Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 28.10.2024/Pykälä 331



 

Turun työllisyysalueen yhteistoimintasopimuksen täydennys

 

Kaupunginhallitus 28.10.2024 § 331  

926/14.07.01/2023  

 

 Valmistelija: kaupunkikehitysjohtaja Samu Mattila, etunimi.sukunimi(at)raisio.fi

 

Julkisten työvoimapalvelujen järjestämisvastuu siirtyy valtiolta kunnille 1.1.2025. Raision kaupunki on yhdessä 22 varsinaissuomalaisen kunnan kanssa päättänyt Turun työllisyysalueen perustamisesta. Raision kaupunginvaltuusto hyväksyi Turun työllisyysaluetta koskevan yhteistoimintasopimuksen ja suunnitelman työvoimapalvelujen järjestämisestä 2.10.2023 (106 §). Sopimus on allekirjoitettu alkuvuodesta 2024. Sopimuksen mukaan Turun työllisyysalueen kunnat järjestävät työvoimapalvelujen järjestämisestä annetussa laissa tarkoitetut työvoimapalvelut ja niihin liittyvät tehtävät kuntalain 8 §:n tarkoittamana yhteistoimintana ns. vastuukuntamallilla kuntalain 51 §:n mukaisesti.

 

Kuntalain 8 §:n mukaan kunta voi järjestää sille laissa säädetyt tehtävät itse tai sopia järjestämisvastuun siirtämisestä toiselle kunnalle tai kuntayhtymälle. Lakisääteisessä yhteistoiminnassa järjestämisvastuu on kunnan puolesta toisella kunnalla tai kuntayhtymällä. Tehtävien hoidosta järjestämisvastuussa oleva kunta tai kuntayhtymä vastaa järjestettävien palvelujen ja muiden toimenpiteiden: 1) yhdenvertaisesta saatavuudesta; 2) tarpeen, määrän ja laadun määrittelemisestä; 3) tuottamistavasta; 4) tuottamisen valvonnasta; 5) viranomaiselle kuuluvan toimivallan käyttämisestä. Kunta vastaa tehtäviensä rahoituksesta, vaikka järjestämisvastuu on siirretty toiselle kunnalle tai kuntayhtymälle.

 

Kuntalain 51 §:n mukaan kunta voi hoitaa tehtävää yhden tai useamman kunnan puolesta siten, että kunnilla on yhteinen toimielin, joka vastaa tehtävän hoitamisesta. Tehtävää hoitavaa kuntaa kutsutaan vastuukunnaksi.

 

Turun työllisyysalueen yhteistoimintasopimuksen mukaisesti työvoimapalveluiden järjestämisvastuu ja siihen liittyvät tehtävät siirtyvät vastuukunnalle eli Turun kaupungille. Vastuukunnan vastuu määräytyy kuntalain 8 §:n 2 momentin mukaisesti. Turun kaupungin organisaatioon perustetaan työllisyysalueen yhteinen toimielin, työllisyysaluelautakunta. Kaupunginhallitus ja -valtuusto ovat kokouksissaan 19.8.2024 ja 9.9.2024 käsitelleet lautakunnan kokoonpanoa ja toimivaltaa koskevien määräysten hyväksymistä sekä jäsenen nimeämistä lautakuntaan.

 

Asiakirjojen valmistelun yhteydessä on todettu tarve tehdä yhteistoimintasopimukseen täydennys normaaliolojen häiriötilanteiden ja poikkeusolojen toimivallan osalta.

 

Yhteistoimintasopimuksen täydennys normaaliolojen häiriötilanteiden ja poikkeusolojen toimivallan osalta

 

Kuntalain 90.3 §:n mukaisesti hallintosäännössä tulee antaa tarpeelliset määräykset hallinnon ja toiminnan järjestämisestä, päätöksenteko- ja hallintomenettelystä sekä valtuuston toiminnasta poikkeusoloissa ja normaaliolojen häiriötilanteissa. Turun kaupungin hallintosäännössä nämä määräykset on annettu hallintosäännön 11 luvussa (1.12.2024 lukien hallintosäännön 12 luvussa). Jotta hallintosäännön määräyksiä voidaan soveltaa myös työllisyysalueen yhteisen toimielimen toimintaan, tulee yhteistoimintasopimuksessa olla asiaa koskeva sopimusehto. Näin ollen yhteistoimintasopimusta esitetään täydennettävän sopimuksella,               jonka mukaan erityistoimivallan käyttöönottamisesta ja sen edellytyksistä poikkeusoloissa tai normaaliolojen häiriötilanteissa on               säädetty vastuukunnan hallintosäännössä. Muilta osin tähän täydennyssopimukseen sovelletaan yhteistoimintasopimuksen ehtoja.

 

Turun työllisyysalueen yhteistoimintasopimusta koskevan täsmennyksen hyväksyminen kuuluu Raisiossa kaupunginvaltuuston toimivaltaan.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Eero Vainio

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää esittää valtuustolle, että
1) se hyväksyy liitteenä olevan yhteistoimintasopimusta täydentävän sopimuksen.
2) päätös voidaan panna täytäntöön mahdollisista valituksista huolimatta,
3) valtuuttaa kaupunginjohtajan tekemään sopimukseen tarvittavat vähäiset ja teknisluonteiset muutokset.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.