan ja kaksi varapuheenjohtajaa.

Pöytäkirja tämän asian osalta tarkastetaan heti.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

Kaupunginvaltuusto 02.06.2025 § 65  

544/00.00.01.01/2025  

 

Esittelijä Kaupunginhallitus

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus ehdottaa valtuustolle, että

1. valtuusto valitsee sivistyslautakuntaan 11 jäsentä ja heille henkilökohtaiset varajäsenet valtuuston toimikaudeksi.

2. valtuusto valitsee sivistyslautakunnan puheenjohtajan ja kaksi varapuheenjohtajaa.

 

Päätös Valtuusto päätti yksimielisesti

1. valita sivistyslautakuntaan seuraavat 11 jäsentä ja heille henkilökohtaiset varajäsenet valtuuston toimikaudeksi:
 
Anneli Kivijärvi, varajäsen Arto Jokinen
Jarno Huhtanen, varajäsen Ritva Helisevä
Marjo Koskinen, varajäsen Johanna Salonen
Maiju Heinonen, varajäsen Sanna Toppila
Hans Våg, varajäsen Lassi Murto
Joonas Holm, varajäsen Mika Oikarainen
Sini Laine, varajäsen Jami Koskinen
Maria Pere, varajäsen Annika Karvonen
Aaro Hallamurto, varajäsen Valtteri Rautalin
Mirva Salonen, varajäsen Johanna Nukarinen
Kalle Myllymäki, varajäsen Sanni Reipas

2. valita sivistyslautakunnan puheenjohtajaksi Anneli Kivijärven, 1. varapuheenjohtajaksi Maiju Heinosen ja 2. varapuheenjohtajaksi Mirva Salosen.