Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 04.11.2024/Pykälä 365


 

Valtuutettu Ari Korhosen ym. valtuutettujen aloite yhteistoiminnasta hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseksi Hulvelan tiloissa

 

Kaupunginvaltuusto 22.04.2024 § 36 

 

 Valtuutettu Ari Korhonen jätti seuraavan aloitteen:

 

Osana talouden säästöjä hyvinvointialue Varha on suunnitellut avointen toimintojen lakkauttamista hyvinvointialueen järjestämänä. Yhtenä esimerkkinä tällaisesta toiminnasta on Hulvelan kuntosalilla toteutettu kuntosaliryhmätoiminta ja muut ikäihmisille Hulvelassa toteutetut virikkeelliset toiminnat. Hulvelan kuntosalia ja muitakin tiloja on aikaisemin voinut hyödyntää myös ikäihmisten omaehtoiseen kuntosalilla käyntiin, yhdistysten toimintaan ja muuhun virikkeelliseen toimintaan.

 

Laki sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä 6-7 § edellyttää hyvinvoinnin ja terveyden edistämistä sekä sen suhteen tehtävää yhteistyötä niin kunnilta kuin hyvinvointialueilta. Olisi tärkeää ja tavoiteltavaa, että Raision kaupunki yhteistyössä Varhan kanssa mahdollistaisi Hulvelan kuntosalin omaehtoisen käytön senioreille. Lisäksi olisi tärkeää, että hyvinvointialue, kaupunki ja yhdistykset yhdessä suunnittelisivat ja järjestäisivät Hulvelaan hyvinvointia- ja terveyttä edistävää toimintaa. Kaupunki voisi toimia tässä yhteystyössä aktiivisena alullepanijana ja koolle kutsujana.

 

Me allekirjoittaneet valtuutetut esitämme, että Raision kaupunki edellä kuvatulla tavalla käynnistää neuvottelut Varhan ja paikallisten yhdistysten kanssa yhteistyössä toteutettavan hyvinvointia ja terveyttä edistävän toiminnan järjestämiseksi Hulvelan tiloissa. Lisäksi Raision kaupungin tulee osaltaan neuvotella Hulvelan kuntosalin omaehtoisen käytön mahdollistamisesta ikäihmisille.

 

Raisiossa 22.4.2024, SDP:n valtuustoryhmä + muut

 

Ari Korhonen  Niko Dahlgren

Kimmo Kosonen Annika Ollila

Niina Äikäs  Anneli Kivijärvi

Juha Hellstén Janne Laulumaa

Aleksi Suro  Jarmo Rosama

Emma Lindqvist Aarre Lehtonen

Eveliina Tyyskänen Juha Jormanainen

Kalle Myllymäki Jari Pulkkinen

Elisa Vuorinen Helinä Aaltonen

Saila Rintee  Ella Mylly

Jonna Mero  Jani Suominen

Niko Toivonen

  

  

Päätös Aloite merkittiin pöytäkirjaan ja lähetettiin kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.

 

 

Kaupunginhallitus 06.05.2024 § 169 

  

Esittelijä Kaupunginjohtaja Eero Vainio

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus lähettää valtuustoaloitteen vapaa-aikalautakunnan valmisteltavaksi.

 

Päätös Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti, että valtuustoaloite lähetetään hyvinvointijaoston valmisteltavaksi.

 

 

Hyvinvointijaosto 02.10.2024 § 35 

 

 Valmistelija: hyvinvointikoordinaattori Heidi Suominen, etunimi.sukunimi(at)raisio.fi

 

Laki sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä 6-7 § edellyttää hyvinvoinnin ja terveyden edistämistä sekä sen suhteen tehtävää yhteistyötä niin kunnilta kuin hyvinvointialueilta. Raision kaupungin eri asiantuntijat tekevät monipuolista ja moninäkökulmaista yhteistyötä Varhan ja järjestöjen kanssa kuntalaisten hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseksi. Laaja-alaista hyvinvoinnin ja terveyden edistämistä Raisiossa koordinoi hyvinvointikoordinaattori, joka toimii myös yhdyshenkilönä monissa Varhan ja kuntien yhteistyötä edistävissä hyte-yhdyspintaverkostoissa sekä kaupungin edustajana vanhus- ja vammaisneuvostossa. Raisiossa laaja-alaista hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistämistä toteutetaan ja kehitetään aktiivisesti verkostollisena yhteistyönä osana eri ikäisten kaupunkilaisten toimintaympäristöjä ja olosuhteiden mahdollistamista. Raision kaupungin asiantuntijat, kuten tilapalveluiden asiantuntijat ja hyvinvointikoordinaattori, ovat käyneet aktiivista ja edistävää vuoropuhelua Raisiossa esiin nousseiden tila-asioiden osalta Varhan suuntaan vuoden 2023-2024 aikana.

 

Varsinais-Suomen hyvinvointialue laati kevään 2024 aikana suunnitelman tilojensa luovuttamisesta ja käytännön toimintaperiaatteista eli yhtenäisen tilojen luovuttamisen mallin sekä toimintaohjeistuksen, miten niin järjestöt, toimintaryhmät ja kunnat pystyvät varaamaan sekä hyödyntämään Varhan tiloja koko Varsinais-Suomen alueella. Aluehallitus hyväksyi aihetta koskevat periaatteet kokouksessaan 27.2.2024. Tilojen luovuttamisen periaatteissa määritellään muun muassa, että tiloja voidaan luovuttaa järjestöjen, vapaamuotoisten toimintaryhmien sekä kuntien käyttöön silloin, kun toiminta tukee Varhan tavoitteita sekä hyvinvoinnin ja terveyden edistämistehtävää, ja että tilojen käyttöoikeuden luovuttaminen on yksi Varhan järjestöyhteistyön ja avustamisen muoto, eikä järjestöiltä peritä korvausta tilojen käytöstä.

 

Raision kaupunki on edistänyt aktiivisesti neuvotteluja Varhan suuntaan Hulvelan kuntosalin omaehtoisen käytön mahdollistamisesta ikäihmisille vuoden 2024 aikana. Kaupungin tietoon on tullut elokuussa 2024, että ikäihmisille jaettavia kuntosalirannekkeita on lähdetty jakamaan uudestaan halukkaille ja omaehtoinen kuntosalin käyttö on mahdollistettu Varhan toimesta.

 

Raision kaupunki edistää jatkossakin aktviivista ja avointa vuoropuhelua Raisiossa nousseiden tila-asioiden osalta, jotta yhdenvertaiset linjaukset mm. järjestöjen maksuttomasta ja omaehtoisesta hyvinvointia ja terveyttä edistävästä toiminnasta jatkuu Varhan hallinnoimissa tiloissa Raisiossa.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Eero Vainio

 

Päätösehdotus Hyvinvointijaosto antaa valtuustoaloitteeseen edellä olevan vastauksen.

 

Päätös Raimo Perälahti poistui klo 18.41 tämän asian käsittelyn aikana.

Merkittiin tiedoksi hyvinvointijaoston varajäsenelle toimitettu 143 henkilön allekirjoittama kannanotto Hulvelan kuntosalin aukioloaikojen muutoksista, joka välitetään Varhalle.

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

Kaupunginhallitus 28.10.2024 § 345 

  

Esittelijä Kaupunginjohtaja Eero Vainio

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus ehdottaa valtuustolle, että valtuusto merkitsee aloitteeseen annetun vastauksen tiedoksi ja toteaa aloitteen loppuun käsitellyksi.

 

Päätös Asia päätettiin yksimielisesti jättää pöydälle.

 

 

Kaupunginhallitus 04.11.2024 § 365  

482/12.09.00/2024  

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Eero Vainio

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus ehdottaa valtuustolle, että valtuusto merkitsee aloitteeseen annetun vastauksen tiedoksi ja toteaa aloitteen loppuun käsitellyksi.

Pöytäkirja tämän asian osalta tarkastetaan heti.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.