RSS-linkki
Kokousasiat:https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 04.11.2024/Pykälä 372
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Valtuutettu Niko Toivosen ym. valtuutettujen aloite esityslistojen julkaisemisesta
Kaupunginvaltuusto 21.10.2024 § 90
Valtuutettu Niko Toivonen jätti seuraavan aloitteen:
Kumarrus demokratialle
Demokratian käsite on syntynyt kreikan sanoista ”demos”, jolla tarkoitetaan tavallista kansaa ja ”kratos”, joka viittaa valtaan. Kyseessä on kansanvaltainen hallintamuoto, jossa hallintovallan edustajat toteuttavat kansan tahtoa.
Meidän tehtävämme on yhdessä edustaa Raision kaupunkilaisia, joka parhaimmassa tapauksessa tapahtuu yhteisymmärryksessä ja kunnioittavassa hengessä. Asioiden tarkastelu parhaan saatavilla olevan tiedon valossa vaatii paljon keskustelua ja joskus myös äänestyksiä. Kaikki tämä vaatii resursseja, joista yhtenä tärkeimpänä on aika. Yhteisymmärrys ja hyvät perustellut päätökset vaativat yhteistä pohdintaa, jotta voimme saavuttaa parhaan mahdollisen lopputuloksen.
Tulevaisuus tuo eteemme yhä viheliäisempiä ongelmia. Tällä hetkellä esimerkiksi kaupunkikehitysjaosto ja kaupunginhallitus saa seuraavan viikon asialistan nähtäväkseen torstaina myöhään iltapäivällä ellei myöhemmin. Joskus tulee viimehetken täydennyksiä. Itse kokous saattaa olla jo maanantaina klo 16. Asiakokonaisuuksien hahmottamiseen on teoriassa käytettävissä kolme täysimittaista päivää: perjantai, lauantai ja sunnuntai. Viikonloppuna saattaa olla kaikenlaista ohjelmaa ja menoa. Lopulta asialistan aiheisiin tutustumiseen jää melko vähän aikaa, puhumattakaan mahdollisuudesta tehdä yhteistyötä muiden edustajien ja puolueiden kanssa.
Arvoisat valtuustokollegat. Vihreä valtuustoryhmä ehdottaa, että kaupungin kaikkien toimielimien asialista julkaistaan viimeistään viikkoa ennen varsinaista kokousta. Viimehetken täydennyksiä voi edelleen tuoda listalle myöhässä, mutta tällöin yhdenkin jäsenen niin halutessa, voidaan tämä asiapykälä jättää pöydälle. Annetaan itsellemme paremmat mahdollisuudet aitoon keskusteluun yhteisen hyvän nimissä.
Hyvää yhteistyötä toivoen,
Raision Vihreiden valtuustoryhmä
Niko Toivonen Ella Mylly
Saila Rintee Jonna Mero
Jani Suominen Juha Jormanainen
Helinä Aaltonen Tuija Aso
Mikko Kangasoja
Päätös Aloite merkittiin pöytäkirjaan ja lähetettiin kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.
Kaupunginhallitus 04.11.2024 § 372
1080/00.01.02.00/2024
Esittelijä Kaupunginjohtaja Eero Vainio
Päätösehdotus Kaupunginhallitus lähettää valtuustoaloitteen päätöksentekopalvelujen valmisteltavaksi.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |