RSS-linkki
Kokousasiat:https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 28.10.2024/Pykälä 347
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Raision kaupungin konserni- ja jäsenyhteisöjen yhtiökokoukset
Kaupunginhallitus 28.10.2024 § 347
16/00.04.02/2024
Valmistelija: tekninen johtaja Timo Oja, etunimi.sukunimi(at)raisio.fi
Osakeyhtiölain mukaan varsinainen yhtiökokous on pidettävä kuuden kuukauden kuluessa tilikauden päättymisestä. Suurimmalla osalla yhtiöistä tilikausi päättyy kalenterivuoden lopussa, jolloin yhtiökokous on pidettävä 30.6. mennessä. Yhtiökokouskutsut tuodaan tiedoksi kaupunginhallituksen kokoukseen sitä mukaa, kun kutsuja saapuu. Kaupunginhallitus on 20.9.2021 § 314 päättänyt yhtiökokousedustajista. Päätöksen mukaisesti yhtiökokousedustajana toimii pääsääntöisesti viranhaltija.
Osakeyhtiölain mukaan varsinaisessa yhtiökokouksessa on päätettävä tilinpäätöksen vahvistamisesta, taseen osoittaman voiton käyttämisestä, vastuuvapaudesta hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle sekä muista yhtiöjärjestyksen mukaan varsinaisessa yhtiökokouksessa käsiteltävistä asioista sekä hallituksen jäsenistä, tilintarkastajasta ja näille suoritettavista palkkioista, jollei yhtiöjärjestyksessä määrä toisin näiden toimikaudesta. Käytännössä yhtiöiden hallituksen jäsenet on joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta nimetty valtuustokauden vaihtuessa vuoden 2021 aikana ylimääräisissä yhtiökokouksissa.
Yhtiöt on jaoteltu seuraavasti:
- Strategiset yhtiöt: Yhtiöt, joissa Raision kaupungin omistusosuus on merkittävä ja/tai joiden toiminta tai tuottamat palvelut ovat merkittäviä Raision kaupungin toiminnan kannalta.
- Muut yhtiöt: Yhtiöt, joissa Raision kaupungin omistusosuus on pieni ja/tai joiden tuottamat palvelut ovat tarvittaessa hankittavissa myös muilta yrityksiltä.
Seuraavassa on lyhyesti kuvattu strategisten yhteisöjen yhtiökokouskutsussa olevat asiat sekä listattu muiden yhtiöiden yhtiökokouskutsut.
Kuntayhtymä Raision-Naantalin vesilaitos
Kuntayhtymä Raision-Naantalin vesilaitoksen yhtymäkokous pidetään ke 30.10.2024 klo 17.00 alkaen. Yhtymäkokouksessa käsitellään kuntayhtymän talousarvion hyväksyminen vuodelle 2025.
Kuntayhtymän hallitus on 18.9.2024 § 3 päättänyt vuoden 2025 välityshinnaksi 0,07 euroa/m3 (korotus 0,02 euroa/m3).
Yhtymäkokouksen asialista sekä päätettyyn vedenvälitystaksaan perustuva talousarvioesitys 2025 rahoituslaskelmineen ovat nähtävillä kaupunginhallituksen sähköisessä työtilassa.
Raision kaupungin edustaja kuntayhtymä Raision-Naantalin vesilaitoksen yhtymäkokouksessa on tekninen johtaja ja varaedustajana kaupungininsinööri.
Esittelijä Kaupunginjohtaja Eero Vainio
Päätösehdotus Kaupunginhallitus
1) merkitsee yhtymäkokouksen kutsun tiedoksi.
2) toteaa, että yhtymäkokouksen esityslista ja sen mukaiset päätösehdotukset eivät anna aihetta kokousedustajan ohjeistamiselle.
3) oikeuttaa kaupunginjohtajan tarvittaessa määräämään viranhaltijan kokousedustajaksi
Pöytäkirja tämän asian osalta tarkastetaan heti.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |