Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 04.11.2024/Pykälä 380


 

Valtuutettu Evert Grönblomin ym. valtuutettujen aloite oppilaiden mahdollisuudesta valita itse kouluruokansa

 

Kaupunginvaltuusto 21.10.2024 § 98 

 

 Valtuutettu Evert Grönblom jätti seuraavan aloitteen:

 

Me allekirjoittaneet esitämme, että oppilaiden on mahdollista syödä ravitseva ateria. Monille oppilaille lämmin kouluruoka on päivän ainoa lämmin ateria, joten on tärkeää varmistaa, että jokaisella oppilaalla on mahdollisuus syödä juuri sellaista ruokaa, joka vastaa heidän mieltymyksiään ja aktiivisuutta vastaavaa energiatarvetta.

 

Olemme huomanneet, että kasvisruokapäivinä hävikin määrä on merkittävästi suurempi verrattuna päiviin, jolloin tarjolla on perinteinen vaihtoehto. Tämä viittaa siihen, että kaikki oppilaat eivät löydä itselleen mieluista ruokaa kasvisruokapäivinä, mikä johtaa tarpeettomaan ruokahävikkiin ja ruokailun vähäisyyteen.

 

Esitämme, että kasvisruokaa tarjotaan jatkossakin kaikille oppilaille, jotka sitä haluavat, mutta samalla tarjoten tavallista kotiruokaa, joka tunnetaan maistuvan tulevaisuuden Raision tekijöille.

 

Evert Grönblom Mika Koivisto

Heikki Suominen Mikko Tammelin

Pirita Efe  Mikko Kangasoja

Jukka Rantala Jonni Moislahti

  

  

Päätös Aloite merkittiin pöytäkirjaan ja lähetettiin kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.

 

 

Kaupunginhallitus 04.11.2024 § 380  

1076/12.01.08/2024  

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Eero Vainio

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus lähettää valtuustoaloitteen infralautakunnan valmisteltavaksi.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.