RSS-linkki
Kokousasiat:https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Vapaa-aikalautakunta
Pöytäkirja 13.05.2025/Pykälä 36
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Avustukset nuorisoyhdistyksille vuodelle 2025
Vapaa-aikalautakunta 13.05.2025 § 36
258/02.05.01.02/2025
Valmistelija: nuorisotyön koordinaattori Suvi Valonen,
etunimi.sukunimi (at) raisio.fi
Nuorisoyhdistysten avustusohjeiden mukaan perusavustus toimintaan ja ohjaajien palkkausavustus oli ilmoitettu haettavaksi 31.3.2025 mennessä.
Hakemuksia saapui määräaikaan mennessä viideltä yhdistykseltä. Perusavustusta toimintaan haki 5 yhdistystä ja palkkausavustusta kolme yhdistystä.
Avustuksia vuodelle 2025 on varattu yhteensä 50 000 euroa. Esityksen mukaan avustuksia myönnetään toimintaan 12 500 euroa ja palkkakuluihin 17 150 euroa. Leiri- ja muihin avustuksiin jää syksyllä jaettavaksi 20 350 euroa.
Esittelijä Sivistysjohtaja Leena Laakso
Päätösehdotus Vapaa-aikalautakunta päättää jakaa vuoden 2025 talousarvioon varatun määrärahan toimintaan 12500 euroa ja palkkakuluihin 17150 euroa liitteen mukaisesti.
Päätös Terhi Valkeejärvi ehdotti Pasi Kujalan ja Sari Packalénin kannattamana, että Turun seudun Lastenliitto ry:lle myönnetään esityksestä poiketen avustusta 900 euroa.
Puheenjohtaja totesi, että keskustelun aikana on tehty esittelijän ehdotuksesta poikkeava kannatettu ehdotus ja asiasta on äänestettävä. Puheenjohtaja teki hyväksytyn äänestysehdotuksen: suoritetaan äänestys kädennostoäänestyksenä.
Ääniä annettiin seuraavasti: esittelijän pohjaehdotus 3 ääntä (Nina Stenlund, Jyrki Heiskari ja Taina Virta). Terhi Valkeejärven ehdotus 5 ääntä (Sari Packalén, Juha Hellstén, Aija Salerto, Pasi Kujala ja Terhi Valkeejärvi).
Nuorisoyhdistysten avustusohjeiden mukaan (s. 8) lautakunta voi tehdä ohjeista poikkeavan päätöksen, joka pitää kirjallisesti perustella päätöksen yhteyteen.
Vapaa-aikalautakunta haluaa tukea järjestöä, joka järjestää säännöllistä viikoittaista toimintaa Raisiossa raisiolaisille nuorille, vaikka yhdistyksen jäsenistöstä ei ole avustusohjeen mukaisesti 2/3 raisiolaisia (avustusohje s. 3). Turun seudun Lastenliitto ry:n jäsenistä on tällä hetkellä 36 % raisiolaisia (53 jäsentä).
Puheenjohtaja totesi, että Terhi Valkeejärven ehdotus oli tullut lautakunnan päätökseksi.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |