RSS-linkki
Kokousasiat:https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 21.10.2024/Pykälä 85
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Hallintosäännön muuttaminen
Kaupunginhallitus 07.10.2024 § 313
Valmistelija: hallintojohtaja Suvi Posio, etunimi.sukunimi(at)raisio.fi
Kaupunginvaltuusto on päätöksellään 30.1.2023 § 5 tehnyt päätöksen hulevesimaksun määrittämisestä. Maankäyttö- ja rakennuslain 103 o § sääntelee hulevesimaksun perimistä. 103 o §:n 3 momentin mukaan kiinteistön omistajalla tai haltijalla on oikeus tehdä 14 päivän kuluessa 1 momentissa tarkoitetun laskun saamisesta muistutus laskusta ilmenevälle viranomaiselle. Tämän on tehtävä muistutuksen johdosta päätös ja lähetettävä muuttuneesta maksusta maksuvelvolliselle uusi lasku.
Maankäyttö- ja rakennuslaissa on edellä kuvatulla tavalla säädetty hulevesimaksua koskeva muutoksenhakumekanismi, joka on huomioitava hallintosäännössä. Hallintosääntöön ehdotetaan tehtäväksi lisäys, jonka mukaisesti hulevesimaksun perusteella tehdyn muistutuksen johdosta päätöksen tekee kaupungininsinööri.
Kaupungininsinöörin tekemään päätökseen tyytymätön voi tehdä oikaisuvaatimuksen, jonka käsittelee infralautakunta.
Hallintosääntöön esitetään lisättäväksi uusi kohta seuraavasti:
37 § Viranhaltijoiden tehtävät ja toimivalta
Kaupungininsinööri
10. tekee päätöksen hulevesilaskua koskevan muistutuksen johdosta
Esittelijä Kaupunginjohtaja Eero Vainio
Päätösehdotus Kaupunginhallitus esittää valtuustolle, että valtuusto hyväksyy hallintosäännön 37 §:n mukaisiin kaupungininsinöörin tehtäviin ja toimivaltaan uuden 10. kohdan liitteessä esitetyllä tavalla siten, että tämä tulee voimaan 1.11.2024.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Kaupunginvaltuusto 21.10.2024 § 85
21/00.01.01/2022
Esittelijä Kaupunginhallitus