RSS-linkki
Kokousasiat:https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Esityslista 02.12.2024/Asianro 11
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |
Laskutus- ja perintäohjeiden hyväksyminen
Kaupunginhallitus 02.12.2024
1261/02.06.01.03/2024
Valmistelija: talousjohtaja Patrik Nygrén, etunimi.sukunimi(at)raisio.fi
Kaupungin saatavat laskutetaan ja peritään kaupunginhallituksen hyväksymän laskutusohjeen mukaisesti. Raision kaupungin voimassa oleva, kaupunginhallituksen hyväksymä laskutus- ja perintäohje on vuodelta 2012 (20.8.2012 § 312).
Kyseisen ohjeen hyväksymisen jälkeen on Raision kaupungin organisaatiossa ja toimintatavoissa tapahtunut muutoksia, joiden vuoksi laskutusta ja perintää koskevaa ohjeistusta on hyvä tässä yhteydessä päivittää. Uudistettu ohje on liitteenä. Laskutusohjeen valmistelusta vastaavat talousjohtajan johdolla talouspalvelut, kunkin toimialan talousvastaavat ja kaupunginlakimies (Hallintosääntö 37 §, Viranhaltijoiden tehtävät ja toimivalta). Valmisteltu uusi laskutus- ja perintäohje kirkastaa nykyistä käytäntöä.
Esittelijä Kaupunginjohtaja Eero Vainio
Päätösehdotus Kaupunginhallitus hyväksyy laskutus- ja perintäohjeen, joka tulee voimaan 1.1.2025.
Päätös
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |